keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Hullujen Päivien kosmetiikkatarjoukset ja Marielan meikkikiertue

Honeyt, Hullut Päivät ovat täällä taas, eli Stockalla tällä viikolla 5.-9.10.2011.

Itse ajattelin keskittyä tänä vuonna kyttäämään lähinnä perjantaina myyntiin tulevaa Cristelle & CO:n vaaleanpunaista neuletakkia, jossa on ruusu rinnassa, koska luoja tietää että en tarvitse yhtään lisää kosmetiikkatuotteita.

Mutta sehän ei estä minua mainostamasta niitä teille. Tässä siis mielestäni parhaita valintoja Hulluilta Päiviltä tänä vuonna.

Tänään keskiviikkona on Stockalla myyntiin tullut Lancomen Définicils-maskara hintaan 21,90 euroa. Kyseessä on pidentävä ja erotteleva ripsiväri.

Viime viikolla Sokoksen 3 + 1 -päivillä tarjouksessa oli puolestaan Lancomen pidentävä L'Extreme -ripsiväri samaan hintaan 21,90 euroa. Se on muun muassa Tyttö ilman helmikorvakorua -blogin Sonian suosikki. Normaali hintahan Lancomen ripsiväreillä on 34 euroa.

Oma suosikkini Lancomen ripsareista on tuuhentava Hypnose. Minulla on myös suuri kiinnostus kokeilla Lancomen uutta Hypnose Doll Eyes -maskaraa, ja luulen että ostankin sen seuraavaksi.






Toinen hyvä tarjous keskiviikkona on Clarinsin legendaarinen Beauty Flash Balm -pikakaunistaja hintaan 29,90 euroa (50 ml).

Clarins Beauty Flash Balm pakkauksen mukaan "revives skin's beauty for a softer, smoother, healthier-looking complexion", ja kuulemieni käyttäjäkokemustenkin mukaan se todella toimii.

Kuten kuvasta näette, minullakin on tämä jo vuosia Clarinsin valikoimaan kuulunut suosittu tuote. Odotan suurella mielenkiinnolla sen kokeilemista, mutta toistaiseksi se odottaa minulla vähän vastaavan Biothermin Flash Recharge Concentraten loppumista.

Keskiviikkona tulee myyntiin myös Osiksen kehuttu hiuslakka hintaan 15,50 euroa. Pitäisi olla hyvää tavaraa. Itse en ole sitä vielä ehtinyt kokeilemaan, sillä jättijättipulloni Tigin Rockaholic Fun Times -hiuslakkaa kestää vielä jonkin aikaa.






Sitten siirrytään torstaina myyntiin tuleviin tuotteisiin.

Torstain tarjouksista parhain on mielestäni Sensain loistava Liquid Eyeliner -silmienrajaustussi hintaan 25,90 euroa.

Tämähän on erinomainen tarjous, sillä tussin normaalihinta on 37,50 euroa. Tähän Hullareiden 25,90 -hintaan Sensain rajaustussia myytiin myös Sokoksen Kutsu Kauneuteen -tapahtumassa Sensai-päivän huipputarjouksena. Sen sijaan Sokoksen viime viikon 3 + 1 -päivillä sen tarjoushinta oli 32 euroa. Lentokentällä, josta olen oman rajaustussini ostanut hinta on 28,10 euroa, joten Hullareiden tarjous on kyllä todella hyvä!

Sensain rajaustussi on helppokäyttöinen ja tarkka. En ole kauheasti nestemäisiä rajauksia aiemmin harrastanut, mutta minäkin teen sillä tarkat rajaukset tuosta vaan, hupsheijaa. Eli suosittelen sitä kyllä lämpimästi jos tarvitsette nestemäistä rajausta!

No, perjantaina tulee sitten myyntiin yhdeltä suosikkimerkiltäni IsaDoralta Mineral Eye Shadow -mineraaliluomivärejä hintaan 3,30 euroa ja Graffiti Nails -kynsilakkoja hintaan 5,70 euroa.

Noiden Mineral Eye Shadowien hinta ei kyllä päätä huimaa. En ole kokeillut niitä koskaan, joten en osaa kyllä sitten sanoa yhtään mitään laadusta. Samoja IsaDoran mineraaliluomivärejä on näkynyt alennuksessa myös Kicksin aleissa, joten IsaDora yrittää varmaan päästä eroon niistä. Merkin vakiovalikoimaan ne eivät ainakaan nykyään kuulu.

Ja katsokaapas noita Graffiti Nails -kynsilakkoja. Minusta värit näyttävät vähän erilaisilta kuin IsaDoran normaalivalikoimassa, olisikohan kyseessä joku erikoiserä. Jos joku vielä graffitilakkoja haluaa, niin tarjous on ihan ok, kun normaalisti IsaDoran kynsilakat maksavat 8 euroa.






Lauantaina tulee myyntiin Lancome Génifique Youth Activator -seerumi hintaan 39,90 euroa (20 ml). Kuvassa oma testerini samaa lajia.

Tämä tieto on nyt suunnattu lähinnä Génifiquen vakiokäyttäjille, sillä Lancomen uusi Visionnaire vaikuttaa nyt paljon kiinnostavammalta. Siitä on kuulunut ihastunutta palautetta, joten se on nyt alkanut varovaisesti kiinnostaa myös minua, vaikka yleensä en seerumeiden käytöstä mitään vaikutuksia huomaakaan.






Sitten varma pala lauantailta eli Natural Code Smile Booster -huulikiillot hintaan 4,90 euroa.

Tarjous on ihan kiva, sillä huulikiiltojen normaalihinta on 6,90 euroa.

Minulta niitä löytyy monessa sävyssä, kuvassa ihanat 4 Frosty Berry, 3 Soft Papaya ja 7 Icy Melon. Koostumus on aika hyvä, ei liian tahmainen, ja tuoksu ihanan marjaisa. Pigmenttiä ei nyt ole mitenkään järkyttävän paljon, mutta oikein kivoja ja luotettavia arkihuulikiiltoja. 

Viimeisenä sitten vielä sunnuntaina myyntiin tuleva kohutuote, NO7 Protect & Perfect Intense -kauneusseerumi hintaan 24,50 euroa (30 ml).

NO7 on lanseerattu Suomeen nyt uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen, ja tätä ihmeseerumia naiset kuulemma muualla maailmassa oikein jonottavat. Varmasti kokeilemisen arvoinen tuote siis!

Stockan Hullujen Päivien -katalogiin pääset tästä. Suurin osa Hullareiden kosmetiikkatuotteista on tarjouksessa myös Stockmann Beautyissa, jos sellainen läheltä löytyy. Esim. tässä jutussa mainituista tuotteista Lancome Définicils-maskara, Clarins Beauty Flash Balm -pikakaunistaja ja Lancome Genifique -seerumi ovat samoissa alennuksissa myös Beautyissa. Stockmann Beautyjen omaan Hullut Päivät -katalogiin pääset tästä.

Hauskaa myös, että viime viikkoisilla Sokoksen 3 + 1 -päivillä oli alennuksessa aika paljon eri tuotteita kuin nyt Stockan Hullareilla. Parhaimmillaan näissä alennusmyynneissä pääsee siis uusimaan koko meikkivarastonsa suosikkimerkeillään normaalia halvemmalla!


Sitten vielä toiseen kivaan asiaan.






Sokoksilla on parhaillaan käynnissä Mariela Sarkiman Make Up Bible -kirjan live meikkikiertue.

Meikkikiertue oli tänään keskiviikkona Helsingin keskustan Sokoksella. Huomenna 6.10.2011 on vuorossa Tapiola ja perjantaina 7.10. Hakaniemi. Muun maan päivät ovat ke 26.10. Lahti, to 27.10. Tampere, ti 1.11. Kuopio, ke 2.11. Joensuu, to 3.11. Jyväskylä, to 10.11. Pori, pe 11.11. Turku ja pe 18.11. Mikkeli.

Make Up Bible -meikkikiertueen ohjelmaan kuuluvat meikkituokiot, jotka pidetään aina meikkikiertuepäivän aikana kuusi kertaa, tunnin välein klo 11.30 alkaen. Niihin voi ilmoittautua etukäteen, Sokoksen nettisivuilla on ohjeet. Mukaan otetaan aina 12 ensimmäistä.

Meikkituokioiden aiheet olivat minusta varsin kiinnostavat: mm. silmänmuodon korjaus, smoky eyes ja kulmakarvojen muotoilu. 

Olin itse katsomassa tänään Helsingin keskustan Sokoksella 5 minuutin pikaehostus + kulmakarvojen muotoilu -tuokiota. Sokoksen aulaan oli laitettu meikkipöydät meikkeineen, ja niiden ääressä istuivat ringissä osallistujat meikkailemassa.

Mariela Sarkima juonsi ja antoi ohjeita, ja häntä avusti kaksi Sokoksen kauneusneuvojaa. En seurannut ihan alusta asti, mutta oikein nätin meikin kaikki osallistujat olivat saaneet tehtyä Marielan ohjeilla. Ohjeet vaikuttivat selkeiltä, ja meikkituokiossa oli myös oikein mukava tunnelma. Myös Mariela Sarkima vaikutti tosi ystävälliseltä ja herttaiselta. Lopuksi tuokioon osallistuneiden kesken arvottiin We Care Iconin meikkejä. 

Eli jos teillä on mahdollisuus osallistua tähän kivaan tapahtumaan, niin rohkeasti sinne vaan! Itse harkitsin tuota Hakaniemen Sokosta perjantaina, mutta minulla olisi tehnyt tiukkaa ehtiä edes viimeiseen klo 16.30 alkavaan meikkituokioon, joten päätin nyt jättää sen väliin, enkä tietysti tiedä olisiko sinne enää mahtunutkaan mukaan.






Sen sijaan olin kärppänä tänään heti meikkituokion päätyttyä pyytämässä Mariela Sarkimalta omistuskirjoitusta Make Up Bible -kirjaani. Harkitsin hetken, että olisin pyytänyt sen Pumpulipupulle eli tälle blogille, mutta se tuntui vähän hölmöltä ja ajattelin, että ehkä minä henkilökohtaisesti tarvitsen neuvoja vielä enemmän, joten Mariela omisti sen nyt sitten minulle, Annalle.  

Olen lukenut Make Up Biblea vasta noin neljänneksen, joten kirjoitan siitä tarkemman arvostelun kun pääsen loppuun. Mutta ihan hyvältä vaikuttaa toistaiseksi!

Make Up Bible -kirjakin on muuten Marielan meikkikiertueen ajan alennuksessa Sokoksilla 24,90 euroa, kun oikea hinta on 29,90 euroa. Ja nyt siihen voi saada vielä kaupan päälle omistuskirjoituksenkin tekijältä, joten kannattaa tarttua tilaisuuteen!

10 kommenttia:

  1. Ei!! Ei ole!! Definicils on ainoa ripsiväri Lancomelta, josta en pidä. Mutta kaikki muut pitävät. Mun erikoisesti käyttäytyvät ripset liimautuvat sillä yhteen. Suositella voin kuitenkin, kun se niin paljon myy ja ne miljoona muuta eivät voi kaikki olla väärässä.

    VastaaPoista
  2. Voi ei Sonia, anteeksi, mä sotkin sen nyt tuohon L'Extremeen joka on tietysti se sun suosikki. Apua, vaihdan tuon linkityksen tuohon tekstiin L'Extremen kohdalle, ettei kaikki luule, että suosittelet sitä Definicilsiä. :) Onneksi huomasit, olen tosi pahoillani!

    VastaaPoista
  3. Tuota kirjaahan on nyt joko Sokoksella ja olen katsonut ohi mennen niitä. Olen niin kahden vaiheilla, että ostaako vaiko ei? Jos saisin minulle omistettuna nimmarin kanssa, niin ostaisin varmasti. :D

    Ai niin, piti sanoa, että hei Anna! :) Tajusin vasta nyt, että en tiennyt sinun siviilinimeäsi ollenkaan. :D

    Mä muuten vannon noiden Osisksien nimeen. Parhaimpia muotoilutuotteita kuin muilla. Hintaa niillä on vaan vähän kurjan paljon ja tarjouksia on harvakseltaan. Siksi ei pysty pitää aina kaikki hiustuotteita Osiksina. :( Tukkapuuteri ja Miracle-vaahto, niin ja Plus Flatliner Sleek -suihke suoristukseen. Mun lemppareita.

    VastaaPoista
  4. On muuten myös IsaDoran nelikkopaletteja hintaan 11,90! Ainakin Tampereen Stockalla oli, mulla tarttui mukaan se Pearls. Siellä on myös sitä Silvery Greyta, osta testiin jos uskallat ;)

    VastaaPoista
  5. Minna: En nyt oikein tiedä, että tarvitsetko sä kovinkaan paljon Make Up Biblea... Uteliaisuudesta voisit ehkä ostaa, tai nähdäksesi miten voi selkeästi ja ymmärrettävästi neuvoa meikkauksessa muita. Muuten tuskin sisältää sulle kovin paljon uusia vinkkejä. :)

    Mutta omistuskirjoituksella onkin vähän toinen juttu, keräilykappale. :) Harmi että tuo Make Up Bible -kiertue ei taida tulla Kouvolaan tai Kotkaan. Mutta ehkä Mariela Sarkima on Kauneusmessuilla, jos tulet sinne. Mä olen muuten päättänyt, että menen todennäköisesti sunnuntaina, perjantaina en ainakaan pääse. :)

    Ja hei, hei, mutta pupu käy myös, mun mieskin sanoo mua välillä siksi. :)

    Mä en ole koskaan edes kokeillut Osiksen tuotteita, mutta aion nyt ehdottomasti tutustua. Varsinkin kun mun vakio-Tigit on melkein kaikki yhtäkkiä uudistuneet huonompaan suuntaan, niin taidan lähteä paremmille vesille kalaan. Kiitos siis hyvistä vinkeistä, kokeilen jossakin vaiheessa ehdottomasti! :)


    Elisa: Hei mäkin huomasin tänään saman kun pyörähdin nopeasti Stockalla! Täällä Helsingissä laari oli kyllä jo melkein tyhjillään, mutta ainakin tummansini-violettia Mauve Delightia ja viime syksyn ruskeaa kausipalettia Muddy Nudes näkyi, mutta ne mulla on jo molemmat. :)

    Mutta sitä Silver Greyta en taida kyllä uskaltaa lähteä kokeilemaan, sen verran pelottavat kokemukset sulla oli! :) Vaikkakin kun swatchailin sitä Stockalla aiemmin, niin ei vaikuttanut minusta niin pahalta. Luomivärit vaikuttivat ihan pigmenttisiltä, mutta meikistä on vaikea sanoa mitään. Jos värisävyt kerran sotkeentuvat toisiinsa, niin sen näkisi vasta käytännössä. Eli taidan passata, kiitos vaan! :)

    VastaaPoista
  6. Ja ai niin vielä Elisa: Se Pearls on varmaan tosi kaunis! Se on yksi niitä harvoja IsaDoran vakiovalikoimaan kuuluvia luomiväripaletteja mitä mulla ei ole. Mutta nyt alkaa kyllä myös olla kiintiöt niin täynnä etten hankikaan. Mutta odotan kyllä innolla juttua ja kuvia sun blogiin! :)

    VastaaPoista
  7. Mietin kanssa tuota lilaa palettia, mutta totesin sen sitten liian kylmäsävyiseksi itselleni. En olisi kuitenkaan käyttänyt niitä kahta vaaleinta sävyä (melkein valkoinen ja vaaleanpunainen) kun niitä löytyy muista paleteista jo, eivätkä sovi mulle yhtään. Kahdesta väristä en siis maksa kahtatoista euroa :) Tuota Muddy Nudes ei valitettavasti (enää?) ollut Tampereella, siellä oli Goldia, Golden Sunsetia ja Classic Brownia tuon Mauven ja Pearlsin lisäksi. Harmi, sillä sen olisin voinut jopa ostaa! Gold löytyy jo, eikä tuo Sunset siitä niin paljoa eroa että sen haluaisin. Classic Brown olisi kiva mutta... Niin perus :D

    Pistän postausta tulemaan heti Hullareiden jälkeen tuosta ostamastani paletista :)

    VastaaPoista
  8. En tiedä tosiaan mikä siinä Silverissä on, kun en saa sitä toimimaan yhtään! Sävyt ovat pigmenttisiä ja helposti levittyviä, mutta vaikka kuinka yritän nätisti häivytellä niin perhana kun ei vaan onnistu. Lopputulos on yhtä harmaata mössöä luomella :( Täytyy testata ehkä vielä kerran, häivytellen oikein oikein varovasti. Sillä paletilla saisi nimittäin upean smoky-meikin!

    VastaaPoista
  9. Elisa: Mauve Delightin sävyt ovat tosiaan kylmällä puolella, joten en ole varma kuinka hyvin se sopii minullekaan. Mutta tykkään siitä silti, kun siinä on se harvinainen tummansininen. Tumma sininen on minusta usein meikeissä tosi hieno! :)

    Mutta kuules, nyt aloin epäröimään, että olikohan se Helsingin Stockalla bongaamani ruskea paletti sittenkään tuo viime syksyn Muddy Nudes. Kävin aika nopsasti vaan Stockalla torstaina ja vilkaisin vain hätäisesti IsaDorat läpi, enkä edes katsonut palettien nimiä. Tuo Classic Brown ei ole minulle ollenkaan tuttu ennestään, joten se ruskea paletti saattoi hyvinkin olla myös se.

    Tämä jäi nyt häiritsemään minua sen verran, että katson vielä uudelleen nuo sävyt kun menen tänään joka tapauksessa Stockalle. Jospa vaikka IsaDoran laaria olisi tässä välissä täydennettykin. :)

    Ja lisäksihän eilen tulivat myyntiin IsaDoralta nuo Mineral Eye Shadowt, ajattelin samalla katsastaa nekin, jos niitä olisi vielä jäljellä. :)

    Tosi kiva jos viitsit tehdä blogiisi jutun Pearlsista!

    Voi harmi, että tuo Silver Grey on osoittautunut sulle niin vaikeaksi. Mutta älä luovu toivosta! Joskus löydän uudelleen vielä vuosienkin jälkeen vanhoista käyttämättömäksi jääneistä meikeistä hyviä tapoja, joilla niitä voi käyttää, joten ehkä tuo Silver vaatii sulla nyt vain kärsivällisyyttä, kokeilua ja harjoittelua. :)

    VastaaPoista
  10. Elisa: Mähän nyt tarkistin asian, ja tosiaan Helsingin Stockalla Hullareilla myynnissä oleva ruskea paletti oli tuo Classic Brown eikä viime syksyn kausipaletti Muddy Nudes. Pahoittelen siis väärää informaatiota!

    Kotona kun vielä katsoin tuota Muddy Nudesia, niin jotenkin se vaikutti aika samanlaiselta Classic Brownin kanssa. Valitettavasti Stockalla ei ollut ko. Muddy Nudesia, joten en voinut siellä verrata. Mutta hyvin samanlaiset sävyt niissä kyllä on, ties vaikka olisi sama paletti eri nimillä! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)