tiistai 21. tammikuuta 2014

Living Proof -hiustuotteet ja Jennifer Aniston

Ladies, 

nyt on kyllä jännittäviä uutisia, sillä Suomeen on lanseerattu uusi hiustenhoitosarja. 






Amerikkalaisen Living Proof -sarjan laneeraus tehtiin tänään tyylillä yhdessä Helsingin trendikkäimmistä ravintoloista, Teatterissa Esplanadin puistossa. 






Living Proof -sarjan keulakuva ja osaomistaja on elokuvatähti Jennifer Aniston.

Jennifer Anistonhan tuli kuuluisaksi 1990-luvulla Frendit -tv-sarjan Rachelina. 

Kaikki, siis ihan kaikki halusivat samanlaiset hiukset kuin Jennifer Anistonilla oli sarjassa, The Rachel -kampauksen. 

Rachel-hiukset olivat hyväkuntoiset, suorat, pitkät, kiiltävät ja edestä kerrostetut keskiruskeat vaaleilla raidoilla. Myös minulla oli 1990-luvulla The Rachel, ja välillä ihmettelen miksi olen koskaan luopunut siitä kauniista, hyvinvoivasta tukasta ja joutunut värjäyskierteeseen.

Ehkä sellaiset hiukset voisi saada takaisin näillä Living Proof -tuotteilla, siihen unelmaan niiden markkinointi varmasti perustuu. 

Viimeisin uutinen Jennifer Anistonista kyllä oli, että hän on leikannut hiuksensa epäsymmetriseksi polkkatukaksi pari kuukautta sitten.

Jennifer Anistonin pitkäaikainen kampaajakin, joka alunperin loi The Rachelin, työskentelee nykyään Living Proofille.  






Muutakin uutta lanseeraustilaisuudessa oli kuin uutiset Jennifer Anistonin uudesta hiusmallista. 

Esiintymässä oli nimittäin upea duo Clarissa feat. Josh Uuden Musiikin Kilpailusta. En ole katsonut tätä Euroviisukarsintaa, mutta näiden kahden laulutaito ja herkkä esitys teki todella vaikutuksen minuun ainakin näin livenä. 

Sen lisäksi Clarissalla oli aivan ihanat, boheemisti valuvat kiiltävät pitkät hiukset. Ne ovat oikeasti luonnonkiharat, mutta nyt ne oli suoristettu Living Proof -tuotteilla.

Clarissa feat. Joshia voi seuraavaksi kuulla ja äänestää Euroviisujen semifinaaleissa lauantaina 25.1.2014. 







Mutta sitten niihin kohuttuihin Living Proof -tuotteisiin. Tässä kuvassa demonstroidaan niiden likaa hylkiviä ominaisuuksia.

Living Proofissa lähestymistapa on nimittäin aivan erilainen kuin muissa hiustuotteissa: ei silikoneja tai öljyjä. 

Living Proofit perustuvat tutkimukselle (huippuyliopistoja kuten Harvard ja MIT) ja kahdelle patentoiduille molekyylille. 

OFMPA molekyylin pitäisi luoda ohut ja näkymätön suoja jokaisen hiuksen ympärille. Näin hius hylkii likaa ja rasvaisuutta, ja pysyy pidempään puhtaana. Lisäksi OFMPA molekyyli suojaa hiusta kosteudelta. Tuloksena on no frizz -tukka, eli sileämpi ja kiiltävämpi.

PBAE molekyyli tuo hiuksiin runsautta ja tuuheutta. Sen pitäisi tehdä jokaisesta hiuksesta paksumpi ja saada ohuet ja veltot hiukset näyttämään tuuheammilta.   







Living Proof -tuotteisiin kuuluu myös primer, jonka pitäisi lisätä kampausten kesto 48 tuntiin.

Tämäkin sileä ja suora kampaus mallille oli kuulemma tehty jo edellisenä päivänä, jolloin Living Proof -tuotteet lanseerattiin Tallinnassa. 






Punatukkaisella mallilla on ohuet hiukset, joten hänelle oli käytetty Living Proofin Full-sarjaa, joka sisältää nimenomaan tuuheuttavaa PBAE-molekyylia.






Miesmalli on Viron Idols-kilpailija muutaman vuoden takaa, karismaattinen ja hauska Karl-Erik Taukar.

Hän myös esitti musiikkiaan tilaisuudessa. Ihan mahtavaa kuulla tällaisia taitavia nuoria laulajia!






Tässä vielä mallit upeissa hiuksissaan.  







Tutkimustieto Living Proof -sarjan taustalla kuulosti vakuuttavalta, mutta en osaa ottaa asiaan kantaa ennen kuin olen testannut tuotteita. Minulle on aikalailla sama mitä hiustuotteet sisältävät, kunhan ne toimivat. 

Living Proofeja saa kampaamosta. Pullot ovat pelkistetyn yksinkertaiset, joten sisältö ratkaisee. 

Living Proof on saanut useita kansainvälisiä palkintoja, mm. Allure-lehdessä ja sillä on 16 patenttia.

Tuotteita on yhteensä noin 30 viidessä eri linjassa: silottava Frizz, tuuheuttava Full, korjaava Restore, näitä kaikkia yhdistelevä Perfect hair day ja muotoiluun Style lab.

Tuoksu on kaikissa tuotteissa sama miellyttävä sitruksinen, vaniljaisella pohjalla.     







Hintoja en valitettavasti tiedä, mutta testituotteiksi saamieni näytekokojen pienuudesta voisin arvata, että saattavat olla arvokkaitakin.

Innoissani lähden kyllä nyt testaamaan nämä tutkimustietoon perustuvat innovaatiot!

16 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea näistä uusista tulokkaista! Innolla jään odottelemaan tarkempaa raporttiasi tuotteista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kyllä, että Suomeenkin lanseerataan tällaisia uutuuksia! Ennakkotiedot olivat niin kiinnostavia, että odotan innoissani itsekin pääseväni testaamaan tuotteita. Lupaan kyllä raportoida sitten kokemuksista tänne! :)

      Poista
  2. Kivan näköiset pakkaukset, kyllä noita voisi pitää kylppärissä esillä. Odottelen innolla kokeilutuloksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaukset olivat simppelin tyylikkäät, mikä minusta nimenomaan asettaa suuria odotuksia myös sisällön suhteen. Todella kiinnostavaa kyllä, Living Proofin pitäisi olla aivan uudella tavalla toimiva hiussarja. Tosi mielenkiintoista testata! :)

      Poista
  3. Vähän kiva, et sait Full-tuotteita, itse olisin kiinnostunut juuri niistä. Saitko myös primerin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin tosi onnellinen, sillä Full-linja kuulosti nimenomaan omille hiuksilleni sopivimmalta, joten tosi kivaa että pääsen testaamaan juuri sitä. :)

      En valitettavasti saanut primeria. Tuossa pienimmässä putkilossa kuvan etualalla on ihmeellistä kyllä hiuslakkaa, en ole koskaan nähnyt vastaavaa pakkausta. Sen verran utelias kyllä olen, että jos shampoo ja hoitoaineet toimivat edes kohtuullisesti, ostan varmaan myös sen primerin. Nimittäin 48 tuntia moitteettomana kestävä kampaus kuulosti sen verran hyvältä! :)

      Poista
  4. Odotan mielipiteitäsi innolla, kuulostaa tosi kiinnostavalta merkiltä!

    Terveisin Jennifer-tukasta aikanaan unelmoinut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, superkivaa että Suomeenkin lanseerataan tällaisia uutuuksia. En ole aiemmin nähnyt Living Proof -tuotteita missään, tosin myynnissäkin ne ovat ilmeisesti olleet vain USA:ssa. Sarja on n. 10 vuotta vanha, ja Jennifer Aniston tuli sen markkinointiin mukaan ja osaomistajaksi ihastuttuaan itse yhteen tuoteeseista elokuvansa kuvauksissa.

      Rachel-tukka oli kyllä niin yksinkertaisen kaunis, luonnollinen ja hyvinvoiva, että ihmettelen ylipäänsä miksi ikinä olen siitä luopunut. Sellainen tukka olisi aina muodissa, vieläkin sitä näkee aika paljon! :)

      Poista
  5. Oi nämä!! Olen jostain amerikkalaisesta muotilehdestä ottanut mainoksesta kännykkääni kuvan että näitä ostan sitten kun sinne matkustan. Kiva kuulla että saapuivat Suomeenkin! Hinta on kyllä saletisti korkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau Kaisuli! Itse en tiennyt sarjasta etukäteen mitään, mutta mukana lanseeraustilaisuudessa olivat estonomiopiskelijat Ostolakon Virve ja Sini, jotka tiesivät tuon kuuluisan OFMPA -molekyylin, jota tuotteissa on käytetty. Sarja kiinnostaa varmaan ammattilaisiakin, sillä sen lähestymistapa on aivan uudenlainen: ei silikoneja ja öljyjä niin kuin yleensä. :)

      Minäkin arvelin ihan vain näytekokojen perusteella, että tuotteiden hinta voi olla aika korkea. Mutta jos nämä ovat kaiken ennakkokohun ja lupaustensa arvoisia, niin ei varmaan haittaa, jos kerran todella toimivat. Jenkeistä voi kyllä toivottavasti saada vähän edullisemmin! :)

      Poista
  6. Vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta sarjalta. Harmi, että en päässyt tuonne (oli muuta menoa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että Suomeenkin tuli nyt tällainen uutuus. Itse olen aika innoissani, sen verran kiinnostavilta nuo tuotelupaukset kuulostivat. Jos Full-sarja onnistuu todella tuuheuttamaan ja paksuntamaan hiuksiani sekä pidentämään pesuväliä, niin halleluja! :)

      Tosi harmi että et päässyt! Oli sekä kiva tilaisuus musiikkeineen että kiinnostavat tuotteet. Tutuista kosmetiikkabloggareista paikalla olivat Tyttö ilman helmikorvakorua Sonia, Shiny Nail Art Shiny, Ostolakon Virve ja Sini. :)

      Poista
  7. Kiinnostavaa! Clarissan hiukset olivat muuten UMK:saa todella kauniit, pitkät, liikkuvat ei liian vaaleat ja runsailla kiharoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, tosi kivaa että tällainen uusi, mielenkiintoinen sarja tuli Suomeen! :)

      Minä kiinnostuin myös Clarissa feat. Joshista tuolla tilaisuudessa, sen verran kauniisti lauloivat. Aion ehdottomasti katsoa myös UMK:n nyt lauantaina ja äänestää heitä jatkoon. :)

      En tiedä oliko sattumaa että Clarissa sopi niin hyvin myös hiusmalliksi Living Proof -tapahtumassa, kun ensisijaisesti heidät oli varmasti bookattu esittämään musiikkia. Mutta hiuksetkin olivat aivan upeat, niin kiiltävät ja pitkät. Niille, jotka ovat katsoneet UMK:ta oli varmaan hauskaa nähdä, että tähän tilaisuuteen hiukset oli nyt vaihteeksi suoristettu! :)

      Poista
  8. Voi vitsi, odotan innolla käyttökokemuksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilen innolla nimenomaan noita Full-tuotteita, kun just taas tänään harmittelin kun hiukset ovat niin latteat. Ihan mahtavaa jos ne toimisivat! Kovat on odotukset nimenomaan tuota PBAE-molekyylia kohtaan. :)

      Pyysin testiin myös sen Primerin, siinäkin on kiinnostavaa nähdä kestääkö kampaus todella sen 48 tuntia. Tuloksia odotellaan! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)