maanantai 10. marraskuuta 2014

Burlesque-meikki

Olin lauantaina katsomassa Burlesque-esitystä ravintola Allotriassa

Make Up For Everilla Helsingin Kalliossa tehdään nyt jouluun asti edullisesti lauantaisin oppilasmeikkejä (alkaen 20 euroa). Olin siellä meikissä muutama viikko sitten (juttuni täällä), ja koska meikistä tuli aivan erinomainen, varasin meikkiajan myös Burlesque-iltaa varten. 






Selvisi että Burlesque-teemaisen meikin voi tehdä oikeastaan kahdella tavalla. Toinen vaihtoehto on perinteinen Marilyn Monroe -look mustilla kissarajauksilla ja punaisilla huulilla. Toinen vaihtoehto on korostaa vahvasti silmiä, laittaa glitteriä jne. Minulle valittiin jälkimmäinen.

Meikki alkoi meikkipohjan laittamisella. Minulta kysyttiin minkä värinen asuni illaksi on. Se oli yksinkertainen musta-valkoinen, joten se ei vaikuttanut meikin väreihin. Asusteeni olivat kuitenkin ruusukultaa, joten oppilasmeikkiä valvova ammattimaskeeraaja keräsi Make Up For Everin tuhansien tuotteiden joukosta meikkiä varten niitä sävyjä.  






Hiuskoriste on Glitteristä ja 1950-luvun mallinen iltalaukku Lindexistä.






Make Up For Ever on varmasti hyvä paikka nimenomaan näyttävämpien meikkien tekoon, sillä tuotteet ovat ammattilaisten lavalla, leffoissa ja tv:ssä käyttämiä erikoistuotteita ja meikkaajat kokeneita näytösmaskeeraajia. 

Meikkipohjan jälkeen Make Up For ever Academy -maskeerauskoulun oppilas alkoi työstää silmämeikkiä, missä olikin hommaa. Opin samaan aikaan itsekin lisää meikkauksesta, kun ammattimaskeeraaja neuvoi oppilasta. Esim. vedenkestäviä Make Up For Everin Aqua-tuotteita ei saa levittää silmämeikinpohjustajan ja puuteroidun pinnan päälle, vaan ne laitetaan puhtaalle iholle, jotta ne eivät lähde liikkumaan. Kulmakarvoja kannattaa meikata molempia samaan aikaan, jotta niistä tulee symmetriset, eli ei ensin toinen valmiiksi ja sitten toinen. 

Iltameikissä pitää käyttää viileämpiä sävyjä kuin päivämeikissä. Eli ei pelkkää lämmintä ruskeaa, joka näyttää iltavalaistuksessa helposti suttuiselta, vaan taittaa sitä esim. luumuisella violetilla tai muilla kylmemmillä väreillä. 






IPhone ei nyt oikein onnistunut taltioimaan meikin upeutta päivänvalossa, mutta tässä ainakin tällainen kuva, jossa näkee meikin rakennetta.

Minulle oli yllätys, kuinka tarkasti ja vähitellen tuo tummennus noihin ulkonurkkiin rakennettiin. 

Ammattimaskeeraaja neuvoi, että siveltimeen otetaan tummaa luumunruskeaa luomiväriä, ja sitten sitä nostetaan ulkonurkasta väriä lisäämättä viistosti kohti kulmakarvoja. Näin saatiin muokattua silmän muotoa ja häivytettyä väriä samalla. Linja kohti ulkonurkkaa otettiin alaluomen linjasta.

Vaikka olenkin käynyt muutamassa meikkiopastuksessa vuosien varrella, minulla heräsi hirveä halu oppia meikkauksesta lisää. Eivät Make Up For Ever Academyn oppilaat turhaan opiskele meikkausta ja maskeerausta sitä 9 kk minkä koulutus kestää. Oppilasmeikkejä tekevien oppilaiden kurssi on alkanut elokuun puolivälissä, joten he ovat olleet koulussa nyt vasta 3 kk, eli kaksi kolmasosaa on vielä jäljellä. Minulle riittäisi oppia meikkaamaan itseäni, joten lyhyempikin kurssi riittäisi. Muutaman tunnin meikkiopastuksissa ei kuitenkaan riittävästi opi. 






Minun on pakko laittaa poikkeuksellisesti vielä tällainen kokokasvokuva meikistä, jotta näette miten kaunistava se oli.

Toivoin Burlesque-tyylin meikkiä, mutta kuitenkin sellaista, jolla saatoin mennä ennen esitystä myös Lemmikkimessuille Messukeskukseen kummipoikieni kanssa. Ammattimaskeeraaja tajusi heti mitä tarkoitin: glitteriä ja voimakasta, mutta ei kuitenkaan mitään drag-meikkiä.

Meikki oli taas aivan täydellisesti juuri sellainen kuin halusinkin. Idea ei näissä IPhone-kuvissa valitettavasti niin hyvin näy, mutta tummien varjostusten lisäksi meikkiin laitettiin aivan viimeisenä ruusukultaista glitteriä tuohon liikkuvalle luomelle. Se välkähti sieltä ihanasti aina kun räpäytin silmiäni. 



  


Tähän väliin supersuloinen Chanel-kani Lemmikkimessuilta.






Täysin sama idea kultaisesta glitteristä silmämeikissä oli myös Sweet Jeena and Her Sweethearts -bändin laulajalla esityksessä. 

Vaalea glitter liikkuvalla silmäluomella toimi myös erinomaisesti lavavaloissa. Jeenalla siihen oli vielä yhdistetty Marilyn Monroe -kiharat ja punainen huulipuna.






Burlesque on näyttävää lavashowta: glitteriä, höyheniä ja showtyttöjä.

Tässä on oma tanssinopettajani loistavassa Bird Is the Word -esityksessä, jonka voi kokonaisuudessaan katsoa Youtubesta täältä 

8 kommenttia:

  1. Oii Chanel pupu! Ihana! Samoin kuin meikkikin :)

    Olisi hienoa päästä joskus katsomaan burleskia, show on varmasti ollut mahtava! Video ainakin oli ihanan naisellinen tanssiopettajastasi. :)
    Olen myös usein katsonut tuota hiuspantaa Glitteristä, se näyttää niin kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chanel-pupu oli minusta niin ylisöpö, että oli pakko laittaa kuva siitäkin. Oltiin sen kanssa ihan samoissa sävyissä: musta-valkoista päällä ja punertavat silmät. :)

      Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan Burlesque-esitys jos siihen joskus on mahdollisuus. Niitä pitäisi olla kyllä ympäri Suomea, vaikka tietysti varmaan Helsingissä eniten. Itse tykkään siitä glitteristä ja glamourista, joka Burleskiin liittyy. Se, että vaikuttaa siltä että joka esityksessä riisutaan, oli minulle vähän yllätys, vaikka se ei ollutkaan pääasia. Mutta mitä ihaninta piristystä tuollainen värikäs lavashow on tähän Suomen synkkään marraskuuhun. :)

      Burleskissa yhdistyy juuri se naisellisuus ja esteettisyys, jotka minua kiehtovat. Olen huomannut että monet Burlesque-esiintyjät ja opettajat pukeutuvat ja meikkaavat vähän samaan tyyliin myös yksityiselämässään, joka on minusta tosi viehättävää. :)

      Hauska sattuma että olit kiinnittänyt huomiota samaan hiuspantaan Glitterissä! Olen ostanut omani jo muutama vuosi sitten, ja silloin en ollut kyllä vielä yhtään kiinnostunut Burleskista. Mutta huomasin, että hiuskoriste sopii siihen tyyliin aivan erinomaisesti, niin kuin kaikki missä on glitteriä tai höyheniä. :)

      Poista
  2. Kaunis silmämeikki ja oi miten kiva harrastus! Vinkkaa jos kaipaat seuraa johonkin näytökseen. Terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmämeikistä tuli minustakin tosi ihana! Sen lisäksi että se oli tosi nätti ja kaunistava, se sopi uskomatonta kyllä sekä Lemmikkieläinmessuille että Burlesque-esityksen katsomoon. Melkoinen saavutus!

      En itse ennen tätä vuotta edes tiennyt että sellainen tanssilaji on kuin Burlesque. Tanssitreeneissä ei kuitenkaan harjoitella vaatteiden riisumista tai vastaavaa, vaan tehdään ihan vain niitä tanssiliikkeitä tai koreografioita. Niille jotka haluavat myös esiintymään on sitten ihan omat ryhmänsä. Vaikka en itse olekaan esiintymisestä kiinnostunut, oli tosi kivaa olla katsomassa opettajieni esitystä, niin näki vähän että mistä siinä on oikein kysymys.

      Oi, ehdottomasti pyydän sinua mukaan joskus johonkin näytökseen, olisi tosi kivaa jos lähtisit kanssani! Nyt heti la 22.11.2014 olisi Suomi Burleski Gaala Ravintola Kaisaniemessä, mutta se on minulle vähän hankala päivä, joten mietin sitä vielä. Ja sitten helmi-maaliskuun vaihteessa 2015 on suuri Helsinki Burlesque Festival, sinne olen varmaan ainakin menossa. :)

      Poista
  3. Todella kaunis meikki ja voi elämä, miten suloinen pupu! Mulla on pupukuume vaikka oon vannonut, että ikinä enää en ota kania kun meillä kerran oli ja se tuhosi sohvasta alkaen kaikki paikat:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikki oli ihana, niin kaunis oli tuo ruusukultainen glitter!

      Pupu oli supersöpö! Olen aina tykännyt pupuista, ja pupukuumeiselle Lemmikkimessut oli kyllä erittäin paha paikka. Siellä oli toinen toistaan söpömpiä ja kiltimpiä pupusia ja jopa pupujen estekilpailu. Se oli ihan uskomatonta, hyppelivät aivan kuin koirat agilityssa. Minullakin oli pikkutyttönä pupuja lemmikkinä, mutta ei niitä kyllä tuolla tavalla pystynyt kouluttamaan. :)

      Eniten ihastuin tähän Chanel-pupuun, mutta olivat ne luppakorvatkin todella suloisia. Korvaisikohan söpöys kaiken sen vaivan ja tuhon mitä aiheuttavat? :)

      Poista
  4. Pitäisi joskus käydä myös muiden meikattavana, niin saisi vähän uutta ideaa omaan meikkaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannattaa! Minä olen jo pitkään halunnut muuttaa silmämeikissäni jotakin, mutta en ole oikein tiennyt mitä ja miten tehdä se, kun meikeistä tulee aina samannäköisiä vaikka kuinka yrittää tehdä eri tavalla. Edes blogeista tai kirjoista lukemalla taikka youtuben meikkivideoita katselemalla on vaikea muuttaa omaa tekniikkaansa, kun sitä ei näe itselleen toteutettuna.

      Koin mielestäni jonkun oivalluksen kun kuulin miten MUFE:n ammattimaskeeraaja selitti oppilaalle silmän muodon muuttamista ja häivytystekniikkaa, ja sitten näin sen itselleni toteutettuna. Edes ammattilaisen tekemä meikki ei oppimisen kannalta ole välttämättä yhtä hyvä, kun tekevät sen huiskis vain ja itsellä on meikattavana pitkälti silmät kiinni. Siksi nimenomaan tämä oppilasmeikki oli niin hyvä, ja innostuin meikkauksen opettelusta taas uudelleen! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)