perjantai 21. marraskuuta 2014

Värikkkäät sukkahousut

Näin syksyisin innostun aina värikkäistä ja kuviollisista sukkahousuista.

Olen aina ihaillut taitoa käyttää niitä asusteena, mutta vasta tänä syksynä olen kunnolla rohkaistunut itsekin kokeilemaan.






Aiemmin en osannut yhdistää värikkäitä sukkahousuja kuin mustaan mekkoon, niin kuin tässä suomalaisen Nanson näyteikkunassa on keskellä tehty. 

Muutoin ikkuna osoittaa minusta hienoa värienyhdistelytaitoa. Samat yhdistelmät toimisivat varmaan myös erilaisilla sukkahousuilla, mutta se vaatisi jo vähän kehittyneempää silmää.   






Tässä My o My -liikkeen ikkunassa on yhdistetty väriltään melko vaativat ja epäkonventionaaliset keltaiset sukkahousut harmaan väriseen tweed-takkiin.

Toinen, helpompi vaihtoehto olisi ollut poimia keltaisen sävy tuosta viereisen mekon kuosista ja yhdistää ne siihen.






I Love Me -messuilla syksyllä bongasin tällaisen hienon keltaisten sukkahousujen yhdistelmän. Tämä vaatii mielestäni jo valtavasti taitoa!






Kuviolliset tai pitsiset mustat sukkahousut on helpointa yhdistää myös mustaan mekkoon, niin kuin tässä Sonia Rykiel -ikkunassa on tehty. 

Värikkäillä tai kuviollisilla sukkahousuilla saa kyllä vanhaan mustaan mekkoonkin taas uutta eloa, ja vielä edullisesti!

Takalaidassa myös helpohko yhdistelmä, jossa mekon kuosista on poimittu sähäkkä pinkki väri sukkahousuihin. 






Vaikeinta minusta on yhdistää pitsiset sukkahousut tyylikkäästi, niin että ne sopivat myös päiväkäyttöön eivätkä vain iltajuhliin.

Mallia näyttää tässä Wolford, jonka tilaisuudessa olin tutustumassa kevään sukkahousumalleihin.

Yksi trick on yhdistää pitsisukkahousut hienostuneeseen sävyyn kuten tuollaiseen puuteriseen vaaleanpunaiseen tai beigeen. Instant Chanel!






Toinen tärkeä asia on, että hame ei ole liian kireä tai lyhyt. 

Tämän kuvan ottamisen jälkeen malli demonstroi, miten eri näköinen yhdistelmä olisi, jos hän vetäisi hameen kireäksi kynähameeksi. Voitte itsekin kokeilla kotona, much more sexy!






Paljon erilaisia värikkäitä ja kuviollisia sukkahousuja löytyy mm. suomalaiselta Voguelta Colore-sarjasta. 






Myös Wolfordilla on upeita värejä ja malleja, mutta ne ovat huomattavasti kalliimpia. 

Tässä on jo tulevan kevään värejä: sinistä, punaista, pinkkiä ja erilaisia maitokahvin ja puuterin sävyjä.

Sävyillä oli kuvaavia nimiä kuten Smoothie ja Rosepowder.  






Samoja värejä oli kyllä jo nyt Wolfordin liikkeen ikkunassa Helsingissä. Itse ostin viimeksi tuollaiset tummansiniset sukkahousut Wolfordilta.

Lukemassani ranskalaisessa Paris Street Style -tyylioppaassa kehoitettiin välttämään punaisia sukkahousuja, erityisesti mustan kanssa. Parempia värejä ovat kuulemma mm. violetti, harmaa, fuksia ja liila, jotka sopivat myös khakiin ja muihin syksyn väreihin.






Loppuun vielä yksi oma yhdistelmäni. Chanel-vaikutelman voi luoda näinkin, yhdistämällä mustaan asuun valkoiset sukkahousut!

9 kommenttia:

  1. Niin kiva postaus jälleen kerran. Terkkuja ja pirteätä perjantaita! t hengenheimolaisesi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit, kiitos! :) Olen itse niin innostunut tänä syksynä kokeilemaan erilaisia väriyhdistelmiä sukkahousuilla, että halusin kirjoittaa siitä myös tänne. Tosi helppo ja edullinen tapa asustaa, kunhan sen vain oppisi. :)

      Todellakin olet sielunsisar! <3 Minulla on hyvin usein myös sinun blogijutuistasi sellainen olo, että olisin voinut kirjoittaa aiheesta itsekin, ja aina yhtä suurella ilolla luen!

      Poista
  2. Mä tykkään värikkäistä sukkahousuista! Suosikkiväreinä luumu, erilaiset siniset ja harmaat tosin, yhdet keltaisetkin oli :) Stockmannilla myydään italialaisia Transparenze-sukkahousuja, heillä on paljon hauskoja värejä muistaakseni 70 dnr laadussa (sopii kylmään säähän) eikä hintakaan ole paha! Niitä ostan aina lisää kun käyn Stockmannilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumunväriset sukkahousut ovat kyllä ihania, niitä tuossa Paris Street Style -kirjassakin suositeltiin. Itse olen käyttänyt eniten nyt violetteja, punaisia, oransseja ja harmaita sukkahousuja. Ne ovat aika turvallisia ja helppoja yhdistää. Minulla on myös yhdet sinivihreät tealin väriset, ja jos ne saa oikein yhdistettyä asuun, vaikutelma on tosi hieno.

      Keltainen on niin erikoinen väri sukkahousuissa, että sitä en ole vielä uskaltanut kokeilla. Mielenkiinnolla olen kyllä bongannut erilaisia keltaisella toteutettuja yhdistelmiä. Keltainen on samoin kuin tuo teal ja muut erikoisemmat värit niin fashion, että vaatii aika paljon näkemystä miten niitä käyttää, jotta vaikutelma on tavoiteltu. Mutta jos ne saa oikein yhdistettyä, ovat samalla upeampia kuin mitkään! :)

      Hei, kiitos vinkistä! Itseasiassa tiedänkin Transparenze-merkin, sillä vuonna 2012 Glorian muotinäytöksessä oli tosi hienosti käytetty värikkäitä sukkahousuja asusteina, ja sen seurauksena minä ja ystäväni innostuimme niistä kovasti. Löysimme silloin Stockmannilta tuo Transparenze-merkin, jolla oli kaikkia kauniita värejä, joita ei muilta merkeiltä löytynyt. Ostin silloin mm. metsänvihreät sukkahousut, joille en ole kyllä vielä löytänyt sopivaa asuyhdistelmää. En tiennyt että Stockmann myy sitä edelleen, pitää ehdottomasti käydä tutustumassa värivalikoimaan. 70 denieriä on just paras, koska värikkäät sukkahousut eivät saa olla mielestäni läpikuultavat. :)

      Poista
  3. Mähän nyt aina käytän mustaa, mutta sun valkoiset sukkikset mustan kanssa on hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, juuri siihen mustaanhan sä saisit helposti yhdistettyä vaikka mitä sukkahousukuvioita ja -värejä. Olen kateellinen! Minulla on nimittäin vastakkainen ongelma kun käytän niin vähän mustaa: se musta mekko mihin sopisi vaikka mitkä sukkahousut puuttuu. :)

      Yllätyin itsekin miten paljon muuten kokonaan musta asu muuttui kun siihen yhdisti valkoiset sukkahousut. Vaikutelma oli vähän vintage ja 1930-luvun Chanel. Suosittelen kokeilemaan, väreillä voi meikin lisäksi leikkiä myös näin! :)

      Poista
  4. Miten somat jalat :) ! Näyttää hyvältä valkosissa sukkiksissa. Hamstrasin joskus värillisiä sukkahousuja oikein kunnolla ja taisin käyttää niistä ainoastaan sinapinkeltasta ja punaruskeita mustan mekon ja avokkaiden kanssa. Mun yksi kaveri (se kuka teki porimiittiin niitä koruja meille :)) on mestari yhdistämään värikkäitä sukkahousuja värikkäiden vaatteiden kanssa, pitänee ehkä mennä sukkahousukouluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka kuvakulma on kyllä niin yläviistosta, että jalkani näyttävät aika töpöiltä. Mutta hyvä jos tyyli silti välittyy. :)

      Olin itse iloinen, että keksin valkoisille sukkahousuille yhdistelmän, joka ei näytä lapselliselta. Muuten valkoinen tekee helposti sellaisen vaikutelman. Toinen vaihtoehto on yhdistellä sitä puuterisiin pastelleihin ja harmaisiin. Sillä tavalla toimii myös, ilman että vaikutelma on lastentarha. :)

      Minullakin on vuosien varrelta kertynyt kunnon varasto värikkäitä sukkahousuja. Aina syksyisin ostelen suuressa inspiraatiossa ja innostuksessa niitä, mutta suurin osa on jäänyt käyttämättä, kun en ole keksinyt fiksuja yhdistelmiä. Tänä syksynä päätin tarttua asiaan, ja kokeilemalla rohkeasti niitä on löytynyt. Sinapinkeltainen ja punaruskea näyttävät kyllä sinulla varmasti aivan täydellisiltä, joten ehkä sinun pitäisi ottaa ne nyt uudestaan käyttöön! :)

      Olen huomannut, että taiteilijoilla, vaatesuunnittelijoilla ym. on yleensä niin kehittynyt värisilmä, että he pukeutuvat usein tosi mielenkiintoisesti, jos eivät käytä pelkästään sitä taiteilija-mustaa. Uskon siis, että kaverisi on erinomainen sukkahousujen yhdistelijä! Mahtavaa, jos hän voisi selittää sinulle miten sen tekee, kerro sitten minullekin! :)

      Itse olen huomannut, että helpointa on aloittaa tuosta musta/tummanharmaa mekko + värikkäät sukkahousut -yhdistelmästä. Toiseksi helpoin on poimia vaatteen kuosista joku väri, ja laittaa samanväriset sukkahousut. Vaikeinta on toteuttaa tuollainen yhdistelmä, joka näkyy mm. I Love Me -messuilta ottamassani kuvassa: kaksi voimakasta väriä ja kuviollinen hame. Advanced level! :)

      Poista
  5. Mulla ei ole yhtä ainoaa suosikkiväriä sukkahousujen suhteen, vaan niitä on useita. Usein jalassa on kuitenkin tummanruskeat sukkahousut. Vähän vuodenaikojenkin mukaan vaihtelee minkävärisiä sukkahousuja käytän. Mustat ja ihonväriset ovat aika mitäänsanomattomia. Valkoinenkaan ei ole vierasta. Usein syksyllä ja talvella vedän jalkaan valkoiset rib- tai palmikkosukkahousut, jotenkin vaan sopii pimeään vuodenaikaan. Ohuempiakin valkoisia on muutamat. Ei niin huomiotaherättävät kuin esim. punaiset tai juuri nuo keltaiset. Kirkkaanpunaiset sukkahousut jalassa olen huomannut ihmisten eniten tuijottavan. Harvemmin näkyy kenelläkään olevan, tummanpunaista kyllä näkyy.

    Muista suosikkiväreistä esim. mustan kanssa sopii hyvin mm. mariini, viininpunainen ja oliivinvihreä. Ja kyllä se värisilmä kehittyy pikkuhiljaa, olen huomannut. Itse aloitin vaihtamalla mustien sukkahousujen tilalle tummanruskeat, niissähän sävyjä piisaa. Niistä sitten vähitellen muihin väreihin. Punaisiakaan sukkahousuja en enää arkaile vetää päälle.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)