maanantai 9. tammikuuta 2012

Viimeinen aleostos (?), kasvovoiteista ja johdatuksesta

Tässä on toivottavasti viimeinen alennusmyyntiostokseni näistä talvialeista, ellei Kicks mene ja laske alennusprosenttejaan esimerkiksi - 70 %:iin selektiivisen kosmetiikan osalta. Vielä toistaiseksi alennusprosentit ovat olleet hyvin maltillisia. Pääosin - 30 %:a ja korkeintaan - 50 %.







Tätä Kicksin omaan kynsilakkasarjaan kuuluvaa keltaisen kultaista Studio 54 kaunotarta en voinut kuitenkaan vastustaa. Hinta oli laskettu puoleen, eli normaalihinta 4,50 euroa lukee kuitissa, ja nyt alesta 1,90 euroa.

Kicksin omat kynsilakathan olivat myös ennen joulua hyvässä tarjouksessa ota 3 maksa 2. Siinä vaiheessa tosin kun minä ehdin sinne, melkein kaikki kiinnostavat värit olivat jo loppuneet. Kivaa päästä siis nyt kokeilemaan millainen laatu Kicksin oman sarjan kynsilakoissa on. Kehuja on kyllä kuulunut, sekä edullisista hinnoista että hyvästä värivalikoimasta.

Alessa oli kuitenkin ainakin täällä Helsingissä vain ihan muutamia sävyjä Kicksin kynsilakoista, ja nekin ovat nyt varmaankin jo loppuneet kaikkialta. Aleen oli laitettu lähinnä epäsuosituimpia sinisiä, vihreitä ja harmaita värejä, ja sitten tämä Studio 54.

Studio 54 oli kuuluisa yökerho 1970-luvulla New Yorkissa, joka sai nimensä katuosoitteensa, 254 West 54th Street, mukaan. Yökerhossa kävivät kaikki New Yorkin rich & famous. Kiinnostavana detaljina myös Sex and the City (Sinkkuelämää) -sarjassa on jakso, jossa Carrie kuulee, että hänen tapaamansa venäläinen rikas emigranttitaiteilija Aleksandr Petrovsky olisi ollut a regular at Studio 54. Mielenkiintoista kyllä, Petrovskya sarjassa esittävä venäläinen balettitanssija Mikhail Baryshnikov oli oikeastikin a regular at Studio 54.  

Suoraan siis diskon kultaiselta aikakaudelta on tämäkin Studio 54, ja aika ihana!







Kokonaan toisena asiana sitten vielä muutama sana johdatuksesta. Joogassahan uskotaan flowhun, elämän virtaan, jossa asiat vain järjestyvät paikoilleen ilman että niitä täytyy sen suuremmin pakottaa, sekä tietysti myös karman lakiin ja kaikkiin sellaisiin asioihin.

Tämä tuli mieleeni, kun kirjoitin jokin aika sitten Tallinnasta kauneushoitola Babor Spasta (also known as taivas maan päällä) ostamani Baborin Skinovage Argan -kosteusvoiteeni loppumisesta (joo, hyvä kasvovoide on vakava ja tärkeä asia!). Sitä oli vaikea löytää mistään lisää, ja netistä USA:sta sen tilaaminen olisi maksanut yli 100 euroa, kun Tallinnassa sen hinta on noin 50 euroa. Silloin mietin, että josko minulle kuitenkin tulisi lähiaikoina asiaa Tallinnaan, niin että saisin lisää kasvovoidetta. Ja kuulkaa, näin kävi!

Eli olen lähdössä Tallinnaan tällä viikolla, ja tietenkin aion käyttää tilaisuutta hyväkseni ja ostaa lisää loistavaa Argan-voidetta. Samalla aion mennä Babor Spahan myös taas ihanaan ja hemmottelevaan kasvohoitoon ja pedikyyriin.







Tässä välissä turvauduin Karkkipäivän Sanninkin suosittelemaan La Clarée Oliv' Super Antioxidant Treatment luonnonkosmetiikan kasvovoiteeseen. Aluksi en huomannut sillä mitään muutoksia, mutta nyt minusta tuntuu, että ehkä se on kuitenkin tehnyt ihostani aavistuksen hehkeämmän. Se on kuitenkin kosteutusteholtaan armotta liian kevyttä nyt alkaneisiin pakkaspäiviin, joten vaihdoin ainakin toistaiseksi Lancomen Hydra Zen Neurocalm Creamiin.

Lancome Hydra Zen Neurocalm Cream vaikuttaa koostumukseltaan kovin täyteläiseltä verrattuna tuohon Oliv'in kevyeeseen antioksidanttivoiteeseen, mutta imeytyy silti aika hyvin ja nopeasti eikä rullaa meikkivoiteen alla. Siinä on kuitenkin vähän turhan kova aurinkosuojakerroin 15 keskitalveen, joten se sopisi ehkä paremmin kevääseen. Mutta nyt saan siis lisää Baborin Argan -kasvovoidetta, joten huoleni ovat ainakin toistaiseksi ohi. Kiitos siis maailmankaikkeus!

Katsotaan muuten myös, että millaiset alet maailmankaikkeus on mm. Tallinnan Kaubamajan kosmetiikkaosastolle järjestänyt, vai onko mitään. Varsinaiset meriselitykset kuullaan siis taas kun olen palannut, että mihin kaikkeen olen siellä sortunut...


Kivaa talvista viikkoa teille muruset, voikaa hyvin!


9 kommenttia:

  1. Kävin äskettäin ensimmäistä kertaa paikallisen kauppakeskuksen aleissa ja satuin paikalle yhtäaikaa Lancomen asentajan kanssa joka toi uusia myyntihyllyjä liikkeisiin. Kun lyhyen ajan sisällä törmäsin ensin Stockmann Beautyssa ja vielä Sokoksen Emotionissa teki mieli moikata tyyppiä kuin vanhaa sotakaveria :D

    En löytänyt mitään poikkeuksellisen pysäyttävää tällä kertaa vaikka hipelöinkin niin Clarinsin karvopalettia (juuri niitä joita en osaa käyttää) kuin kausi huulipunia ja kynsilakkoja useammaltakin merkiltä. Päädyin maltillisesti uuteen hiusharjaan, joulumyynnin Clinique-mascarapakkaukseen ja kynsilakkaan joka on double kauan sitten lopetetulle suosikkilakalle. Erikoisemmat hopeakorvikset taas ostin muuten muistoksi joulalahjarahasta. Omasta mielestäni "saalis" oli hyvä eikä budjettikaan levinnyt käsiin.

    Tallinnassa olisi mukava käydä siten että olisi oikeasti aikaa shoppailla. Valitettavasti kissanäyttely-viikonloppu ei anna juurikaan vapaata aikaa ostoksien tekemiseen ja vaikka vapaata olikin varattu painoi näyttelypäivän jälkeen enemmän syöminen kuin shoppailu.

    VastaaPoista
  2. Olen itsekin miettinyt kokeilevani tuota La Clarée Oliv' Super Antioxidant Treatment kasvovoidetta, kunhan edellinen voiteeni loppuu. Jäikö sinulla hyvä tunne siitä, vaikka se ei tälle kelille olisikaan se paras voide?

    Joo, ja voin paljastaa lisäalelöytöni, jos tulet tänne tekemään omat paljastuksesi;).

    Mukavaa Tallinnan-matkaa:).
    Viimeksi näin Kaubamajassa hieman ennen joulua Essien lakkoja alessa. En ostanut, kun värit eivät kiehtoneet juuri sillä hetkellä. Toivottavasti sieltä nyt löytyisi jotain kivaa.

    VastaaPoista
  3. Silloin kun kävin ensimmäistä kertaa Kicksissä, niin mietin, että ostanko Kicksin vai Viva la Divan kynsilakkoja. Viva la Divan lakat näyttivät kauniimmilta, joten päädyin niihin. Kicksin lakoilla oli tosiaan se ota 3, maksa 2 tarjous ja varmaan siksi kauneimmat lakat olivat loppu.

    Nyt muistinkin, että minun on pitänyt jo kauan ostaa kokeiluun tuota oliv' antioxidant -voidetta.

    Ihanaa reissua Tallinnaan! :)

    VastaaPoista
  4. Mäkin tykkään tuosta antioksidanttivoiteesta, menee näin talvella lähinnä päivävoiteena meikin alla. Tuosta tulee myös kiva hohde iholle :)

    Minä en kumma kyllä ole aivan tajuttomasti shoppaillut alennuksista, kiitos huonon rahatilanteen... Huomenna kuitenkin tulossa postausta yhdestä pienestä alejutusta :) Jotenkin tuntuu, ettei alessa muutenkaan olisi mulle ollut tänä vuonna juuri mitään, kesän aleja odotellessa siis.

    VastaaPoista
  5. Mulla ei rullaa toi HydraZen meikkivoiteen alla, mutta mullapa onkin niin erinomainen pohjuste, ettei sen kanssa rullaa yleensä muutkaan. :)

    VastaaPoista
  6. Eiko: Olipas hauska sattuma, kyllä tuokin oli tavallaan johdatusta. :) Ja kiva että Lancomelle tuli uusia hyllyjä, niin tulee varmaan pian uusia tuotteitakin. Oikein mielenkiinnolla odotan mitä mm. Lancomen kevätkokoelmasta tänä vuonna löytyy. Pian niitä aletaan saada kauppoihin, ihanaa! :)

    Sähän olit kyllä järkevästi aleissa liikkeellä, hyvä! Tänä vuonna alennustarjonta ei olekaan ollut minusta yhtä hyvä kuin joskus aiempina vuosina. Taloudellinen tilanne ja kysyntä on varmaan tällä hetkellä sen verran hyvä, että kausikokoelmat on suurelta osin myyty jo ennen joulua, niin aleeseenkaan ei ole jäänyt niin paljon tavaraa. Harmi sinänsä!

    Mä tykkään kyllä Tallinnasta todella paljon, tuntuu että joka kerta vain enemmän ja enemmän. Kesällä olin viimeksi, mutta on tämä kaunis talvellakin. Kaubamajassa oli kosmetiikkaosastolla ale, ja muutenkin aivan mielettömän hyvä tarjonta. Niin paljon kaikkia merkkejä joita ei Suomesta saa, että huh huh. Virolaiset naiset ovat varmaan niin paljon enemmän kiinnostuneita kosmetiikasta ja kauneudenhoidosta. Ja hinnatkin ovat vielä jonkin verran edullisemmat kuin Suomessa, joten suosittelen todella. Kahdessa tunnissa tänne pääsee Helsingistä laivalla. :)


    TQ: Jos La Claree Oliv' antioksidanttivoide kiinnostaa, niin kannattaa kyllä varmaan kokeilla. Hyvää siinä on mielestäni ensinnäkin se, että se on luonnonkosmetiikkaa, siitä toki iso plussa. Luonnonkosmetiikan voiteeksi se on myös koostumukseltaan kevyempää kuin mitä ne yleensä ovat, eli imeytyy hyvin, sopii meikkivoiteen alle ja jättää tosiaan iholle vähän sellaista valoa heijastavaa hehkua. Aineosat vaikuttavat minusta inci-listan perusteella todella laadukkailta. Mutta kosteutusta siinä ei tosiaan ole ainakaan minun aika kuivalle iholleni näin talvikeleillä riittävästi. :( Aionkin ottaa sen seuraavan kerran käyttöön kesällä, johon luulen että se sopii omalla kohdallani paremmin.

    Essien kynsilakat olivat nytkin Kaubamajassa alessa, kiitos hyvästä vinkistä. Essie poistuu ilmeisesti Kaubamajan valikoimista, ja tilalle oli tullut erinomaiset valikoimat China Glazea. Jäljellä olevat Essiet maksoivat 5 euroa, ja ostinkin niistä yhden. Eli kaupat tuli: paljastan ostokseni tietysti täällä, ja mua kiinnostaa hirveästi sun lisäaleostokset :)


    Minna: Varmasti teit ihan hyvän valinnan Kicksissä, sillä Viva la Divan kynsilakat ovat minusta oikein hyviä ja nättejä. Niissä on erinomainen hinta-laatusuhde ja paljon kivoja värejä tarjolla. :)

    Hyvä idea kyllä Kicksiltä laittaa nuo omat kynsilakkansa osta 3 maksa 2 tarjoukseen. Luulen kyllä, että aika moni kokeili, ja siksi väritkin loppuivat niin nopeasti. Eiköhän kyllä vastaavia tarjouksia tule joskus myöhemmin lisääkin. :)

    Sulle La Claree Oliv' antioksidanttivoide voisi tietysti sopia hyvinkin, kun sulla ei ole yhtään niin kuiva iho kuin mulla. Olin kyllä juuri täällä Tallinnassa kasvohoidossa, ja kosmetologi sanoi mulle, että mulla olisi sekaiho. En ole kyllä aivan samaa mieltä, kun tähän asti mulle on aina vähintään sanottu että kuivahko. Joten en enää tiedä yhtään, mutta pintakuivuutta ja vähän jopa hilseilyä tuo La Claree Oliv' mulla aiheutti heti kun pakkanen alkoi. On kyllä tosi mielenkiintoista sitten lukea sun kokemuksia!

    Ja kiitos toivotuksista, oikein kiva matka ollut ainakin tähän asti. Ajattelinkin sua laivan tax freessa, kun siellä oli myynnissä Diorin Night Dustia. :)

    VastaaPoista
  7. Elisa: Kiva kuulla, että säkin olet tykännyt antioksidanttivoiteesta! Mä olen vähän kahdenvaiheilla. Haluaisin kovasti tykätä ja uskoa siihen, kun se on luonnonkosmetiikkaa ja siinä on niin hyvät ainesoat. Mitään dramaattisia muutoksia en kyllä ihollani ole huomannut, mutta toisaalta hehkua on tullut pidempiaikaisessa käytössä vähän enemmän kuin viikon kokemuksen pesrusteella, jolloin en vielä huomannut mitään eroa ihossani. Mutta nyt sain Tallinnasta lisää Baborin argan-kasvovoidetta, joten se pääsee kyllä käyttöön seuraavaksi. :)

    Hyvä Elisa, sulla on mennyt aleissa paljon paremmin kuin tällä ostoslakkolaisella. :) Mielenkiinnolla käyn kyllä kurkkaamassa sun alelöydön, kiva kun teet postauksen!

    Minunkin mielestäni aletarjonta on ollut vähän huonompaa tänä vuonna, ja myöskin aleprosentit paljon varovaisempia. Varmaan kausikokoelmat menivät jo ennen joulua hyvin kaupaksi, joten aleisiin ei jäänyt niin paljon kiinnostavia ja kivoja tuotteita. Onko tämä kannaltamme hyvä vai, en oikein lopulta tiedä. :)


    Sonia: Kiva kuulla, että sullakaan ei rullaa, ja pohjustajana taitaa olla sun rakas Lancome La Base Pro. :)

    Mullakin voi tietysti hyvä primer vaikuttaa asiaan, eli Smashbox Photo Finish. Mutta kyllä tuo Lancome Hydra Zen imeytyykin nopeaan Cream-koostumuksestaan huolimatta, että ei sillä. Ja tuoksukin on ihana, raikas puhdas Lancome! :)

    VastaaPoista
  8. Pumpulipupu: Itselläni ei ole kuiva iho, joten La Claree Oliv' antioksidanttivoidetta pitää sitten itse kokeilla, miten se minulle sopii.

    Essiet olivat 5 euroa Kaubamajassa silloin joulukuussakin. Nyt tuli mieleen, että siellä olisi ollut nätti joulunpunainen lakka alessa, mutta jäi sitten ostamatta. Se Isadoran Summer Red kynsilakka (ja huulipuna) on myös minikokoinen, kun se tuli kaupan päälle, kun puolisko oli ostanut kaksi muuta tuotetta. (Tuli mieleen, kun kerroit, että sinullakin on nuo minikoossa.)

    Kiitokset kynsilakan kestävyyteen annetuista vinkeistä. Yritän jossain vaiheessa ostaa jonkin kosteuttavan tuotteen kynsille ja harkitsen tuota Opin päällyslakan ostoa.

    Olen samaa mieltä siitä, että tämä alekausi on ollut huonompi kuin edelliset. Itse olen löytänyt lähinnä vain kivoja kynsilakkoja alesta.

    Onko sinulla tietoa siitä, ilmoitetaanko kynsilakkapullojen kyljessä, jos ne ovat hololakkoja?

    Suurkiitokset siitä, että vastaat yleensä aina kaikkiin sinulle esitettyihin kysymyksiin ja kommentteihin. Siitä tulee hyvä mieli, kun saa vastauksen. :)

    VastaaPoista
  9. TQ: Toivottavasti se La Claree Oliv' tosiaan sopisi sinulle. Mielenkiinnolla kuulen sitten kokemuksiasi jos päätät testata! :)

    Siellä Kaubamajassa oli vieläkin jonkin verran niitä Essien kynsilakkoja jäljellä. Oikein kauniita sävyjä, mm. yksi ihana viininpunainen ja sitten sellainen punainen glitterlakka. Harmi vaan kun niihin kynsilakkojen nimien päälle oli pohjaan liimattu hintalaput, niin on vaikea tietää mitä ne olivat. Ostamani vähän korallinpunaisen kynsilakan tunnistin kyllä väristä heti, sillä ihailin sitä jo kesällä Kaubamajassa. :)

    En ole oikeastaan kaivannutkaan IsaDoran Summer Redista isompaa pulloa, koska ei ole ollenkaan parhaita punaisiani. Ihan kiva, mutta ei mitään niin ihmeellistä ettenkö tulisi toimeen ilmankin. Yleinsäkään mua ei haittaa vaikka kynsilakat olisisvat pienissäkin pulloissa, sillä en saa millään niitä kaikkia kulutettua loppuun kuitenkaan. :)

    Minun mielestäni sitä onko kynsilakka hologramminen ei yleensä mainita pullossa. Internetistä voi yrittää etsiä kynsilakan nimellä tietoa tai koittaa peilailla sitä valoa vasten, että heijastaako se sateenkaaren sävyjä. :) Mielestäni kyllä Goshilla oli joskus kynsilakka jonka nimi oli Holographic, joten joskus nimestäkin voi päätellä että kyseessä on hololakka. :)

    Kiva jos vinkeistä oli hyötyä! Ja kiitos myös oikein paljon kauniista sanoistasi, lämmittivät mieltäni kovasti! Olet ihana! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)