sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

L'Orealin meikkiaplikaatio

L'Oreal on lanseerannut mielenkiintoisen meikkiaplikaation iPhoneille nimeltä Makeup Genius.




Se on vähän kuin henkilökohtainen meikkitaiteilija aina valmiina puhelimessa.

Heti kun kuulin L'Orealin lanseerauksesta, ajattelin Suomitytöt New Yorkissa -sarjan Annabella Dailya (ex-Åsvik), joka New Yorkissa on kehittänyt vähän samanlaisen Map My Beauty -sovelluksen ja saanut myytyä sen mm. Sephoralle. L'Orealin sovellus ei ole Map My Beauty, mutta jättiyhtiö on näköjään tarttunut samaan hyvään ideaan. Erona on kuitenkin ymmärtääkseni se, että Map My Beauty näyttää tietyn meikkituotteen käytön tutorialina, kun taas L'Orealin sovelluksessa on valmiita meikkilookeja tai meikkejä, jotka asetetaan suoraan skannatuille kasvoille. 

L'Orealin YSL:lle kehittämät Google-lasit ovat myös tätä samaa uuden teknologian mahdollistamaa henkilökohtaisten meikkivinkkien perhettä. Ne kuvaavat meikkitaiteilijan livenä asiakkaalle tekemän meikin ohjeineen videolle, jonka asiakas voi katsella myöhemmin uudelleen. 




L'Orealin lanseeraustilaisuudessa oikea, elävä meikkitaiteilija ja ex-missi, L'Orealin Suvi Tiilikainen esitteli Makeup Geniusia. 

Suvi Tiilikainen on tehnyt kaksi meikkilookia aplikaatioon: Iltalookin (kultainen luomiväri, mustat rajaukset ja punainen huulipuna) ja Glamorous -lookin (musta smokey eye ja vaaleanpunainen huulikiilto). 

Muut sovelluksen meikkilookit ovat L'Orealin meikkitaiteilija Karim Rahmanin, ja niitä on yhteensä 8: Bold Blackbuster, Elegant Couture, Bianca Balti Snow Look, Blake Lively Pure Reds, Karlie Kloss Look, Zoe Saldana Look. Kuten nimistä huomaatte, osa meikkilookeista on omistettu L'Orealin supertähdille ja mainoskasvoille.




Makeup Geniuksen ideana on siis skannata puhelimella kasvot (mieluiten hyvässä valossa esim. ikkunaan päin), jonka jälkeen valmiita meikkilookeja voi sovittaa kasvoille. Sovelluksessa voi myös kokeilla yksittäisiä L'Orealin tuotteita ja ostaa niitä Sokoksen nettikaupasta, mutta parhainta antia mielestäni ovat nämä lookit. Niistä näkee yllättävän hyvin mikä sopii itselle. Esimerkiksi ihanan Blake Livelyn voimakas musta smokey eye ja punainen huulipuna -yhdistelmä näytti minulla ihan kauhealta.

Aplikaation käyttökelpoisuuden mahdollistaa huipputeknologia: skannaus on tosi korkeatasoinen. 




Vaikka eri lookien kokeileminen on hirveän koukuttavaa, itse olen käyttänyt aplikaatiota erityisesti silmänrajausten harjoitteluun.

Tässä on hyvin tiukka kuvankaappaus L'Orealin Bianca Balti Snow Lookista minulla. 

Oikeasti kuvanlaatu on puhelimessa tosi paljon parempi, mutta halusin demonstroida tässä teille nimenomaan noiden rajausten tarkkuutta. Tästä on helppo lähteä matkimaan rajausta myös itse tehtynä. 




En tehnyt itselleni yhtä paksuja silmänrajauksia, mutta se minkä yritin toistaa, oli rajausten suunta silmännurkasta yläviistoon ylöspäin. Vasta tämän meikkiaplikaation perusteella hahmotin, että mihin suuntaan minun oikein pitää omissa silmissäni rajaus piirtää.

Bianca Balti Snow Look on L'Orealin ranskalaisen huippumeikkitaiteilijan Karim Rahmanin tekemä, joka meikkaa mm. Ranskan Voguen muotikuviin ja L'Orealin tähtinäyttelijöitä Cannesin punaiselle matolle. Hienoa siis päästä ottamaan mallia juuri hänen meikistään! 

Bianca Balti on italialainen huippumalli. Bianca Balti Snow Lookiin kuuluu kissamaisten silmänrajausten lisäksi vanhan roosan värinen poskipuna ja huulipuna, ja se on mielestäni hyvin tyylikäs. Joitakin meikkilookeissa käytettyjä tuotteita on aplikaatiossa listattu, mutta ei kuitenkaan kaikkia, kuten ei tässäkään huulipunaa ja poskipunaa, jotka voisin heti ostaa. Tästä vähän kritiikkiä L'Orealille.




L'Orealilta oli fiksusti valittu goodie bagiin juuri niitä tuotteita, joita aplikaatiossa käytetään. Aplikaatiossa eivät siis ole esillä kaikki L'Orealin tuotteet, vaan vain valikoima rajauskyniä, luomivärejä, poskipunia, huulipunia ja huulikiiltoja melko tavanomaisissa sävyissä.

Silmänrajaukseni on tehty L'Orealin geelimäisellä Super Liner Gel Intenzalla (14,90 euroa), joka on aivan huipputuote. Sillä saa todella tarkkaa, mustaa ja dramaattista jälkeä! 



4 kommenttia:

  1. Idea on kyllä hauska, varsinkin tuosta opettavaisesta näkökulmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on aika käyttökelpoinen keksintö! Lookeja ja tuotteita voisi vain olla palvelussa vielä enemmän tai tulla uusia lisää, niin riittäisi kokeiltavaa. Ehkä niin tapahtuukin, jos tämä tulee suosituksi.

      Olen ollut aika monta kertaa ammattimeikkaajan meikattavana, ja aina koittanut katsoa, että miten he oikein tekevät rajaukset minulle. Vaikka olen ottanut valmiista meikistä valokuviakin, en ole koskaan oikein hahmottanut, että miten ne olisi parasta omissa silmissäni piirtää. Jotenkin tajusin vasta tästä L'Orealin aplikaatiosta, jossa oli paljon erilaisia silmänrajauksia, että mikä on minulle edullisin malli. Rajaukseni muuttuivat kerrasta paremmiksi, ja siitä olen kyllä ikuisesti Makeup Geniukselle kiitollinen, vaikka päätarkoitus onkin varmaan myydä L'Orealin tuotteita! :)

      Poista
  2. Jostain syystä mun puhelimella sovellus ei toimi, joka on kyllä harmi sillä sitä olisi ollut kiva edes kokeilla. :/ ymmärtääkseni en kyllä ole ainoa jolla sovellus ei tahdo oikein toimia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Kuulinkin huhua, että aps ei välttämättä toimisi kaikissa iPhoneissa. Aluksi luulin, että se ei toiminut omassanikaan, mutta sitten huomasin että olin vahingossa ladannut väärän sovelluksen. Apple Storesta löytyi hakusanalla "Makeup Genius" kaksi sovellusta, joista toinen ei ollutkaan tämä L'Orealin vaan joku muu ja se ei ainakaan minulla toiminut. Eli ehkä kannattaa vielä tarkistaa tämä asia.

      Jos sovelluksesta tulee suosittu, ehkä L'Oreal laajentaa sen vielä muihinkin puhelimiin kuin Appleen, toivotaan! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)