keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Eckerö Linen kosmetiikkavalikoima ja Tallinnan Kaubamaja

Matkustin Tallinnaan pitkästä aikaa Eckerö Linella. Yleensä menen Tallinkilla, joka on puoli tuntia nopeampi (matka-aika 2 tuntia). 

Muistin aiemmilta matkoilta, että Eckerö Linella myytäisiin ruotsalaista, loistavan hinta-laatusuhteen halpismerkkiä Viva la Divaa, jota saa Suomessa Kicksista. Muuten odotin mielenkiinnolla Eckerö Linen tax freen kosmetiikkatarjontaa. 






Kosmetiikkamerkeistä Eckerö Linella olivat myynnissä mm. Biotherm, Body Shop, Clarins, Clinique, Elizabeth Arden, Lancome, L'Oreal, Lumene, Sensai ja Shiseido.

Erikoisena pidin sitä, että Diorin meikkejä ei ollut valikoimassa ja YSL:ltäkin vain valokyniä ja maskaroita, kun taas Sensailta ja Shiseidolta oli hyvät valikoimat myös meikkejä. Shiseidolta myynnissä oli jopa kuuluisaa meikkivoidesivellintä (27 euroa) ja ripsentaivuttimia (17,90 euroa), joita ei myydä lentokentälläkään.

Harvinaisempana tax freessa meikkimerkeistä oli tarjolla Joe Blasco. Essien kynsilakoista (hinta 9,90 euroa) ei ollut kausikokoelmia, mutta kaksi erikoissettiä: Best Routine Set 29,90 euroa ja 5 Shades Set 39 euroa.

Tax free oli suurinpiirtein saman kokoinen kuin Tallinkillakin, ja parfyymit samoja.   






Itse ostin Eckerö Linen tax freesta lisää Sensain kaksoiskosteutuksen Softening Lotion (Moist) -hoitovettä (44,90 euroa).

Ostokseni mukana sain jopa näytteitä, kaksoispuhdistuksen ensimmäisen vaiheen Cleansing Balmin ja huippukalliin Prime Solution -seerumin. Näytteitä ei mielestäni saa yleensä tax freesta, mutta jostakin syystä olen saanut aiemmin Sensain näytteitä lentokentänkin tax freesta. Ehkä tämä on jotain Sensain näytepolitiikkaa, huippua!






Jos Tallinnan laivojen vähän arkinen tax free ei miellytä, ostokset kannattaa säästää Tallinnan Kaubamajaan, jonka kosmetiikkaosasto on suuri ja todella laadukas.

Kaubamajassa on mm. erinomainen luonnollisemman kosmetiikan valikoima. Looduse Volu -osastolta löytyy mm. luksusluonnonkosmetiikkamerkki Patykaa ihan hyllytavarana. Eipä vain löydy Stockmannilta!

Ihastelin myös luonnonkosmetiikkamerkki Couleur Caramelin laajaa valikoimaa. Myös kevään Y'a de la joie -kokoelma oli myynnissä. Siitä haluaisin violetin-tummansinisen kajalin (18,49 euroa). 

Kynsilakkaosasto on Kaubamajassa erittäin hyvä. Myynnissä on OPI uusimpine kausikokoelmineen (Brazil ja Spotlight on Glitter) 10,60 euroa, Zoya (Pixie Dust ja Cashmeres & Satins) 10 euroa sekä China Glaze (Electropop) 8,20 euroa. Lisäksi Sally Hansenia ja Alessandroa. Essietakin myytiin Kaubamajassa aikaisemmin, mutta ei enää.

Amerikkalainen Too Faced meikkimerkki saattaa olla lähdössä Kaubamajasta, sillä hyllyt olivat aika tyhjiä ja kaikesta oli - 20 %:n alennus. Kivoja amerikkalaisia merkkejä, joita ei Suomesta saa, ovat myös Hawaiian Tropic ja Palmer's. 

Erikseen on vielä mainittava Giorgio Armani, jota myydään Suomessa ainoastaan Helsingin ja Oulun Stockmannilla ja Tampereen Sokoksella sekä Kiehl's, joka on vain Helsingin ja Tampereen Stockmannilla. 

Itse olin jo etukäteen päättänyt ostaa virolaista luonnonkosmetiikan merkkiä Joikia. Joikia saa nykyään myös Suomesta Stockmannilta, mutta se on Virossa edullisempaa. Viron hintataso on mielestäni nykyään kyllä aika korkea, mutta ainakaan Joikin hinnat eivät olleet vuodessa nousseet siitä kun viimeksi olin Tallinnassa. 

Olen ihastunut Joikin Goat Milk & Shea Butter -vartalovoiteeseen, jota ostin taas lisää. Se on ihanaa, täyteläistä vaniljantuoksuista herkkua. Hinta oli 7,20 euroa. Kuvassa on kyllä vanha pulloni, jonka ostin viime kesänä tähän samaan aikaan ollessani Tallinnassa joogamatkalla, kun uusi on jo jumppakassissa.

Koska pidän Joikin tuotteita erittäin laadukkaina ja toimivina halusin Joikilta myös jalkavoidetta. En kuitenkaan löytänyt mitään tavallista rasvaa, joten ostin käsille ja jaloille tarkoitettua kuivan ihon salvaa. Siinä on mm. manteli- ja avokadoöljyä. Hinta oli 6 euroa.  







Tallinnan Kaubamajasta on vielä mainittava aivan loistava hajuvesiosasto, Löhnatuba. 

Virolaiset naiset käyttävät enemmän kosmetiikkaa kuin suomalaiset, ja lisäksi varmaan venäläiset haluavat ostaa Kaubamajasta maailmalla näkemiään hajuvesimerkkejä. Muuta selitystä en keksi Kaubamajan kattavalle valikoimalle.

Perushajuvesimerkkien lisäksi tarjolla on erikoisempia, eksklusiivisia merkkejä omalla erikoisosastollaan: Serge Lutens, Annick Goutal, Penhaligon's, Eisenberg, Esteban, Keiko Mecheri, Montale, Creed, Xerjoff, Amouage, L'Artisan Parfumeur, Puredistance, Van Cleef & Arpels, Etro, Comme des Garcons, Maison Martin Margiela ja Juliet Has A Gun.

Olen nyt niin ihastunut englantilaisen Jo Malonen luksusparfyymeihin ja puhtaisiin raaka-aineisiin, että tavalliset kaupalliset tuoksut tuoksuvat minusta kaikki samalta, halvalta ja kevyeltä perusainesosaliemeltä. Niinpä aivan innoissani testasin Kaubamajassa kahta luksusparfyymia: Keiko Mecherin Wild Berries ja Van Cleef & Arpelsin Orchidee Vanille.

Keiko Mecherin Wild Berriesin tuoksu muistutti minua jostain kaupallisesta suositusta hajuvedestä, ehkä Lancomen. Jossain vaiheessa alta puski myski, mutta ensituoksu oli täsmälleen sama puhtoinen mustaherukka.

Van Cleef & Arpelsin Orchidee Vanillen ensituoksuun ihastuin tosi paljon. Se oli hyvin aito, herkullinen ja hienostunut vaniljasokeri. Sydäntuoksussa sitten alkavat orkideakin ja muut kukat tuoksua. 

Orchidee Vanille kuuluu Van Cleef & Arpelsin Collection Extraordinaire kuuden pullon sarjaan, jonka kaikki tuoksut ovat kehittäneet eri nenät. Inspiraationa on Haute Couture muoti, ja tarkoitus on luoda Haute Couture parfyymeja. 

Niin ovat siis ajat muuttuneet, että hajuvettä ei kannatakaan välttämättä enää ostaa laivalta, vaan sillä laivalla kannattaa matkustaa Kaubamajaan ja hankkia sieltä itselleen persoonallinen ja ihana tuoksu!

13 kommenttia:

  1. Oot tehny saman reissun kun minä alkuvuodesta. Eckerö Linella tallinnaan ja siellä kaubamajaan :) Itsekin tein kyllä kivoja löytöjä sieltä silloin! :) Kaubamajan kosmetiikkaosastolla olis voinu viettää vaikka koko päivän. Niin paljon kaikkea mielenkiintoista siellä oli! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä combo, välillä on kivaa matkustaa muullakin kuin Tallinkilla, ettei ihan kyllästy. Vielä olisi hauskaa testata Viking Line, silläkin matka-aika on 2,5 tuntia eli sama kuin Eckeröllä.

      Kaubamajan kosmetiikkaosasto on todella aivan loistava. Aina sieltä löytyy kiinnostavia uusia tuotteita, ja aika loppuu ihan kesken. Pelkästään tuolla niche-tuoksujen osastolla olisi voinut viettää vaikka kuinka monta tuntia. Ihan super, että siellä on niin hyvä valikoima. Ei tarvitse mennä Tukholmaan tai Kööpenhaminaan asti. :)

      Poista
  2. Rakastan Kaubamajan kosmeosastoa! Voisin hiippailla siellä tuntikausia. Ah <3 Itse pidin Eckerö Linen tax freetä todella ahtaana, siellä ei tönimättä pysty liikkumaan jos tax freessä on ketään muita samaan aikaan. Valikoimakin supistui laivauudistuksen myötä. Buu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Kaubamajan kosmis on aina yksi Tallinnan matkojen kohokohdista, ja siihen pitäisi varata riittävästi aikaa. Paljon muualla kaupoissa ei tarvitsekaan käydä, siellä riittää nähtävää ja tutkittavaa. Nyt innostuin tuosta tuoksu-osastosta. Ehdin tehdä vasta alkukartoitusta, pitää joskus päästä sinne ihan kunnolla ajan kanssa. :)

      Eckerö Linen tax free oli kieltämättä aika ahdas, ja jotenkin hyvin samantyyppinen kuin Tallinkilla. Tallinnan laivojen tax freessa ei ole samaa glamouria kuin Ruotsinlaivoilla, ne ovat enemmän sellaisia arkisia ostospaikkoja. Siksi onkin hyvä, että kohteessa siintää loistava Kaubamaja, eli voi rauhassa keskittää ostoksensa sinne. :)

      Poista
  3. Wau ja kiitos, erinomainen katsaus tarjontaan sekä laivan että Kaubamajan. Täytyykin laittaa vinkit talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä oli iloa! Nyt kesällähän Tallinnan matkailu taas lisääntyy, ja moni suuntaa jossakin vaiheessa kesää sinne. Itsekin saatan olla taas lähdössä uudelleen parin viikon päästä, joten ehkä silloin tulee päivitystä tähänkin juttuun. Erityisesti Kaubamajan tuoksuosastolla minulla jäi asiat sen verran kesken ajan puutteen vuoksi, että olisi kiva päästä sinne pian uudelleen.

      Samoin Kaubamajan kynsilakkaosasto on tosi hyvä! OPI:t ja Zoyat ym. ovat kuitenkin edullisempia kuin Suomessa ja värit pääsee näkemään livenä. Myös Tallinnan Stockmannilla on kattava kynsilakkaosasto, joten ne kannattaa kynsilakkojen ystävän ehdottomasti kiertää. :)

      Poista
  4. En ole käynyt vuosiin Virossa, tiedänpä mistä menen seuraavan kerran tuoksuni etsimään. Suomessa myytävät merkit eivät enää niin jaksa itseäni yllättää, koska ovat niin tuttuja, mutta Creed, L`Artisan, Annick Goutal. <3 Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on tällä hetkellä ehdottomasti erinomainen paikka vähän harvinaisempien tuoksujen osteluun ja tutustumiseen. Tukholmassa en ole nyt pariin vuoteen käynyt, joten en tiedä viimeisimpää tilannetta siellä, mutta Kaubamajasta tosiaan löytyy vaikka mitä. Itsekin luulen, että ostan seuraavan parfyymini sieltä. On hauskaa jos tuoksu on vähän harvinaisempi ja erilainen kuin muilla, persoonallinen. Tuolta Kaubamajasta löytyi ainakin valinnanvaraa.

      Itsekin olin ihan ihmeissäni kun näin Kaubamajassa kaikki harvinaiset pariisilaismerkit ym. En itse tiedä noista niche-tuoksuista ollenkaan riittävästi, ja monet nimet olivat minulle aivan tuntemattomia, mutta sitä kiinnostavampaahan niitä oli tutkia. L'Artisaniin ja Annick Goutaliin tutustuin pari vuotta sitten Nizzassa, ja sen jälkeen olen jonkun verran nähnyt niitä maailmalla, mm. Brysselissä. :)

      Poista
  5. Kiitos vinkeistä! Ollaan menossa Tallinnaan viikonloppuna tyttöporukan kanssa ja kokosin just blogiin vähän listaa mihin meikkeihin täytyy tutustua. Lisäsin sinne vielä linkin tähän juttuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei miten kivaa, kävinkin lukemassa juttusi. Hyviä vinkkejä olit sinne koonnut!

      En ole varma oliko Too Facedilla enää Shadow Insurancea jäljellä Kaubamajassa, koska hyllyt olivat tosiaan aika tyhjät. Toisaalta lohdutukseksi kaikesta oli - 20 %:n alennus. :)

      Joikilta olen ollut tyytyväinen kyllä kaikkiin tuotteisiin, joita olen käyttänyt (ainakin silmänympärysvoide, jalkakuorinta, vartalovoiteet). Myös tuoksukynttilöitä, joista merkki on saanut alkunsa, on kehuttu.

      Kosmetiikan ulkopuolelta suosittelisin teille vielä suklaakahvilaa vanhassa kaupungissa Vene-kadulla (nro 6, sisäpihalla) jos ette ole käyneet. Todella viehättävä paikka, jonne yritän itse ehtiä aina Tallinnan matkalla. Sekä ostamaan paluumatkalla kukkia kotiin siitä Vanhan kaupungin muureilta, mutta tällä matkalla oli niin kiire jo kotiin, etten valitettavasti ehtinyt kumpaakaan. :(

      Ihanaa matkaa teille Tallinnaan!

      Poista
  6. Oi että, itsekin nyt viimeset pari kertaa kun oon Tallinnassa käyny niin ihan ensimmäiseksi suuntasin Kaubamajan kosmetiikkaosastolle ja Joikin hyllylle :D Hinnat oli mun mielestä korkeammat nyt tänä keväänä, kuin syksyllä 2012. Mulla on ollu Joikilta silmänympärysvoide joka on todella ihana, ja kynsiöljy. Viime reissulla ostin tuoksukynttilän, oli niin nättejä ja ihanat tuoksut. Kynsilakkaosastolta lähti mukaan vaan pari China Glazea, OPI:t eivät olleet mielestäni niin edullisia että niitä viitsisi hamstrata. Viking XPRS:llä oli sopivasti Essiet ota 3 maksa 2, niitä valikoin sitten muutaman ja Victorias Secretin vartalotuotteet oli juuri varmaan pari päivää ennen tulleet viikkarille myyntiin ja ihan innoissani hypistelin niitä. Coconut passion tuoksu lähti mukaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla matkakokemuksiasi Tallinnasta! Mahtavia ostoksia olet tehnyt! :)

      Itselläni on sama tuntuma, että hinnat Tallinnassa olisivat nousseet, mutta nyt kun vertasin vanhoihin blogijuttuihini mm. vuodelta 2012, niin aika samoissa ollaan. Joikin hinnat ovat nousseet ehkä muutamia kymmeniä senttejä. Silmänympärysvoide maksoi alkuvuodesta 2012 saman 6 euroa kuin mielestäni nytkin. Vartalovoiteen hinta oli noussut viime kesästä 10 senttiä, joten aika maltillisia korotukset ovat. Samoin katsoin, että OPI:n kynsilakkojen hinta Kaubamajassa on pysynyt samana (10,60 euroa) ainakin viimeiset 2 ja 1/2 vuotta. En sitten tiedä mistä tunne voi johtua, koska minulla oli vahvasti sama fiilis kuin sinulla, että Viron hintataso alkaisi olla jo aika lähellä Suomea. Ehkä palkkamme tai hinnat Suomessa eivät ole nousseet samassa suhteessa, vai mikähän voisi olla selityksenä tunteelle kun (varsin epätieteelliset blogi)tilastoni eivät tue sitä. Mutta onhan 6 euroa nyt kyllä ihanan halpaa edelleen loistavasta silmänympärysvoiteesta! :)

      Olisi tosi kiinnostavaa käydä nyt vielä tekemässä vertailua Helsingin Stockmannilla Joikin tuotteiden hinnoista niin näkisi todellisen hintaeron. Seuraavan kerran kun menen Stockalle käyn kurkkaamassa. :)

      Oi miten kivoja juttuja sinä olet ostanut Viking XPRS:ltä! Se on minulla vielä kokeilematta Tallinkin ja Eckerö Linen lisäksi, ja kosmetiikkatarjonta vaikuttaa aivan loistavalta. Kolme Essieta kahden hinnalla on tosi hyvä tarjous. Victoria's Secretin Coconut Passion on omakin suosikkini, aivan ihana trooppisen herkullinen tuoksu nyt kesäksi. Tosi kivaa että Victoria's Secretia saa nyt myös Tallinnan Viikkarilta, kiitos paljon tiedosta! :)

      Poista
  7. Kävin viimeksi Tallinnassa tiistaina. Harmi, että minulla oli vajaa puoli tuntia aikaa viettää Kaubamajassa, siellä tosiaan voisin olla päivän. Tuoksuvalikoima kiinnostaa paljon, mutta en edes tiennyt, mistä alottaisin.

    Harmittaa niin, että olin varautunut ostamaan Too facedin shadow insurencen,ei tietenkään ollut enää jäljellä. Terre d'Oc luonnonkosmetiikkasarjan valikoima oli myös kehnohko, paljon vanhoja pakkausia, vaikka pakkausuudistukset olivat tulleet niihin tuotteisiin jo ennen joulua...

    Joik on suosikkejani. Ostan aina kynttilöitä, koska tuoksuvalikoima on laajempi Tallinnan Stockalla ja Kaubamajassa. Pidän myös kovasti kasvojenpuhdistusöljystä. Suosittelen sitä lämpimästi. Hintaerot näillä tuotteilla verrattuna Hki ja Tallinna, kynttilät reilut 13 Suomessa ja 7,50 Tallinnassa, puhdistusöljy n. 9 Suomessa ja 6,50 Tallinnassa. Eli muutaman euron hintaeroja. Niitä varten ei ehkä kannata reissata, mutta kannattaa ottaa mukaan reissulta. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)