sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kosmetiikkaostoksia Sokoksen kesäalesta

Nyt on Sokoksilla ale aina heinäkuun loppuun saakka. 

Ale alkoi juhannuksen aatonaattona torstaina 23.6.2011 ja minä kävin heti haalimassa sieltä parhaat kosmetiikkatarjoukset.

Sokoksen alehan ei ole siinä mielessä oikea alennusmyynti, että siellä olisi vain normaalihintaisia, normaalistikin valikoimassa olevia tuotteita saatavilla edullisemmin. Ehei, Sokokselle tulee laatikoittain uutta tavaraa ja erikoiseriä vain pelkästään alea varten, vähän samaan tyyliin kuin Stockmannin Hulluille Päiville.

Siksipä on varma nakki, että Sokoksella on aina alessa tarjolla erikoiserät tietyistä tuotteista. 

Ostan Sokosen alesta vakiona aina Klippoteketin Styling Dust Spray -kuivashamppoota ja L'Oreal Nutri Soft -vartalovoidetta. Minulla oli tällä kertaa varastot jo aivan lopussa molemmista, mutta Sokos ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan siellä ne totutusti alennuksessa nököttivät.   






Klippoteketin loistava Styling Dust Spray -kuivashamppoo maksoi Sokoksen alessa 3,90 euroa, kun normaalihinta on 4,90 euroa.

Olen siirtynyt kokonaan käyttämään Klippoteketin vaaleanpunaista shamppista, kun kyllästyin Tigin Dirty Secret -pullojen vuoto-ongelmiin ja huomattavasti kalliimpaan hintaan. Klippoteket tuoksuu suihkuttaessa melko voimakkaasti ja yskittää vähäsen, mutta lopputulos on minusta jopa parempi, puhtaamman oloinen ja tuuheampi kuin Tigillä. Kuivashamppoot ovat kyllä otsatukan paras ystävä, en ymmärrä kuinka ennen tultiin toimeen ilman.

Toinen vakio-ostokseni Sokoksen alesta on L'Oreal Nutrisoft vartalovoide. Oikein hyvä perusvoide, joka imeytyy suhteellisen kivasti ja kosteuttaa ihan hyvin. Tasaisen varma työhevonen, joka ei petä. Nutrisofteista kannattaa vain ehdottomasti valita tämä valkoinen pullo eli kuivan ihon versio. Normaalin ihon vaaleanvihreä pullo on liian kevyttä ainakin minulle ja koostumukseltaan juoksevaa litkua. Nutrisoftien oikea hinta on muistaakseni 5,90 euroa, ja nyt alesta 4,70 euroa, eli vähän halvemmalla.

Vaikka alennukset eivät nyt ole kovin suuria, niin kyllä se muutaman euron säästökin aina lohduttaa, kun kerran käyttäisin näitä tuotteita joka tapauksessa. Ne säilyvätkin ongelmitta, joten huoletta voi ostella varastoon. Minäkin ostin taas 4 kpl Klippoteketin kuivashamppoota ja 3 kpl Nutrisofteja.  

Kolmas tuote, jota yleensä hamstraan Sokoksen alesta on Maybellinen vihreä eli hellävarainen kynsilakanpoistoaine. Sen normaalihinta on 6,90 euroa, mutta Sokoksen alesta sitä saa nyt 5,20 euroa pullo. Luulen, että käyn vielä hakemassa sitäkin muutaman pullon varastoon, sillä Sokoksen seuraava ale on varmaan vasta jouluna. Mutta eiköhän siihen vielä yhdet 3 + 1 -päivät väliin mahdu, jossa on myös yleensä nämä samat tarjoukset. 






Loput ostokseni olivatkin kun halvalla saa -luokkaa, eli ei yhtä mietittyjä. Yleensä en kyllä sorru sellaisiin, mutta nyt Sokoksella oli alessa laajat valikoimat mm. Goshin tuotteita.

Goshilla oli tarjolla nyt varmaan jo legendaarinen Rainbow-kynsilakka. Minulla ei ole ennestään yhtään Goshin kynsilakkaa, joten ajattelin, että tätä kuuluisuutta voisin nyt kokeilla.

Rainbow on läpikuultava kynsilakka, jossa on isoja duochrome flakieseja eli lastuja (?), jotka heijastavat oranssiin ja vihreään. Traditionaalisesti sitä yhdistellään mustaan, mutta minä ajattelin kokeilla valkoiseen. Tässä kyllä myös edullinen hinta edisti ostopäätöstä, sillä ajattelin että kai sitä nyt 3,50 eurolla voi kokeilla tällaistakin hienoa kynsilakkaa.

Rainbow säteilee jo pullossa kirkasta oranssia ja hentoa vihreää. Upean näköinen kynsilakka!

Kaksi muutakin ostostani Goshilta oli puhtaita impulssiostoksia. Olen tykännyt Goshin rajauskynistä. Tasaisen varmoja laadultaan, kestävät hyvin ja levittyvät tasaisesti. Huvikseni swatchasin Sokoksen alessa nuo kaksi kaunotarta, eli Crystal Eyes -silmänrajauskynät Sparkling Lilac ja Sparkling Pearl.






Kiilto oli näissä sparkkeleissa ihan uskomaton.

Sparkling Pearl hehkuu vain kaunista, vaaleaa kultaa ja kermaa.

Sparkling Lilac on pohjaväriltään violetti, ja siinä on seassa runsaasti hopeista glitteriä.

Oikein kaunista, joten pakkohan nämä kaksi oli adoptoida. Goshin silmänrajauskynien normaalihinta on 10 euroa, mutta nämä kristallisparkkelit maksoivat alessa 4,50 euroa kappale.

Näiden Crystal Eyesien kanssa saattaa riittää pelkkä sekin, että vetää näillä vain näyttävän ala- tai ylärajauksen, ilman minkäänlaisia luomivärejä. Otetaan tutkimuksen alle.






Sokerina pohjalla sitten vielä paras ja kaunein alelöytö.

Sokoksella olivat Clarinsin Colour Quartet For Eyes neljän luomivärin paletit tarjouksessa 25,90 euroa, kun niiden normaalihinta Suomessa on 44,60 euroa.

Tarjolla olivat sävyt Nudes, Earth, Forest, Celestial, So Chic ja So Sublime.

Olen pitänyt Clarinsin luomiväreistä kovasti. Minusta niissä on hyvä pigmentti ja erinomainen laatu, hyvä levittyvyys ja kiinnostavia väriyhdistelmiä. 

Vaaleanhaalean pastellinen, ihana Celestial minulla on, joten nyt mietin musta-luumu-harmaanvihreän 50 So Chicin ja tämän 80 So Sublimen välillä.

So Chicissa on myös minun vihreisiin silmiini sopivia värejä. Se on kuitenkin selvästi iltapaletti, eli sen värit ovat melko tummat ja voimakkaat. Kun taas swatchasin tämän So Sublimen, olin aivan mennyttä naista. Niin silkkiset, voimakkaat ja hohtavat värit, aivan uskomattoman kaunista!

Lisäksi näin sieluni silmillä täsmälleen, kuinka käyttäisin So Sublimea meikissä. Keskeltä hohtava vaaleanpunainen liikkuvalle luomelle, vaalea hopeanharmaa sisäkulmaan, kirkkaampi pinkki luomivakoon ja tummansininen rajauksiin ja ulkokulmaan.    

Clarinsin oma suositus on hopeanharmaa liikkuvalle luomelle, pinkki luomivakoon, tummansininen ulkonurkkaan ja rajauksiin ja vaaleanpunainen häivyttämään.

Molemmat ovat varmaasti kauniita meikkejä.

Olin jotenkin aivan ekstaasissa ostettuani So Sublimen. Ihanaa saada taas uutta inspiraatiota meikkeihin tästä hienosta ja vähän erikoisemmasta väriyhdistelmästä!

So Chic ja So Sublime ilmestyivät Clarinsin syksyn 2008 Jazzy Colours -kokoelmassa. Inpiraationa oli 1920- ja 1930-luku Charlestoneineen ja polkkatukkineen. Tämän aikakauden meikkihän oli melko dramaattinen ja voimakas: tummat silmät, tummat huulet, femme fatale.  






So Sublime ei vaan tuo mieleeni yhtään tätä, vaan se on minusta vain ihastuttavan moderni ja kevyt. Vähän samoin kuin toinen Clarinsin nelikkoni eli pastelli-ihanuus Celestial. Kauniita, iloisia ja leikillisiä värejä raikkaisiin ja tyttömäisiin meikkeihin!

Tässä siis aleostoksiani Sokokselta. Ensi viikon olen Tallinnassa, joten blogissakin hiljenee valitettavasti hetkeksi.

Matkalook on kuitenkin jo suunniteltu. Aion pärjätä koko viikon Urban Decayn neutraalinruskealla Naked -luomiväripaletilla. Se onkin jo monille tuttu, mutta voin esitellä sitä silti matkan jälkeen vähän tarkemmin, kun olen itsekin tutustunut siihen paremmin.






Tallinnan matkan ostoksiakin olen jo suunnitellut, eli laivalta aion ostaa ainakin Escadan herkullisenhedelmäisen Taj Sunset -kesätuoksun. Se on muuten tarjouksessa Sokoksen alessakin; 59,90 euroa iso 100 ml:n pullo. Laivalla sen hinta on vielä vähän edullisempi, eli 56,50 euroa.

Muutenkinhan Tallinna on ihana kosmetiikkamatkakohde. Kuulkaa, Kaubamajan valtavan tarjonnan kosmetiikkaosasto, OPIn ja Essien kynsilakat ja vähän Suomea edullisemmat hinnat.

Charming Nailsin ihanan lakkauksen innoittamana ajattelinkin katsella myös Essien kesän 2010 -kokoelmasta persikkaisenoranssia Haute As Hello -kynsilakkaa ja OPIn hopeista crackle-kynsilakkaa Silver Shatteria siihen päälle.

Nähdään taas viimeistään kun tulen Tallinnasta, ihanan aurinkoista viikkoa teille!

10 kommenttia:

  1. Mitäh? Onko sitä Rainbowta tullut joku uusi erä vai kuinkas nyt näin? M elin siinä käsityksessä, että sitä ei enää kaupoissa ole. Metsästin aikani ja sain sitten tutulta bloggaajalta. Ja nyt alessa? Pitänee ostaa varastoon.

    VastaaPoista
  2. Apuaaa mitä saako tuota Rainbowta taas?? Pakko mennä huomenna Sokokselta metsästämään! :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin hämmästelen, että tuota Rainbowta saa taas?!?!

    Minäkin lähden Tallinnaan, mutta vasta 22.7. Meinaan taas pyörähtää Kaubamajalla... kuten teen aina siellä ollessani. ;D Ja sitten toinen vakiopaikka on se sataman lähellä oleva Rimi kauppa (entinen citymarket), siellä on yksi kenkäkauppa mistä ostan aina 2-4 paria kenkiä! ;) Nii ja laivalta on pakko ostaa uusi hajuvesi. ;D

    Hauskaa reissua!!!

    VastaaPoista
  4. Sinulle on haaste blogissani. :)

    VastaaPoista
  5. Mä taisin ostaa Kaubamajan alepöydästä tuon Essien Haute as hello-lakan. En ole aivan varma, oliko se sitten oikeasti kyseinen lakka, koska siinä pohjassa ei lukenut lakan nimeä, mutta ainakin luulisin :)
    Niin tosiaan olin siellä pari viikkoa sitten ja siellä yhdessä pöydässä myytiin Essien lakkoja viisi euroa kappale, koska niiden pohjassa ei ollut sitä nimilappua. Itse ostin kolme lakkaa ja näin myöhemmin kun olen niiden "henkilöllisyyttä" tutkaillut netistä, niin arvelisin niiden nimet olevan Pretty edgy, Haute as hello ja Sag harbor. Voi hyvinkin olla, että kyseinen pöytä on vieläkin paikalla, nimittäin siinä oli kymmenittäin lakkoja :)

    VastaaPoista
  6. JÖSSES!

    Nyt hei pliis joku hamstratkaa minulle tuo RAINBOW! Täällä ei ole kosmesokosta ja emotionissa tuota ei ollut.

    Olisiko joku niin ystävällinen ja nappaisi myös minulle tuon lakan n___n?

    VastaaPoista
  7. Sonia: Luulen, että Sokoksella oli lykätty vaan taas jotkut vanhat erät Goshin kynsilakkoja myyntiin, jotka eivät ole olleet edes normaalivalikoimassa tai hyllyssä saatavilla pitkään aikaan.

    Sokoksen alekäytäntö ihmetyttää mua aina; mahdotonta ennustaa mitä siellä on tarjolla. Tämän takia mun toivo heräsi myös haluamani Goshin vaaleanpunaisen metallisen Frou-Frou kynsilakan takia: ehkä sekin ilmestyy taas jonakin päivänä Sokoksen aleen, vaikka muualla sitä ei ole näkynyt myynnissä ikuisuuksiin. :)

    Toivottavasti sait lisäpullon Rainbowta itsellesi, muistinkin että sulla on jo ennestäänkin se! :)


    Celia: Toivottavasti sait oman pullon Rainbowta! Ainakin kun kävin Helsingin Sokoksella seuraavana päivänä, niitä oli vielä siellä. Se on kyllä hieno kynsilakka! :)


    Minna: Joo, Sokoksen alekäytäntö ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä mua! :) Mutta hyvä vaan, sieltä voi löytää vaikka mitä ihania valikoimasta poistuneita tuotteita, jos ovat saaneet jostakin vielä uuden erän niitä. Nyt mäkin pääsen siis kokeilemaan tuota kuuluisaa Rainbowta. :)

    Tallinnassa oli kyllä hauskaa, toivottavasti sulla olisi myös kiva matka sinne! Eihän siihen enää ole edes kovin pitkä aika. :)

    Kaubamajassa oli kyllä hinnat taas nousseet aika reilusti, hyvin lähellä Suomen hintoja jo oltiin. OPIn ja Essien kynsilakat oli edelleen jonkin verran edullisempia, mutta esim. selektiivinen kosmetiikka oli minusta aivan Suomen hinnoissa ja jotkut ylikin. Mutta onhan siellä kaikkia sellaisia kivoja merkkejä, joita ei Suomesta saa ja erittäin hyvät valikoimat. :)

    Mä meninkin sen Rimin ohi matkalla satamaan, mutta en valitettavasti ehtinyt poikkeamaan. Ensi kerralla sitten, ehkä ollaan menossa äidin kanssa muutamaksi päiväksi myös silloin heinäkuun lopussa. :)


    Tuhkimo: Voi että, eli sä sait sieltä sen ihanan Haute as Hellon! Kun nyt siellä ei näkynyt siitä enää vilaustakaan. Eikä Stockallakaan, harmi!

    Niitä Essien 5 euron kynsilakkoja oli kyllä jäljellä vielä jonkin verran. Mutta tosi ärsyttävää kun niissä ei ollut sitä nimilappua! Ennen minusta Kaubamajassa oli vielä paremmat valikoimat Essietä, nyt oli jotenkin vähän heikommin. Ehkä ne oli myyneet ne vanhemmat sävyt kaikki pois nyt tuolla 5 euron tarjouksella.

    Mutta hienot hankinnat sait tehtyä! Tosi hyvä tuuri sulla kun satuit apajille heti tuoreeltaan. Kivaa! :)


    Panda: Voi, ainakaan Helsingin keskustan Sokoksella ei enää ollut niitä eilen perjantaina 1.7. kun kävin katsomassa. Tosi harmi!! Kun sopisi sulle vielä varmasti todella hyvin. Mustan kynsilakan päälle vähän oranssia ja vihreää duochromea, olisi kyllä niin hyvin sun tyyliä. Toivottavasti joku löytäisi sellaisen vielä sullekin! :)

    VastaaPoista
  8. Nekku: Kiitos paljon haasteesta! Tosi kiva ja kiinnostava, innoissani olen vastaamassa siihen. Kiitos!! :)

    VastaaPoista
  9. Sain itselleni Rainbown, VIIMEISEN! :) Ainakin Lahden Sokoksella en enempää nähnyt. Tuota mainitsemaasi Frou-Frouta on täällä kyllä ollut vielä myynnissä, jännä vaihtelu eri kaupunkien välillä :O

    VastaaPoista
  10. Hyvä Celia! Tosi hieno juttu, kiva kun ennätit vielä saamaan sen. Hyvä tuuri kyllä sulla jos sait viimeisen! :)

    Ja kiitos myös tiedosta, että ainakin Lahdessa olisi vielä Frou-Frouta myynnissä. Munkin pitää varmaan vielä tarkemmin katsoa Helsingissä. Helsingin keskustan Sokoksella sitä ei ole enää näkynyt, mutta lähettyvillähän on myös muita Sokoksia ja Emotioneita, joten kurkkaan käydessäni myös niistä. Ihana tietää, että toivoa vielä on. Kiitos paljon tiedosta sulle! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)