sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Guerlain kevätmeikki 2014

Ranskalaisen Guerlainin kevään 2014 meikkikokoelma on nimeltään Meteorites Blossom.

Se juhlistaa Guerlainin legendaarisia Meteorites-puuterihelmiä, joita käytetään meikin viimeistelyyn. Meteoritesit tulivat markkinoille ensimmäistä kertaa 25 vuotta sitten, ja nyt juhlan kunniaksi niiden koostumus on uudistettu Stardust Technologylla. Meteoriittien tarkoituksena on heijastaa valoa niin että iho näyttää hehkuvalta ja täydelliseltä. 

Itse en näe oikein mitään eroa vanhojenkaan Meteoritesien eri sävyjen välillä, joten vaikka swatchasin nämä uutuudet kaupassa, minun on vaikea sanoa onko vanhojen ja uusien Meteoritesien välillä kovin näkyviä eroja. Kaunista, himmeän hohtavaa pintaa ne jättävät iholle joka tapauksessa minusta kaikki.







Guerlainin Meteorites Blossom -kevätmeikin mainoskasvona on venäläinen malli Natalia Vodianova. 

Meteorites Blossom -kevätmeikissä hehkuva iho on asiaankuuluvasti pääosassa. Poskilla ja huulilla on aniliininpunaista, ja jotenkin sitä näyttäisi mielestäni olevan myös silmämeikissä, vaikka kokoelmaan ei mitään vaaleanpunaisia luomivärejä kuulukaan.  








Meteorites Blossom -kokoelman tuotteet ovat tässä. 

Kokoelmaan kuuluu Meteorites-puuterihelmiä uudessa pehmeämmässä koostumuksessa, kulmakarvapaletti, kaksi huulipunaa sävyissä 144 Insolence (fuksia) ja 171 Attrape Coeur (persikkakoralli), ja kuin kunnianosoituksena uusille Meteoriteseille läpikuultavan kimaltavat Star Dust -huulikiilto ja kynsilakka.

Erityisen kiinnostavia olivat minusta voidemaiset, dome-malliset Bubble Blush -poskipunat. Niitä on kahdessa sävyssä: 02 Cherry ja 01 Pink. 

Luomiväreissä on Two V.I.P -duon lisäksi Les Tendres -luomiväripaletti, joka on nätti yhdistelmä minttua, ruskeaa ja luumua.   






Meteorites Blossom -kokoelman mukana Suomeen saapui viime viikolla myös Guerlainin kansainvälinen meikkitaiteilija José Luis Pariisista. 

Olin aivan onnessani kun sain kutsun lehdistötilaisuuteen, mutta valitettavasti olin juuri silloin Brysselissä. Onneksi José Luis teki meikkejä asiakkaille viime viikolla myös Helsingin Stockmannilla ja Sokoksella, joten pääsin Sokokselle hänen meikattavakseen. Sen jälkeen oli vielä V.I.P.-tilaisuus Guerlainin uskollisimmille asiakkaille, mutta siellä ehdin taas valitettavasti vain piipahtaa. Ihanaa kun tavaratalot järjestävät tällaisia tilaisuuksia asiakkailleen!

Annoin José Luisille vapaat kädet meikissä, joten ilokseni hän valitsi meikkiin nimenomaan Guerlainin kevätkokoelman tuotteita. 






Jose Luis meikkaa Guerlainin asiakkaita erityisesti latinalaisessa Amerikassa. Hänellä on monia kuuluisiakin asiakkaita, mutta tietenkään mitään nimiä en voi tässä paljastaa.

Aivan hurmaava herrasmies, jonka kosketus meikatessa oli aivan ainutlaatuisen pehmeä ja huomaavainen. Ja tietysti hän myös jakeli kohteliaisuuksia jatkuvasti, kuten parhaat meikkitaiteilijat tekevät, niin että asiakkaalla on olo kuin kuningattarella.






Silmämeikin kauneus ei valitettavasti aivan näy kuvissa, valo on niin kova. Se oli hyvin varietee-tyyppinen ja näyttävä. Kuin art decoa ja 1920-lukua modernina, keväisen kevyenä ja iloisena tulkintana.

José Luis kertoi, että meikkikokoelmat ottavat aina vaikutteita muodista, ja tämä Guerlainin Meteorites Blossom on hyvin taiteellinen. José Luis mainitsi, että tänä keväänä Prada toi mekoissaan taiteen runwaylle ensimmäistä kertaa sitten Yves Saint Laurentin. 

Les Tendres -luomiväripaletin väriyhdistelmä oli José Luisin mielestä myös "artistic". Silmämeikissä on käytetty paletin mintunvihreää väriä sisäkulmasta nostaen kulmaluulle. Aivan kulmaluun yläosassa on häivyttämässä paletin shampanja. Liikkuvalla luomella on paletin taupe ja ulkonurkassa luumunruskea. Alarajaukseen José Luis käytti myös luumunruskeaa samansävyisen rajauskynän päälle. Se oli hänen mukaansa salaisuus, jolla vihreät silmäni sai loistamaan.

Meikin clue oli nukkemainen, hyvin pitkälle viety taiteellinen rajaus: "Parisian liner". Se oli sisänurkassa ohut, keskellä silmäluomia paksumpi ja nousi sitten ohuempana viivana pitkälle ulkonurkasta ylös lennokkaasti kohti kulmia. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista silmänrajausta! 






Poskipunana minulla on uusi pinkki Bubble Blush 02 Cherry. Se oli ihanan raikas sävy, kuten myös korallinpersikka 171 Attrape Coeur huulipuna, jonka sitten tästä kokoelmasta ostinkin (39,50 euroa, josta sain Guerlain-tapahtuman kunniaksi - 15 % alennusta). 

Attrape Coeurin päälle José Luis laittoi vielä fuksiaa Maxi Shine 470 Magenta Waouh -huulikiiltoa, jotta sai sen sointumaan kynsilläni olleeseen Diorin kevään 2014 Bloom-kynsilakkaan, joka on aniliininpunainen.

Viehättävä, näyttävä ja vähän kujeilevakin kevätmeikki, aivan kuin Pariisin kevät!

23 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Ja varmasti mukava kokemus olla tuollaisen kohteliaan huippuammattilaisen meikattavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meikistä tuli tosi keväinen olo, heleitä pastelleja yhdistettynä luumunruskeaan ja taupeen. Tykkäsin kovasti! :)

      Yritän nykyään aina mennä meikattavaksi jos Suomessa vierailee joku kansainvälinen meikkitaiteilija. On tosi kiinnostavaa nähdä millaisia meikkauksia tekevät. Usein heillä on vierailunsa yhteydessä meikkausaikoja päivänä tai parina tavarataloissa. Mahtavaa että on tällainen mahdollisuus, että kuka tahansa asiakas voi päästä kansainvälisen meikkitaiteilijan meikattavaksi! :)

      Poista
  2. Todella kaunis meikki! Ja tuo kokoelma näyttää ihanalta-erityisesti Meteoriitit ja kokoelman nelikkopaletti näyttää houkuttelevalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! :)

      Minusta meikki oli tosi inspiroiva, ja aionkin kokeilla tehdä sen uudelleen myös joku arkipäivä, ehkä vain vähän hillitymmillä rajauksilla ja häivytyksillä. Vähän muunnettuna ja hillittynä tämä meikki sopii mielestäni ihan tavalliseenkin arkeen ja on silti ihanan kiinnostava. :)

      Itse jäin myös haaveilemaan tuosta Les Tendres -luomiväripaletista. Ajattelin ensin kokeilla, että löydänkö omista luomivärivarastoistani samoja värejä joilla voisin toteuttaa meikin, mutta jos ei löydy hankin Les Tendresin. :)

      Minulla on jo Meteoritesit aiemmasta Guerlainin kesän 2012 Pucci-kokoelmasta, joten itse ajattelin tyytyä niihin kun en Meteoritesien välillä ihmeempiä eroja muutenkaan näe, vaikka kieltämättä kyllä tuo uusi, pehmeämpi koostumuskin kiinnostaisi. :)

      Poista
  3. Josè Louis. ❤️

    Tuo Bubble blush on ihan mieletön, teen postauksen siitä, kun ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, ehkä tapasitkin hänet Guerlainin lehdistötilaisuudessa tai meikkauksissa. Hieno juttu! Oli kyllä tosi mukava ja lämmin herrasmies. :)

      Mahtavaa kuulla! Itsekin ihastuin tuohon pinkimpään Bubble Blushiin, ja se meni hankintalistalleni. Todella kaunis lopputulos ja miellyttävän tuntuinen koostumus. :)

      Poista
  4. On kyllä kaunis meikki! Tuo mintunvihreä tuo raikkautta kokonaisilmeeseen, samoin nuo huulet! Varmasti mukava kokemus olla noin osaavan ammattilaisen meikattavana! :)

    PS. Bubble Blush -poskipunat kiinnostavat minuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kun tykkäät! Guerlainin meikkitaiteilijalla José Luisilla oli selvästi heti näkemys meikistä, ja olin tosi iloinen että hän teki sen nimenomaan kevätkokoelman uutuustuotteilla, niin näin ne heti käytössä. :)

      Väriyhdistelmä oli minusta aivan ihanan raikas ja keväinen. Nimenomaan mintunvihreä luomiväri ja pinkki huulimeikki tekivät meikistä pirteän heleän ja luumunruskeat toivat taas siihen vähän syvyyttä ja sitä taiteellista vaikutelmaa.

      Minusta on aina elämys päästä tällaisen kansainvälisen meikkitaiteilijan meikattavaksi ja nähdä hänen visionsa meikistä. En olisi arvannut, että minulle saa tällaisen modernin pariisilaisen varietee -meikin, tosi hieno! :)

      Luulen, että hankin itsekin tuon pinkin Bubble Blushin, sen verran kaunis sävy siinä oli ja hyvin toimiva koostumus. :)

      Poista
  5. Oijoijoi mikä huulipuna! Ihastuin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävy oli aivan erityisen herkku noiden mintunvihreän ja luumunruskean luomivärin kanssa, kokonaisuus toimi yhteen aivan häkellyttävän hyvin. :)

      Ostin itse huulimeikin pohjalla olevan Attrape Coeur -huulipunan, joka sekin on kivan heleä persikanpinkki. Voi kyllä olla että hankin vielä lisäksi tuon aniliininpunaisen huulikiillon, jota meikkitaiteilija José Luis käytti huulipunan päälle, jotta saan koko ihanan kokonaisuuden. :)

      Poista
  6. Guerlain <3 Olen haaveillut meteoriiteista niin monta vuotta, että nyt voisi olla jo aika ostaa! Samoin nuo jännät poskipunat ovat ihan syötävän ihania!

    Kaunis silmämeikki, vau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ihana Guerlain! Se on niin perinteikäs talo, ja vielä harvinaisuus näistä isoista ranskalaismerkeistä kun on erikoistunut pelkkään kosmetiikkaan ja tuoksuihin. En oikeastaan edes ymmärtänyt Guerlainin arvoa ja asemaa ennen kuin Ranskassa, jossa se on legendaarinen.

      Kyllä jokaisella tytöllä pitää varmaan olla yksi purkki Meteoriteseja, jotta voi tarvittaessa antaa meikille sen viimeisen "frenc touch" viimeistelyn. Jopa pelkät nuo rasiat ovat niin nättejä, että ovat kaunistus jo sellaisenaan meikkipöydällä. :)

      Bubble Blush Cherry meni omallekin ostoslistalleni, sen verran nätti ja raikas sävy se oli! :)

      Kiitos! Meikki oli tosi erilainen kuin mitä minulla on koskaan ollut, mutta tykkäsin ihan hulluna! :)

      Poista
  7. Siis ei voi olla totta, että meteoritesit on taas kaivettu kehiin. Uskomatonta, mutta totta; minulla on, jos ei nyt aivan ensimmäisiä markkinoille tulleita kuulia vielä hienossa kirjavassa rasiassaan, mutta hyvin lähellä parinkymmenen vuoden takaa kuitenkin. Sen jälkeen julkaistiin sellainenkin rasia, jossa oli ainoastaan liiloja ja vaaleanpunaisia nappuloita. Niistä minulta löytyy myös sellainen minimatkarasia samalla kuviolla, kuin se iso. Tullut varmaan jonkun Guerlainin meikin kylkiäisenä. Näissä uusissa näytti olevan rasiastakin uusi päivitetty versio. Muistelen, että nämä tekivät tässä välissäkin jo jonkun paluu yritelmän aiemmin. Ihana tuotehan se on. Hyvin keväinen. Täytyykin muistaa kokeilla taas pitkästä aikaa heti huomenna. Kampanjan kasvo Nadia on tosi suloinen.
    Katsku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meteoritesit ovat kyllä minusta olleet Guerlainin vakiovalikoimassa ainakin viimeisimmät vuodet ja joissain kausikokoelmissakin. Mutta voi kyllä hyvin olla, että tässä välissä olivat poissa, kun itsekin liitän ne mielessäni 1980-luvun loppuun, jolloin varmaan näin ne ensimmäistä kertaa jollain tädillä. Olivat silloin varmaan kuuma uutuus! :)

      Mahtavaa että omistat sellaiset vintage-Meteoritesit! Niillä on varmaan jo huikeasti keräilyarvoa, harvinaisuus! Eivätkä ole varmasti menneet vuosien varrella juuri miksikään, kun ovat koostumukseltaan puuterisia. :)

      Jos olen ymmärtänyt oikein, niin violettien puuterikuulien pitäisi tuoda valoa iholle ja vaaleanpunaisten freesata. Lisäksi mukana voi olla muita värejä kuten vihreää korjaamaan ihon punoitusta tai persikkaa lisäämässä hehkua. Kombinaatio eri kuulien välillä on kai kaikissa Meteoriteseissa vähän eri, mutta kuten sanottua en itse huomaa käytännössä eroja eri Meteoritesien välillä.

      Minulla on itselläni yksi purkki Meteoriteseja Guerlainin kesän 2012 Pucci-kokoelmasta, nimeltään Perles d'Azur. Poikkeuksellisesti olen hyvin tyytyväinen tähän yhteen purkkiini, eli en havittele lisää, vaikka Meteoritesit tosi kauniita ovatkin erilaisissa koristeellisissa tölkeissään. :)

      Meteorites-purkkien kannessa on ymmärtääkseni yleensä aina Guerlainin perinteinen ruusuke eri tavoilla tyyliteltynä. Minun Pucci-Meteoriteseissani se on kyllä Puccin suunnittelema kangas Winter Capri, joten ne ovat sillä tavalla vähän special, koska olivat kausikokoelmasta. Voi olla, että näitä poikkeuksia on muitakin, olisipa hauska tutkia joskus asiaa. :)

      Ehdottomasti nyt kevään kunniaksi Meteoritesit käyttöön! Kevääseenhän ne niin kauniisti sopivatkin, kun pääsevät kirkkaassa valossa oikeuksiinsa. :)

      Natalia Vodianova on kyllä hyvä Guerlainin mainoksissa. Itse toivoisin kyllä silti perinteikkäältä ranskalaiselta merkiltä ranskalaista mallia, mutta ehkä vaihtelu virkistää. :)

      Poista
    2. Guerlain miellettiinkin pitkään pelkäksi tätimeikiksi, mutta koki sittemmin nuorennusleikkauksen pakkauksia myöten. Itse en pidä keltakullasta, joten siksi rasiat ovat minusta rouvahtavia edelleen. Joku vuosi tosin ainakin Guerlainin huulipunat oli pakattu hopeanvärisiin hylsyihin. Itse kiinnostuin merkistä aikoinaan siksi, että siitä löytyi ihania parfyymeja, kuten Nahema ja Jardins de bagatelle.
      Niin Natalia V tosiaan, taisin edellisessä viestissä kirjoittaa Nadia :)
      Hän on mielestäni niin ihana, että sopii hyvin juuri tähän imagon nuorennus kamppanjaan. Pitääkin kaivaa tästä innostuneena Guerlainin meikkipuuterikin esiin. Niissäkin vaihdeltiin aikoinaan rasioita siihen tahtiin, että vaikka niihin olisi periaatteessa saanut refilin, niin sitten kun se olisi ollut ajankohtaista pakkaus oli jo muutettu. Tavallinenkin puuteri heillä oli ainakin aiemmin hyvä. Samoin luomivärit. Kynsilakkoja minulla on ollut Guerlainilta ainoastaan yksi. Muistan vieläkin, että ostin sen eräisiin vappubileisiin uuteen mekkooni sopivaksi. Väri oli heleän persikkainen.
      Apua, kausikokoelma meteoriitit! Pitääkö niitäkin nyt alkaa keräilemään :)
      Ehkä jätän sattuman varaiseksi alehömppähankinnaksi, jos kohdalle sattuu.

      Poista
    3. Minusta Guerlain on sitä totuuden sanoakseni vähän vieläkin, samoin kuin YSL:kin, mutta upeaa raikastumista ja nuorentumista on kyllä viime vuosina tapahtunut. Ehkä siinä on osuutensa myös neiti Vodianovalla, kuka tietää. :)

      Kulta on yksi lempivärejäni, joten pidän kovasti Guerlainin pakkauksista, samoin kuin YSL:nkin kyllä. En ollut koskaan aiemmin sitä ajatellut, mutta voisivatkohan ne tosiaan olla yksi syy vähän tätimäiseen imagoon. Toisaalta ne ovat minusta myös ylellisiä. :)

      Guerlainillahan on todella pitkä historia parfyymien kanssa, ja niistä se on varmaan tunnetuinkin. En ollut sitä oikein ennen ymmärtänytkään, ennen kuin näin Ranskassa eräässä huippuparfymeriassa vitriinissä Guerlainin legendaarisimpia tuoksuja vuosien varrelta. Omaan makuuni Guerlainin tuoksut eivät silti niin kovasti ole, koska ovat usein mielestäni aika raskaita ja itämaisia, mutta arvostan silti kovasti niiden pitkää ja hienoa historiaa.

      Minulla on itseasiassa ollut aikoinaan Guerlainin Jardins de Bagatelle Guerlainin viimeisen Guerlain-suvun parfyymöörin omistuskirjoituksella. Sain sen aikoinaan joskus teininä kummitädiltäni, mutta jossakin siivousinnossa heitin pullon menemään kun tuoksu alkoi olla jo lopussa ja sakeutunut. Voitko kuvitella, arvaa kaduttaako nyt!

      Onpas kiinnostavaa kuulla näistä Guerlainin pakkausuudistuksista vuosien varrella, ihana kun olet seurannut niitä niin tarkkaan! Tosi kivaa kuulla että Guerlain on hyvä myös muissa meikkipohjatuotteissa kuin Meteoriteseissa. Lingerie de Peau -meikkivoiteesta olen myös kuullut kehuja. Pitäisi varmaan tutustua niihinkin tarkemmin! :)

      Guerlainin luomiväreihin olen itsekin tosi tyytyväinen, sen vuoksi harkitsenkin nyt tuon Les Tendres -paletin ostoa. Minulla on ennestään 3 Guerlainin luomiväripalettia, ja kaikki ovat tosi ihania. Guerlainia jää Suomessa myös aika usein aleisiin, mikä on kivaa, sillä normaalihintaisenahan tuotteet ovat kyllä tosi kalliita.

      Ihania muistoja sinulla on Guerlainin kynsilakasta! Minusta on niin kiva kuulla näitä tarinoita muiden meikkituotteista, kun itsekin muistan aina aika tarkkaan mistä olen mitäkin ostanut ja mitä varten, koska ne ovat minulle niin tärkeitä. :)

      Kuule, jos sanon suoraan, niin epäilen että juuri keräilijöiden takia Meteoriteseja julkaistaankin nykyään melkein joka kausikokoelmassa toinen toistaan ihanammissa rasioissa. Siksi yritän itse pysyä ajatuksessani, että jos omistaa yhden purkin, se riittää, lopputuloksessa ei eroa kuitenkaan niin huomaa. Vaikka ihaniahan ne kyllä ovat! :)

      Poista
    4. Herran jestas, ei voi olla totta, että menit heittämään Guerlainin omistuskirjoituspullon roskiin! Siivousintoilukohtaukset ovat vaarallisia :D
      Eilen googlettelin illalla aikani kuluksi sitä kesän 2012 meteorites pakkausta, joka sinulla siis on ja ei voi kuin taas vaan todeta, että mitähän minä olen tuona kesänä oikein puuhaillut, kun minulta on mennyt kaikki herkkupalat kosmetiikan saralla ihan ohi vrt Diorin Croisette kokoelma! Se sun sininen purkkihan on ihana ja e-bayssäkin siitä pyydettiin 87€ taisi tosin olla avaamaton pakkaus. Siihenhän näytti kuuluvan sellainen sininen sutikin. Onko sinulla sekin? Tänä aamuna muistin käyttää meteoriittejä, kun joku oli kirjoittanut jossain ulkomaalaisessa blogissaan, että hän käyttää sitä kaikenlaisten meikkivoiteiden kanssa ikäänkuin irtopuuterin sijaan. Kokeilin ja ainakin toimi hyvin Lumenen kanssa yhteen. Ihana on tämänkin kesän meteoriittipurkki. Josko se sittenkin pitäisi investoida, ettei vaan jää ilman. Mitä, jos ne loppuvatkin! Upea on tosiaan se Les Tendres palettikin väreiltään.
      Sitten YSL-asiaa; Alelaarista jäi nippanappa saamatta se viimekesän Saharienne luomiväripaletti, joka oli lähes vastaava, kuin tämän kesän ihana pinkkikantinen paletti. Joku nainen ehti napata sen ja se oli ainut kappale, hinta 15€. Arvaa harmittiko.
      Taidankin vielä lajitella kaikki Guerlainini samaan tyyliin erikseen, kuin tein viime viikolla Dioreille. Tulisikohan niitä siten käytettyä enemmän, kun muistaisi taas, mitä sieltä löytyy. Ainakin sain nyt meteoritesit arkikäyttöön. Mitä niitäkään purkeissaan hautoo. Löysin muuten sellaisen huulipunahylsynkin, johon saa/on ainakin saanut refiilin. Se on sitä samaa kuosia kuin ne alkuperäiset meteorites rasiat, mutta metallia. Ihme, etten ole onnistunut hävittämään sitä vuosien saatossa.
      YSL ripsiväri on minulla nyt käytössä. Siinä on joku sellainen ihmeellinen kierteinen harja. Ihan jees perusripsari. En ostaisi tarkoituksella uutta samanlaista, mutta onhan se kultapakkaus ylellinen.
      Loppuyhteenvetona siis, että taitaa tulla kalliiksi tämä kevät, kun pitää ostaa kevätkampanjatuotteet ainakin Diorilta, Guerlainilta ja YSL:ltä. Huh huh.

      Poista
    5. Jardins de Bagatelle oli tosiaan Jean-Paul Guerlainin kehittämä, ja hajuvesipullossani oli hänen allekirjoituksensa kultakynällä. En muista valitettavasti tarkasti oliko kummitätini ostanut sen Pariisista, vai olisiko Jean-Paul Guerlain vieraillut joskus 1990-luvulla esim. Helsingin Stockmannilla. Keräilyaarre se olisi ollut joka tapauksessa. Mutta koska en tykännyt tuoksusta kovin paljon, heitin sen lopulta pois, voi harmi! :(

      Luulen, että kesän meikkikokoelmat menevät muutenkin monelta aina ohi, sillä kesällähän ollaan paljon reissussa ym., eikä monella muutenkaan ole ykkösprioriteettina kosmetiikkaosastoilla kiertely. Sen vuoksi kesän meikkikokoelmia jää myös usein hyvin aleeseen, joten kesän jälkeen niissä kannattaa olla tarkkana. Sokoksen joulualesta minäkin poimin tuon Guerlainin Meteorites Perles d'Azurin hyvin edullisesti. :)

      Ohoh, mitä hintoja ebayssa. Vanhoista Guerlainin Meteoriteseista maksetaan varmaan muutenkin paljon, sillä monet niistä ovat varmasti keräilyharvinaisuuksia. Itseäni jäi harmittamaan, että en hankkinut meteoriitteihini sinistä Puccin erikoissivellintä. Sininen ei ole lempivärejäni, joten jotenkin ajattelin että ostan pelkät Meteoritesit, kun taas fanitan Puccia, ja Cote d'Azur eli Riviera on minulle tärkeä paikka.

      Kiitos vinkistä, pitää itsekin kokeilla joskus Meteoriteseja myös irtopuuterin tapaan. Normaalisti olen käyttänyt niitä ihan vain valon lisäämiseen valmiin meikin päälle, mutta tuotakin tapaa olisi kiva kokeilla. Varmaan moni käyttää niitä niinkin, sillä kaikki eivät välttämättä edes tiedä, että kyseessä on oikeastaan viimeistelytuote. En minäkään, ennen kuin ostin ensimmäiset Meteoritesini! :)

      Hei, kiinnostavaa: YSL! Saharienne Heat oli viime kesänä upea kokoelma! Inspiroiduin sen väreistä niin paljon, että vaikka en hankkinut kokoelmasta lopulta mitään, tein kuitenkin silmämeikkejä sen väreillä. Tässä linkki blogijuttuuni yhdestä jos haluat kurkata:

      http://pumpulipupu.blogspot.fi/2013/08/ysl-saharienne-heat-inspiroitunut-meikki.html

      YSL:n tämän kevään Pivone Crush -luomiväripaletti näyttää kieltämättä ihanalta. Itse en kyllä valitettavasti oikein tykkää YSL:n lumivärien koostumuksesta, joka on usein vähän hileinen ja kova. Mutta kieltämättä Saharienne-luomiväripaletti olisi kelvannut minullekin 15 euron hintaan. Minullekin on joskus käynyt juuri noin, että edellinen asiakas nappaa tuotteen juuri edestäni. Joskus olen seurannut asiakasta jopa melkein kassalle asti, että jospa hylkääkin sen vielä viime hetkessä johonkin. :)

      Onneksi näistä kausikokoelmien meikeistä voi kuitenkin inspiroitua myös omistamatta juuri niitä tuotteita. Enemmänkin pitäisi hyödyntää jo olemassaolevaa meikkivarastoaan vain yhdistelemällä värejä uudella tavalla vanhoista paleteista. :)

      Mahtavaa, että olet innostunut tutkailemaan meikkivarastojasi ja järjestelemään niitä uudella tavalla. Itsenikin pitäisi tehdä sama. Minulla on kaikki selektiiviset meikkini yhdessä isossa meikkipakissa, ja vaikka siellä on joskus ollut looginen järjestys merkeittäin, nyt on vähän kaaostakin kun ollut uusia hankintoja jotka olen vain laittanut päälimmäiseksi entisten joukkoon. Mitä parempi järjestys, sitä enemmän niitä tulisi varmasti myös käytettyä. Ihanaa kun voi tehdä löytöjä omista varastoistaan. Englanniksi siihen on sanontakin: shop my stash! :)

      Tänä keväänä on kyllä tullut ihania kausikokoelmia! Minun pitää vielä tehdä tänne Pumpulipupuun esittelyjuttu ainakin tuosta YSL:n kevätkokoelmasta, sen verran ihanalta näyttää!

      Olen myös tosi iloinen, että olen löytänyt tätä kautta sinut, joka olet yhtä innostunut näistä ranskalaisten merkkien kausikokoelmista ja seuraat näitä tarkasti. Sinulla on vielä uskomattomia aarteita omissa varastoissasi, olisi ihana nähdä ne joskus. Ei muuta kuin blogia perustamaan jos yhtään innostut, tämä on tosi kiva harrastus! :)

      Poista
    6. Hei, ja kiitos taas kaikenkattavasta vastauksestasi :) Innostuin sitten eilen lueskelmaan vanhempia kausikokoelmajuttujasi oikein urakalla. Isadoran kohdalla oikein nauratti ääneen, koska minulla on juuri ne samat; Bonbon mint, Cupcake ja rannekorut, jotka sinäkin olit hankkinut. Marzipan kynsilakkakin löytyy! Lisäksi oli ihan pakko varmistaa, mikä oli vihreän Dior lakkani sävy; mikäpäs muu kuin 504 Waterlily :) Ostin sen naapuriltani hintaan 2€, kun meillä oli taloyhtiön kerhohuonekirppis siivouspäivänä viime keväänä. Hän oli kokeillut sitä kerran, eikä ollut hänen juttunsa. Minä vetäisin sitä kynsiini eilen illalla eka kertaa ja todellakin on minun juttuni. Diorin lakoista minulla on myös Nirvana ja Tzarine. Tänään käyn katsatamassa sen YSL pinkkikantisen luomiväripaletin, kun olen muutenkin menossa keskustaan. Nyt sen saisi Sokokselta alekupongilla. Meikkikokoelma postauksistasi luin myös Lancomen kesäjutun ja löytyihän minulta se vihreäridallinen huulipunahylsykin (käyttämätön) ja 2 kpl Rosarie poskipunia. Olin ilmeisesti unohtanut ostaneeni jo yhden ja hamstrannut innostuksissani alesta toisen, kun oli niin hieno ruusukuvio :D
      Minusta on mukavaa lukea muiden blogeja, mutta luulenpa, että se saa riittää. En ole siis aikeissa perustaa omaa. Olen lopettanut kaikki lehtitilauksenikin, koska minusta näistä kosmetiikkablogeista saa loistavaa tietoa tuoteuutuuksista. Lisäksi olen huomannut blogiasi lukiessani sellaisen hienon asian, että sinä vastaat aina kaikille tosi kivasti ja ystävällisesti. Joidenkin blogien kommenteissa näkyy hirveää törkytekstiä jopa bloggaajan taholta, mikä on minusta tosi ikävää ja asiatonta käyttäytymistä. Sen vuoksi olen jopa lopettanut joidenkin blogien lukemisen. Onneksi löysin tämän sinun blogisi :)

      Poista
    7. Kiitos paljon superkivasta kommentisasi! <3

      IsaDoran Fanciful-kokoelma keväällä 2011 johon Bonbon Mint kuului, on edelleen minusta yksi IsaDoran parhaista. Sen luomiväreissä oli ihan mielettömän kiva laatu ja sävyt, ovat varmaan edelleen eniten käyttämiäni luomivärejäni. Myös Marzipan kynsilakkaa rakastan edelleen syvästi, sen hieman haastavasta laadusta huolimatta.

      Diorin Garden Partyn kynsilakkojen ostamatta jättäminen on jäänyt kaduttamaan minua syvästi. Olisi ehdottomasti pitänyt aikoinaan hankkia tuo Waterlily ja Forget Me Not. Nythän ne ovat taas uudelleen huippumuodikkaat, sillä tuntuu että tänä keväänä samat värit ovat taas muotia kuin keväällä 2012. Guerlaininkin mielestä minttu on taas selvästi in! Kiitos inspiraatiosta, pitääkin pian lakata taas kevään kunniaksi ihanalla IsaDoran Marzipanilla! :)

      YSL:n Pivone Crush -paletissa on niin ihanat sävyt, mutta yritän itse kovasti olla ostamatta sitä, sillä en yleensä ole tyytyväinen YSL:n luomivärien laatuun. Ehkä siitä voisi yrittää ottaa inspiraatiota muuten ja kerätä taas olemassaolevasta meikkikokoelmasta samantyyppisiä sävyjä yhteen. Olen vain niin heikkona fuksiaan ja koralliin että saa nähdä kestänkö itse edes aleihin asti, jolloin palettia voisi saada vähän edullisemmin. vaikka on - 20 %:kin hyvä alennus. :)

      Ymmärrän hyvin, että kaikkia ei blogin perustaminen innosta. Olen vain itsekäs, ja haluaisin lisää hyvää luettavaa. :) Selektiivisistä meikeistä kirjoittaa Suomessa niin harva, ja kovin moni ei varsinkaan ole kiinnostunut näistä ihanista kausikokoelmista kuten sinä ja minä. :)

      Kiitos palautteesta, tosi kivasti sanottu! Olen itse sitä mieltä, että blogillani on vain niin kivat lukijat, joten siksi saan tosi harvoin mitään negatiivista palautetta. Yleensäkin kosmetiikkablogeissa on onneksi vähemmän ilkeilyä ym. kuin esim. muotiblogeissa. Ehkä jostain ripsiväristä on sitten vain hankalampaa haukkua, muotibloggaajat laittavat itsensä ihan toiseen tapaan alttiiksi kritiikille.

      Itsellänikin blogimaailma on vaikuttanut samaan tapaan kuin sinulla, eli kosmetiikan tuotevinkit ja arvostelut etsin nykyään blogeista, ja naistenlehtien lukeminen on valitettavasti selkeästi vähentynyt. Blogeissa on lisänä myös ihanat lukijat, jotka usein lisäävät omia kokemuksiaan samoista tuotteista jutun kommentteihin, joten sieltä voi saada vielä lisäinfoa. Kosmetiikkablogeissa on myös hyvä tapa merkata blogin kautta testattavaksi saadut tuotteet erikseen, silä varalta että lukija haluaa tämän tietää ja katsoo sen vaikuttavan arvosteluun. Naistenlehdissä en ole vastaavaa havainnut. Mutta naistenlehdistä on minusta ihanaa edelleen katsoa kuvia, mikään ei voi sitä kiiltävää kaunista pintaa ja värien loistoa! :)

      Poista
    8. Hei taas :)
      Luulen, että se marzipan taisi jäädä isadoran kokoelmiin pysyvästi. Ainakin sitä näkee vieläkin kaupoissa.
      Jätin sitten muuten sen ysl:n luomivärin itsekin ostamatta kovan koostumuksen vuoksi, mutta rasia on kyllä kevään kauneimpia.
      En muista mainitsinko aiemmin, mutta onnistuin saamaan netistä diorin peacock kausipaletin :) Tosin se Swimming pool olisi ollut parempi kylmien sävyjen takia.
      Samassa paketissa tuli myös 3 diorin lakkaa ja tadaa; meteorites ihanassa hopeanvärisessä metallirasiassa. Jälkitoimitukseen jäi vielä diorin ripsiprimeri ja kevätkokoelman courtisane huulipuna sekä se vaaleampi kausiviisikko Trianon kokoelmasta. Oliskohan nyt kevätmeikit tältä kaudelta tässä :) Mieli tekisi vielä tilata Pink porcelaine ja grege viisikot.

      Poista
  8. Tosi kaunis meikki! Kiinnitin heti huomiota erikoiseen silmänrajaukseen! Löysin vihdoin meteoriitit alesta joulun jälkeen. Ne ovat ihanat, mutta tosi harvoin tulee jostain syystä käytettyä, vaikka kunniapaikalla ovatkin meikkipöydälläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Meikki oli tosi ihana, taiteellinen ja näyttävä. Lennokas ja pitkä silmänrajaus oli tosi special, minulla ei ole koskaan ollut mitään vastaavaa. Ei mikään perinteinen kauneusmeikki, vaan meikkitaiteilijan näkemys keväisestä Pariisista, aivan ihana! Minua vain harmitti kun en saanut meikkiä oikein tallennettua kuviin kunnolla kun Sokoksella oli niin kova ja kylmä valo. Mutta mukavaa jos se vähän välittyi. :)

      Hienoa että sait ostettua Meteoritesit alesta! Omankin Meteorites-purkkini sain alennuksella, sillä se on kesän 2012 meikkikokoelmasta. Noita kausikokoelmien Meteoriteseja jää onneksemme joskus aina ilmeisesti aleeseen, ainakin täällä Suomessa. :)

      Olen todennut saman, että harvoin arkena tulee Meteoriteseja käytettyä. Vaikka niiden lopputulos on tosi kauniin himmeä, on se sen verran hienovarainen, että ehkä sitä ei katso niin arkena tarvitsevansa. Mutta ainakin juhlaan ne ovat ihana viimeistely, ja ovathan ne kauniit katsella myös vain ihan siinä meikkipöydällä! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)