lauantai 1. lokakuuta 2011

Sokoksen 3 + 1 -päivien kosmetiikkatarjoukset

Terveisiä aurinkoisesta Kööpenhaminasta!

Ennen kuin kuitenkaan pääsemme Kööpenhaminan kuulumisiin, otamme välipalaksi vähän ajankohtaista asiaa.

Samoin Wet n Wild -arvonnan voittaja selviää vasta lähiaikoina. Herra Pumpulipupu, joka taas ystävällisesti lupautui arvonnan onnettareksi, on tänään hyvin kiireinen, joten katsotaan saisinko hänet arpomaan voittajan sunnuntaina. 

Olin itse vähän pöllähtänyt saavuttuani Kööpenhaminasta työmatkalta viikon jälkeen, ja minulle tuli täytenä yllätyksenä, että Sokoksellahan on taas käynnissä 3 + 1 -päivät sunnuntaihin 2.10.2011 asti. Ja Stockalla on sitten vastaavasti ensi viikolla 5.-9.10.2011 Hullarit. 

En ollut pahemmin ehtinyt perehtyä Sokoksen 3 + 1 -päivien kuvastoon etukäteen, joten seikkailin siellä vain eilen illalla töiden jälkeen väsyneenä katsastaen satunnaisesti kosmetiikkatarjontaa.

Helsingin keskustan Sokoksella oli luettelon ulkopuolelta taas tarjolla muun muassa Diorin ja Yves Saint Laurentin meikkejä - 40 %:n alennuksella.

YSL:llä olisi ollut alennuksessa viime kevään 2011 Bohemian Chic -kokoelmasta ihana karkkivärinen kokoelman nimiluomiväripaletti 10 Bohemian Chic. Siinä olisi ollut minulle vielä erinomaisesti sopivat värit: vaalea liila, tummansininen, mintunvihreä, pinkki ja lämmin suklaanruskea. Hinta oli 36 euroa, eli juuri - 40 % Yslin palettien normaalihinnasta 60 euroa.

Minulla on kuitenkin aivan liikaa luomivärejä, ja lisäksi Bohemian Chicin värit vaikuttivat valitettavasti swatchatessa aika hileisiltä. En kaipaa enää yhtään lisää varisevia glitterpommeja, joten jäin vielä harkitsemaan tuota palettia ainakin yön yli. Mutta aika ihana se kyllä oli!






Pakolliset Klippoteket-kuivashamppoot tuli sen sijaan ostettua. Ne ovat aina Sokoksen alessa ja 3 + 1 -päivillä tarjouksessa. Hinta on alessa aina 3,90 euroa, kun se normaalisti on 4,90 euroa. Voi tuntua pieneltä alennukselta, mutta sehän on kyllä - 20 % tuotteen normaalihinnasta eli oikeastaan aika paljon.

Minulla kuluu Klippoteketin kuivashamppoota tasaiseen tahtiin, joten ylläpidän niissä jatkuvaa käyttövarastoa. Nyt oltiin taas perusvaraston suhteen jo hälytysrajalla eli kahdessa pullossa, joten täydennystä tarvittiin.






Totaalisena impulssiostoksena oli sitten Fashioned in Finland -blogin Neankin kehumista Lumene Arctic Duet -mineraaliluomiväreistä violettisävyinen 25 Lupine Fields/Lupiinipellolla. Ainahan alesta pitää saada hyödyllisen lisäksi jotakin hauskaa!

Olen ostanut viimeksi Lumenen luomiväripaletteja yli kymmenen vuotta sitten, joten olin utelias myös laadun suhteen. Kaikkea uutta on aina kiinnostavaa ja kivaa kokeilla!

Nopeasti lensivät siis ulos ikkunasta vielä YSL:n tiskillä tiukasti kiinni pitämäni periaatteet, että ei enää luomivärejä. Olin kyllä oikeastaan ihmeellistä kyllä ihanan Bernerin konsulentin uhri, joka ystävällisesti esitteli minulle Clarinsin uudistuneita luomiväripaletteja.

Clarinsin neljän sävyn vanhanmalliset Colour Quartet -luomiväripaletit olivat nimittäin suorastaan huipputarjouksessa Sokoksella hintaan 16,90 euroa, kun normaalisti ne maksavat 44,60 euroa. Clarinsin luomiväripaletit ovat uudistuneet, joten siksi vanhoja myydään näköjään pois hullunhalvalla.

Vanhojen palettien laatu on pehmeä ja samettinen, joten suosittelen niitä todella. Helsingin keskustan Sokoksella tarjolla olivat vain sattumalta juuri minulla olevat Celestial, Forest ja So Sublime. Itse olen maksanut niistä jotakin 20-25 euron väliltä.

Clarinsin konsulentti sitten ystävällisesti esitteli minulle Clarinsin uusia luomiväripaletteja. Ne kuulemma muistuttavat koostumukseltaan enemmän Clarinsin viime kevään 2011 Neo Pastels -kausipalettia, eli ovat vähän pigmenttisempiä ja koostumukseltaan kuivempia. Neo Pastelsin tapaan niitä voi käyttää intensiivisemmän lopputuloksen aikaansaamiseksi myös märällä siveltimellä.

Clarinsin konsulentilla oli itsellään oikein kaunis ja kuulas vaaleanliila silmämeikki. Sattumalta Lumenen piste on Helsingin  keskustan Sokoksella Clarinsin vieressä, joten siitä innostuneena inspiroiduin sitten tästä Lumenen vaaleanliilasta Lupiinipellolla-paletista.







Ihastuin Lumenen Lupiinipellolla-paletissa tuohon vaaleampaan hentoisen vaaleanliilaan luomivärisävyyn. Aivan uskomattoman pehmeä ja voimakas koostumukseltaan.

Duon toinen puolikas, punertavan violetti sävy ei sitten pärjännytkään sille yhtään. Vaikka kuinka hinkkasin, niin väriä ei oikein irronnut. 

Tuon huikean vaalean luomivärin takia halusin kuitenkin paletin, ja väriyhdistelmäkin oli mielestäni oikein kaunis. Jotenkin nimenomaan arktisen kuulas ja raikas. Tulee sopimaan vihreille silmilleni taas erinomaisesti!

Lumenen Arctic Duettejen hinta oli 3 + 1 -päivillä oikein reilut 6,10 euroa, kun oikea hinta niillä on tasan kaksinkertainen eli 12,20 euroa.


Muina hyvinä tarjouksina 3 + 1 -päiviltä voisi sitten vielä mainita:

  • Natural Code minikynsilakat 2,90 euroa (normaalisti 4,20 euroa). Todella iloisia ja pirteitä värejä oli tarjolla!
  • Natural Code Smile Booster sävyttävä huulivoide 4,50 euroa  (normaalisti 6,50 euroa). Ei muita perusteluita kuin että vaikuttaa kivalta tuottelta ja olen tykännyt ainakin Natural Coden huulikiilloista. Ja talvellahan huulivoiteita tarvitsee aina!
  • Lancome L'Extreme pidentävä ripsiväri 21,90 euroa (normaalisti 34 euroa). Mm. Tyttö ilman helmikorvakorua blogin Sonia käyttää tätä, itse vannon saman firman Hypnosen nimeen. Stockan Hulluilla päivillä muuten ensi viikolla on tarjouksessa Lancomen pidentävä ja erotteleva Définicils-maskara samaan hintaan.
  • Sensai Liquid Eyeliner nestemäinen silmänrajaustussi 32 euroa (normaalisti 37,50 euroa). Erinomainen ja helppokäyttöinen nestemäinen rajaus. Tarjous ei vain ole niin hyvä verrattuna siihen, että hetki sitten tämä sama tarpeellinen väline oli Sokoksen Kutsu Kauneuteen -päivillä tarjouksessa 25,90 euroa. Siihen hintaan sen saa myös Stockalta Hulluilta päiviltä ensi viikolla, joten suosittelen odottelemaan sinne, mikäli lähistöltä vain Stoge tai Stockmann Beauty löytyy. Omani ostin lentokentältä hintaan 28,10 euroa.
  • IsaDora kynsilakat 3 euroa (normaalisti 7,90 euroa), sävyinä suloinen vaaleansininen Baby Blue ja perusvalkoinen Plain White.
  • Todellinen huipputarjous oli L'Occitanen loistava Shea käsi- ja jalkavoide hintaan 14,90 euroa (normaalisti 22 euroa). Valitettavasti niitä ei näkynyt ainakaan Helsingin keskustan Sokoksella tyrkyllä missään. Ovat varmaankin jo loppuneet. En olekaan missään nähnyt niitä aiemmin näin halvalla. Sen sijaan L'Occitanen jättikokoisia nestesaippuoita oli tarjolla yllinkyllin hintaan 12,50 euroa (normaalisti 16,50 euroa). 
  • Sitten vielä lisäksi ne vakkarit eli L'Oreal Nutri Soft -vartalovoide hintaan 4,30 euroa (normaalisti 5,90 euroa), Lancomen Bi-Facil silmämeikinpoistoaine 200 ml:n jättipullossa 32,90 euroa ja Maybellinen vihreä kynsilakanpoistoaine 4,90 euroa (normaalisti 6,90 euroa). Tällä kertaa kuitenkin skippasin nämä, kunkin mistäkin syystä. Perusvartalovoiteissa haluan kokeilla seuraavaksi kehuttua Nivean Pure & Natural Body Milkia, Lancomen Bi-Facilin jättipullossa en tykkää siitä, kun se kippaa suuremman suuaukkonsa vuoksi aina liikaa nestettä vanulappuun ja kynsilakanpoistoainetta minulla vain on tällä hetkellä tarpeeksi.

Sokoksen 3 + 1 -päiville ehditte siis vielä tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina. Sunnuntaina muuten tulevat myyntiin Clarinsin huulia pullistavat Gloss Appeal -huulikiillot hintaan 12,90 euroa (normaalisti 19,20 euroa). Minulla on niitä tavallisia, vanhan mallisia Clarinsin Colour Quench -huulivoiteita, joita suorastaan rakastan.

Seuraavaksi sitten tulee täällä Pumpulipupussa esittelyyn Kööpenhaminan tavaratalojen kosmetiikkatarjonta, ja House of Pumpulipupu arpoo myös vihdoin Wet n Wildin luomivärien arvonnnan voittajan!

4 kommenttia:

  1. Mä en osaa käyttää kuivashampoita. Kokeilin Biozellia eka, mutta nyt ostin Klippoteketin, ja molemmilla hiuksista tulee entistä lähmäsemmät. :S Oletin, että ne ei toimisi kuten hiuslakka, mutta ei, hiukset eivät ole vapaasti kun käytän noita, vaan ne jämähtävät paikoilleen. On pakko pistää hiukset sitten kiinni kun on noita käyttänyt. On itseasiassa vahvempi pito kuin vahvalla hiuslakalla, mutta jos hiuslakkaa suihkin todella paljon, mitä en siis normaalina arkena tee, on hiuslakka vahvempi. Mä en tajua.

    Kokeilin kerran itseasiassa vehnäjauhoja, ja se tulos oli parempi kuin noilla, mutta pelkäsin kokoajan, että en saanut kaikkea harjattua pois ja päivän mittaan pölähtelisi vehnäjauhopilviä ilmaan...

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa taas takaisin hoodeille! :) On sinua kaivattu. :)

    Kävin itse tänään Kotkan Sokoksella katsastamassa tarjoukset kahden näytöksen välissä. Tarttuhan sieltä ale-juttuja mukaan. ;D Esittelen niitä blogissa lähipäivinä. ;)

    VastaaPoista
  3. Mä kattelin jo tuota mainosta selatessa, että eipä ihmeempiä himotuksia syntynyt, kävin täällä vanhempien kotipaikkakunnalla paikallisessa Emotionissa, ja mukaan tarttui vain uumoilemani Natural Coden kynsilakat ja sinun vinkkaamana tuo L'Occitanen käsirasva :), kiitoksia vain vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Serafia: Mä en kyllä ymmärrä miten voit saada Klippoteketilla lähmäiset hiukset?! Siis joo, eihän niistä puhtaita tule vaan sellaiset vähän tahmeat käsitellyn tuntuiset kyllä, mutta ei ainakaan lättänöitä tai rasvaisen näköisiä. Päinvastoin melko tuuheat ja jopa ilmavan näköiset (ei siis kyllä tuntuiset).

    Vähän sama on fiilis joo, kun olisi laittanut alle ensin muotovaahtoa, ja sitten päälle melko runsaasti hiuslakkaa. Eli ei ne kyllä mitenkään luontevasti auki asetu, mutta ainakaan ei ole lättänät ja likaisennäköiset. :)

    Tigi Rockaholic tekee kevyempää jälkeä eikä tahmaa samalla tavalla kuin Klippoteket, joten sopisikohan se sitten paremmin sulle? Biozellia en ole valitettavasti kokeillut, joten en osaa verrata siihen. Lee Staffordin pinkkipulloista kuivashamppoota olen lisäksi koittanut, mutta siitä en tykännyt yhtään niin paljon kuin Klippoteketista, siinä ehkä toteutui nimenomaan se kuvailemasi lähmäefekti. :)

    Pitäisi varmaan testata eri kuivashamppoita enemmänkin, niin huomaisi niissä eroja. Noin tuoteryhmänä olen aivan ihastunut niihin; on vaikea kuvitella miten ennen pärjäsinkään varsinkin otsatukan kanssa. Toivottavasti siis sullekin löytyisi sopiva! :)


    Minna: Voi kiitos ihana, olipa mukava tulla takaisin kun oli tällainen toivotus odottamassa! Ja kiva on myös olla takaisin, oikein innolla ryntäsin taas kaikkien suosikkiblogieni kimppuun, oli jo niin ikävä teitä! :)

    Tosi mielenkiinnolla odotan mitä alejuttuja löysit Kotkan Sokokselta! Sulta on kyllä taas niin kivoja juttuja tulossa, innolla jo venailen myös sitä markettikosmetiikan viikkoa. Niin kivaa! :)


    Hellin: Tällä kertaa ei Sokoksen 3 + 1 -päivillä minunkaan mielestäni ollut niin kiinnostavia tarjouksia. Viime keväänä muistan, että olin ihan innoissani Hawaiian Tropicin vartalovoista ja huulivoiteista, nyt niitä ei ollut tarjolla ollenkaan. Ja muistan, että silloin kyttäsin myös Clarinsin Color Quench -huulivoiteita, nythän olivat vuorossa nuo Clarinsin pullistavat huulikiillot. Pelkästään niitä en jaksanut tänään lähteä erikseen Sokokselle hakemaan, joten aika vähälle jäivät minullakin tällä kertaa 3 + 1 -päivät.

    Mutta se L'Occitanen käsivoide jäi mua kyllä harmittamaan, varsinkin kun talvella käsivoidetta kuluu. Tosi hyvä että sait sen! Se on aivan erinomaista, pehmeän kermaista ja kosteuttavaa, uskon että tykkäät todella. Päiväkäyttöön ehkä vähän turhan tuhtia, mutta yökäytössä ihanan ylellistä. Ja sen jälkeen ei tarvitse enää päivällä mitään käsivoidetta laittaakaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)