sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Amsterdamin kevätmuoti

Vaikka Hollannissa ollaankin, aloitetaan naapurimaahan Belgiaan sijoittuvan Antwerpenin kuusikon ehkä kirkkaimmasta tähdestä, Dries van Notenista. 

Kuva on kyllä Haagista, joka on vielä lähempänä Antwerpeniä kuin Amsterdam.






Dries van Notenia pidetään värien ja kuvioiden yhdistämisen mestarina, ja sen huomasi heti myös tästä näyteikkunasta. Se oli aivan pysäyttävä, ja erottui edukseen kaikesta muusta mitä näin.






Aivan uusi, ihana kauppa minulle: Vanilia

Hollannissa on 18 Vanilian liikettä. Heillä on oma Vanilia-mallistonsa, ja lisäksi hyvällä maulla valittuja asusteita muilta merkeiltä, esim. Falken sukkahousuja, Sweedish Hasbeensin kenkiä ja Spanxin alusvaatteita. 

Huomasin, että tutkimalla Vanilian valikoimaa, voi hyvin päätellä mikä tänä keväänä Amsterdamissa on in.

Vaatteissa värit olivat pehmeää beigeä ja keväistä keltaista. Celebrate spring!






Kengissä suurin trendi oli ehdottomasti valkoiset lenkkarit. Tässä Pumaa Vaniliasta.






Sama kuin asusteissa, päti Vaniliassa myös kosmetiikkaan. 

Hand-picked huippumerkkejä by Vanilia: Diptyquen ja ruotsalaisen Byredon tuoksuja, Mason Pearsonin hiusharjoja, luksusluonnonkosmetiikkamerkkiä Patykaa jne.

Koska tunnistamani kosmetiikkabrändit olivat niin legendaarisia, kiinnostuin myös niistä joita en tuntenut. 

Aesop on tällä hetkellä hyvin trendikäs. 

Kynsilakkojen merkki oli Fnug ja niillä oli hauskoja nimiä: Cashmere Sweater (vaaleanruskea), Hip Newcomer (beige), Elegant Edge (vaaleanpunainen), Supermodel (koralli), Got To Have (vaaleansininen) ja Goodie Bag (keltainen). Mieleen tuli vähän englantilainen Butter London, mutta Fnugit ovat tanskalaisia.






Yksi Hollannin menestyksiä on Scotch & Soda (miehille) ja Maison Scotch (naisille). Liikkeissä on aina kiva käydä.

Kevään look on nimeltään Aloha London, ja se yhdistää Hawaiin beach-tyyliä Lontoon rockiin. Miten kiinnostavaa!






Heleän keväinen yhdistelmä haaleanvihreää, vaaleanpunaista ja kukkia.

Vihreä ja punainen ovat vastavärit ja siksi tehokkaat yhdessä, mutta tässä hillitympinä haalistettuina versioina.






Lisää kukkia designer-mekossa.






Tämän asun kuvasin esimerkkinä siitä, mitä hyvällä asustamisella voi saada aikaan. 

Tavallinen tummansininen kotelomekko piristyy kevääksi Diorin raikkaanvärisellä huivilla. 






Sistustuskauppa Riviera Maison on hollantilainen. Tajusin sen vasta kun kävin sen valtavissa liikkeissä.

Kevääksi Riviera Maison tarjoaa beach-teemaa: St Barth's Ocean Club.



 


Hollannissa osataan muutenkin sisustustaminen, tilojen viihtyisäksi tekeminen sekä värien käyttö.

Tässä herkullisia värejä näyteikkunassa.






Ja tässä suloinen Blossom-kahvila Haagista.






Inspiraationa voivat hyvin olla kukat.

Krookukset kukkivat sinisenä merenä puistossa.






Myös kynsilakkamerkki OPI tuo värejä kevääseen: Hawaii Collection oli jo kaupoissa.






Ja samassa teemassa ihana Hawaii t-paita makeasta The Sting -kaupasta. 


Amsterdamin anti kevääksi: hedelmäiset värit ja beach-teema.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi! :)