tiistai 20. syyskuuta 2011

Yves Rocher huulipuna ja kynsilakka sekä vähän muutakin

Yves Rocher. Now there is a name from the past. Uskon, että tämä nimi herättää teissäkin muistoja ja tunteita: positiivisia tai negatiivisia.

Silloin kun minä olin pikkutyttö 1990-luvun alussa Helsingissä, ensimmäinen kosketukseni kosmetiikkaan oli varmaan ranskalaisen kosmetiikan postimyyntifirman Yves Rocherin kautta.

Helsingissä ei silloin paljon muuta kosmetiikkatarjontaa ollutkaan kuin Stockmannin hieno kosmetiikkaosasto, jossa kävivät lähinnä vanhemmat rouvat, ja sitten The Body Shop Forumissa ja Yves Rocher Citykäytävässä.

Minun käsitykseni Yves Rocherista ovat olleet vuosien varrella kuin vuoristoradalla. Ensin tykkäsin, sitten inhosin ja nyt olen taas varovaisen innostunut.

Muistan kun Yves Rocherin katalogeja selailtiin aikoinaan ystäväpiirissäni huolella, ja sitten pyydettiin äidiltä lupa ja tilattiin niitä pieniä pullosia suihkugeelejä ja shamppoita. Ja joo kids, tämä oli siis aikana ennen internetiä.

Varsinkin tilaajalahjoistaan Yves Rocher oli kuuluisa. Kun tilasit tämän, sait toisen kaupan päälle tai puoleen hintaan sekä tilaajalahjan ja jos tilasit yli sen ja sen summan, sait toisen tilaajalahjan.

Lopulta kuitenkin kyllästyin, tuotteet eivät ehkä olleetkaan niin hyviä ja homma meni pois muodista. Muistan, että jopa häpesin välillä kun äitini käytti edelleen pokkana Yves Rocherin tuotteita.

Viime vuosina olen kuitenkin seurannut kiinnostuksella pääosin kasvikunnan aineksista tuotteensa valmistavan Yves Rocherin uutta nousua luonnonkosmetiikan ja luomuhuuman vanavedessä.

Karkkipäivän Sanni kirjoitti Yves Rocherin uutuusmeikeistä tälle syksylle, punaisesta huulipunasta ja kynsilakasta nimeltä Rouge, joissa on runsaammin väripigmenttiä kuin muissa Yves Rocherin meikeissä. Huulipuna ja kynsilakka näyttivät niin ihanan raikkailta ja pirteiltä, että päätin vihdoinkin tehdä taas vuosien jälkeen tilauksen Yves Rocherille.






Ihan viattomana menin hakemaan pakettiani R-kioskilta, johon se noin viikon kuluttua
nettitilauksesta lähetettiin.

Paketti oli niin valtava, että toistelin vain hämmästyksissäni myyjälle, että minähän tilasin vain yhden huulipunan ja kynsilakan. R-kioskin myyjä oli kuitenkin paremmin ajan tasalla Yves Rocherin viimeaikaisista touhuista kuin minä, ja informoi minua, että "nehän laittavat kaikkea muutakin tavaraa aina pakettiin mukaan, ja lisäksi siellä on vielä se Kauneuden Vihreä Kirja".

Oi, miten iloinen olin, ihan mahtavaa saada jotakin kivoja yllätyksiä! Näköjään tilaajalahjojen viehätys ei ole tässä 20 vuodessa juurikaan hiipunut.






Tässä vielä tilaamani jutut suhteessa paketin kokoon, niin ymmärrätte hämmästykseni.

Ja mitäs siellä paketin sisällä sitten köllöttelikään?






Keskellä tilaamani huulipuna ja kynsilakka. Loput ovat niitä ihania tilaajalahjoja!






Lisäksi laskin, että paketti sisälsi yhteensä 14 mainoslehtistä, lippusta ja lappusta. Oikeanpuolimmaisena kuvassa on se kuuluisa Kauneuden Vihreä Kirja eli Yves Rocherin tuotekatalogi, jonka Ärrän myyjäkin mainitsi.  

Muuten ihan kiva Yves Rocher, mutta valitettavasti minulla ei ole enää nykyään aikaa lukea näin montaa eri esitettä ja mainoslappusta. Time is money, toista se oli silloin teininä. Haluaisin informaationi mieluiten selkeästi vaikka vain yhdellä paperilla.

Eilen oli kuitenkin maanantai, olin lomalla ja oli sadepäivä, joten minulla oli poikkeuksellisesti aikaa tutkia nuo lappuset läpi. Mutta seuraavan kerran palaamme lappusiin herra Yves Rocher vasta seuraavana lomapäivänäni jos se sattuu sateiseksi arkipäiväksi, jolloin minulla ei ole ennalta suunniteltua ohjelmaa taikka satun vaikka olemaan kipeänä. Elikkä todennäköisesti emme kovin pian. Harmi sinänsä!






Mutta tässä ovat sitten tilaamani kirkkaanpunaiset kiiltokynsilakka sävyssä 101 Rouge ja kosteuttava huulipuna sävyssä 102 Rouge. 

Huulipuna maksoi 11,90 euroa ja kynsilakka 6,90 euroa. Ehkä vähän kalliimman puoleisia Yves Rocherin normaalihintoihin nähden, mutta pitäisihän näissä olla pigmenttiäkin tavallista enemmän. Eivätkö olekin ihanan kirkkaita punaisia!

Koitin etsiä niitä myös tuosta Kauneuden Vihreästä Kirjasta vähän vaihtelevalla menestyksellä.






Huulipuna ja kynsilakka kuuluvat  Yves Rocherin Couleurs Nature -meikkisarjaan. Sarjan ideana on hyödyntää kasvimaailman värikarttaa ja tarjota 200 luonnon inspiroimaa väriä.

Luulen, että huulipunani oli joku noista sivun ylälaidan värikartalta. Todennäköisimmin 32 Punainen, vaikka siinä numero ei kyllä täsmää.

Kynsilakoissa oli vähemmän vaihtoehtoja, joten olen melko varma, että kynsilakkani on noista sivun alalaidasta 31 Punainen, vaikka siinäkin on eri numero kuin omassa kynsilakkapullossani.

Kauniita ne ovat joka tapauksessa. Jos haluatte täsmälleen samat sävyt, tilatkaa varmuuden vuoksi netistä Yves Rocherin sivuilta täältä.  






Yves Rocherin peruspunainen on kyllä varmasti hyvä kilpailija kahdelle muulle klassisen punaiselle kynsilakalleni.

OPI Big Apple Red on paras punainen kynsilakkani. Lämmin, hehkuva sävy, todella hyvä minulle. Essien suosituimmasta punaisesta A-Listista en tykkää niin paljon, vaikka tiedänkin että se myy Essiellä hyvin. Sävy on jonkin verran tummempi kuin OPI Big Apple Redissa, ja jotenkin vähän mattamaisempi ja tunkkaisempi punainen.

Yves Rocher Rouge vaikuttaa siltä, että se kallistuu sävyltään enemmän tuolle Big Apple Redin lämpöiselle puolelle, mikä on kannaltani oikein hyvä. 






Ja tässä taas palloilee tällainen epämääräinen joukkio, eli kaikki kirkkaanpunaiset huulipunani.

Vasemmalta Yves Rocher Rouge, sen vieressä L'Oreal Color Riche 377 Perfect Red, sitten MAC Russian Red ja oikeanpuolimmaisimpana Lancome Le French Touch Absolu 102 Rouge Saint-Honoré.






Tässä nämä rouvat hylsyissään eli samassa järjestyksessä Yves Rocher Rouge, L'Oreal Perfect Red, MAC Russian Red ja Lancome Rouge Saint-Honoré.

Punaisia huulipunia voi olla tietysti vähän turha vertailla, eli saattaa olla, että näette koko ajan vain samaa kirkasta punaista. 

Luonnossa kuitenkin sävyerotkin huomaa, eli noista kolmas MAC Russian Red on tummin ja matta. Ensimmäinen Yves Rocher on seuraavaksi tummin, oikein klassinen punainen, joka saattaa olla aavistuksen jopa kylmällä puolella. Toka L'Oreal Perfect Red on suosikkini, hyvin lämmin, jopa vähän oranssi sävy. Ja viimeinen Lancome Rouge Saint-Honoré heijastaa sitten jopa hiukan koralliin, kirkas loistava väri.






Tässä vielä swatchit eli ylimpänä hyvin kiiltävä Yves Rocher Rouge. Sen alla joukon oranssein L'Oreal Perfect Red. Sitten on MACn tummempi matta Russian Red. Ja viimeisenä iloisen kirkas Lancome 102 Rouge Saint-Honoré.

Veikkaan, että näistä neljästä lämpimälle iholleni sopii parhaiten L'Oreal Perfect Red. Toisena on sitten varmaankin Lancome Rouge Saint-Honoré. Sitten tulee todennäköisesti Yves Rocher ja viimeisenä MAC Russian Red.

Kenttäkokeet ovat kuitenkin vielä kesken, joten palaan julkistamaan järjestyksen myöhemmin. Testiyleisö tosin tuskin huomaa minulla muuta kuin vain punaista huulipunaa. 
  





Sitten vielä ne ihanat tilaajalahjat. Niitä oli paketissa kolme kappaletta, ja lisäksi yksi näyte.

Matkustan nykyään aika paljon, joten kaikki kätevästi matkalle mukaan otettava ja minikokoinen on minulle tarpeellista. Nämäkin näytepurkit aion siis säästää jotakin matkaa varten.

Mutta mitä sitten sain?






Vasemmalla on Yves Rocherin Serum Vegetal -sarjan päivävoide. Sen vieressä oleva näyte on YR:n luonnonkosmetiikan sarjan Cultur Bion päivävoide. Ja kaksi reunimmaista taas ovat Yves Rocherin Tradition de Hammam -sarjasta kuorinta-aine ja suihkugeeli.

Serum Vegetal -sarja on suunnattu 40 + -vuotiaille naisille iän merkkejä vastaan. Tehoaineena on käytetty omenan oligosakkarideja (whatever that is). Serum Vegetal -tehovoiteen pitäisi elvyttää ihon täyteläisyyttä ja kiinteyttä sekä täyttää ryppyjä, kosteuttaa ja suojata ihoa aamusta iltaan. Joko aion kokeilla sitä itse kolmekymppiselle iholleni tai sitten lahjoitan sen äidilleni.

Cultur Bio luonnonkosmetiikan päivävoiteelta luvataan myös paljon. Heleää ihoa, joka säteilee kauneutta aamusta iltaan. Kuulostaa kyllä hyvältä, joten katsotaan pystyykö se lunastamaan lupauksensa.

 





Saamistani tuotteista minua kiinnostaa etukäteen eniten itämaisiin perinteisiin pohjautuva Tradition de Hammam -sarja. Hammamhan tarkoittaa turkkilaista saunaa.

Tradition de Hammam -tuotteet sisältävät arvokasta arganöljyä, johon olen oppinut luottamaan erinomaisena kosteuttajana. Argan-öljyä on mm. loistavassa Babor Span päivävoiteessani, jonka käytön aloittamisen jälken ihossani ei ole ollut enää minkäänlaista pintakuivuuttakaan.

Saamani Yves Rocherin suihkugeeli sisältää arganöljyä ja oliiviöljyä. Itämaisen kuorinta-aineen raaka-aineet ovat marokkolainen savi, arganöljy ja arganpähkinän kivestä saatava kuoriva jauhe.

Vaikuttavat jopa hämmästyttävän laadukkailta nämä Yves Rocherin raaka-aineet, en olisi välttämättä uskonut! Nuo vaikuttavat aineet ovat tuotteissa lisäksi jopa inci-listojen kärjessä.

Näiden kahden Tradition de Hammam - tuotteen lisäksi minua kiinnostaisi vielä samaan sarjaan kuuluva hoitava arganbalsami. Sekin sisältää ihania aineita: arganöljyä, appelsiinikukan öljyä, ruusuvettä, karitevoita ja oliiviuutetta. Kaikki hyviä kosteuttajia.

150 ml:n purkki argan-balsamia maksaisi 27,50 euroa. Mutta tietenkin Yves Rocher oli laittanut mukaan edun, jolla sen saisi puoleen hintaan. Ja kaupan päälle totta kai vielä uuden tilaajalahjan. Joten käyköhän tässä taas vanhanaikaisesti, ja uusi tilaus Yves Rocherille lähtee valon nopeudella?

12 kommenttia:

  1. Minä tilasin myös aikoineen Yves Rocherilta sillä se oli kotiseudullani ainoa vaihtoehto ostaa kosmetiikkaa (olen kotoisin napapiiriltä). Postimyynnnin lippulappuset olivat aikoinaan oma viihdykkeensä, mutta aika on tässä tapauksessa YR-filosofiaa vastaan. Nettikauppojen aikana ei ihmisillä ole viitseliäisyyttä leikkailla ja liimailla tilauksia kasaan ja avata rullalla olevia arvontakuponkeja.

    Kävin viime viikolla paikallisessa myymälässä vilkuilemassa valikoimia, mutta en ostanut mitään. Sinänsä minulla ei ole mitään sarjaa vastaan, mutta vuosien kuluessa olen kyllä vieraantunut siitä aika tehokkaasti.

    Värimeikkivalikoimat olivat muuttuneet täysin sitten viime näkemän. Itse nimittäin tykkäsin valtavasti Yria-sarjasta jossa oli klassisia sävyjä arkikäyttöön. Olen vielä vielä 2000-luvun alussa vannonyt Yrian luomivärien nimeen.

    Shampoita en sarjalta koskaan ostanut (meilläpäin Elvital oli se ainoa hyvä shampoo-merkki ;D), mutta myöhemmin käytin tuoksuvia perussuihkusaippuoita ja tykkäsin. Esim. viikunan tuoksu oli suuri suihkusaippuarakkauteni.

    VastaaPoista
  2. Mulla oli joskus muutama vuosi sitten tuota kuorinta-ainetta ja tykkäsin siitä kyllä kovasti. Täytyisi joskus taas testata sitä uudestaan että muistanko oikein. ;)
    Paha vain että se on aika hintavaa.

    Minäkin aina nuorena äidin kanssa tein niitä tilauksia lippulappusten kera. :) Nyt ei tarvitse kuin mennä itse liikkeeseen kun pulju löytyy täältä asuinpaikkakunnaltani. :D Hyvin harvoin kylläkin siellä käyn, ehkä täytyisikin lähipäivinä mennä katsastamassa tuotevalikoimaa!

    VastaaPoista
  3. Tilasin muutamia vuosia sitten YR:ltä ja taisinpa Kuopiossa asuessani liikkeestäkin jotain ostaa. Ainakin suihkugeelit oli perusjees, kivoja tuoksuja ja mukavia käyttää :) Voisin ostaa toistekin. Jotain muutakin kivaa sieltä muistelen tilanneeni? Mutta toisaalta ei ole pakottavaa tarvetta ja silti firman imago on mitä on...

    Tilauksessa jäi kaivelemaan se, että luulin tilaavani tarjoustuotteita, jotka ei sitten ollutkaan tarjouksessa. Joten palautin ne ja uutta laskua ei koskaan tullut. Ärsytti. Vaikka siis sainhan toki vähennettyä laskulta ne, jotka palautin. Mutta se jäi jotenkin puolitiehen, kun esim. HM aina laittaa uuden laskun, kun palauttaa jotakin.

    VastaaPoista
  4. Eiko: Yves Rocher oli kyllä niin tärkeä meille kaikille silloin nuorempana, kun ei silloin ollut samalla tavalla kosmetiikkaa tarjolla täällä Helsingissäkään kuin nykyään. Luulen, että itseni ikäisistä kolmekymppisistä naisista aika moni on aloittanut kosmetiikkaan tutustumisen Yves Rocherin kautta. :) Ja tärkein se oli tietysti niillä seuduilla, joissa myymälöitä ei ollut ollenkaan. :)

    Olet kyllä niin oikeassa tuon osalta, että ei kellään varmaan ole enää aikaa askarella niiden tilausten kanssa. En meinannut uskoa, että edelleen pitäisi liimailla niitä postimerkin kokoisia lappuja tilauslomakkeeseen. Niitä pikkuisia arparullia ei sentään nyt tullut, mutta muistan ne kyllä hyvin! :) En tiedä onko kohteena sitten lapset tai eläkeläiset, mutta mulla ei ainakaan enää nykyään riitä aika ja hermo tuollaiseen hommaan. Onneksi aina voi tilata myös netistä, mutta kaikilla ei tietysti ole sitä mahdollisuutta.

    Minäkin kävin muutama kuukausi sitten myös Yves Rocherin myymälässä katsomassa, mutta en saanut siitä oikein otetta, että mitä kaikkea siellä oli. Siinä mielessä tuo Kauneuden Vihreä Kirja toimi kyllä hyvin, että sai kotona rauhassa tutustua laajaan tuotevalikoimaan. Ja toki katalogia on aina mukavampi lukea sohvan nurkassa kuin selailla nettiä. :)

    Mä en muista, että me oltaisiin silloin aikoinaan tilailtu Yves Rocherilta meikkejä. Enemmän vain niitä suihkugeelejä ja ehkä jotain vartalo- ja kasvovoiteita. Ja ne shamppoot saatiin varmaan tilaajalahjana. Minäkin muistan, että minulla oli pitkään pikkuinen pullo syreenishamppoota tms. matkakäytössä. Viikunasuihkugeeli kuulostaa kyllä kivalta! :)


    Serrated B: Voi miten kiva kuulla, että olet tykännyt argan-kuorintavoiteesta! Minäkin oikein mielenkiinnolla odotan sen testaamista, niin hyvältä se vaikuttaa. Ajattelin viedä tuon pikkutuubin vaikka mökille, kun pidän siellä välillä sellaisia kauneusiltoja, jolloin teen kaikkia kuorintoja ym. Se olisi juuri sopivan kokoinen sinne. :)

    Mutta aika kallitahan nuo argan-kuorintavoide ja muut argan-tuotteet ovat Yves Rocherin muihin tuotteihin verrattuna, mutta ovat raaka-aineetkin sitten kyllä todella hyvät. Lisäksi tuolta Yves Rocherilta vaikuttaa koko ajan tulevan erilaisia tarjouksia ja etuja, joten nyt ainakin saisin esim. noita argan-tuotteita puoleen hintaan. Silloin hintakaan ei ole enää niin paha. :)

    Ihana, että säkin muistat ne lippulapputilaukset. :) Muistin sen, että äidiltä piti aina saada lupa, kun nytkin tilauslomakkeessa oli kohta, että jos olet alle 18-vuotias, tarvitset vanhempien luvan ja allekirjoituksen lomakkeeseen. :)

    Tuo tilauksen mukana tullut Kauneuden Vihreä Kirja -katalogi oli minusta hyvä tapa tutustua valikoimaan, kun sitä sai rauhassa kotona selailla. Kaupassa valikoimaa oli niin hirveästi kun siellä viimeksi kävin, että en oikein päässyt selville mitä kaikkea siellä oli tarjolla. :)

    VastaaPoista
  5. Asetonihuuruja: Hauskaa, että säkin olet kokeillut Yves Rocherin tuotteita taas viime vuosina! Suihkugeelit ovat kyllä varmaan yritykselle ehdoton myyntivaltti. Ne ovat melko edullisia ja varmaan edelleen aika kivan tuoksuisia. :)

    Yves Rocher kärsii nähtävästi edelleen vähän siitä 1990-luvun halpispostimyyntifirman maineesta. Ehkä nuo lippulappuset, jatkuvat tarjoukset ja tilaajalahjat luovat edelleen sitä imagoa, vaikka tuotteet sinänsä olisivatkin uudistuneet ja parantuneet. Ne tilaajalahjatkin ovat vähän kaksitahoinen juttu: toisaalta erityisesti kosmetiikkanäytteitä on minusta tosi kiva saada kaupan päälle, mutta ehkä ne muut tavarat luovat vähän sellaista halpisimagoa.

    Mutta tuo ei kyllä kuulosta ollenkaan hyvältä, että luulit tilaavasi alennustuotteita, ja sitten ne eivät olleetkaan! Onneksi sait edes rahasi takaisin, mutta on kyllä valitettavan huonoa asiakaspalvelua, että yritys ei reagoi tuohon mitenkään. Tuollaisesta jää heti huono maku, ja valitettavasti sitä miettii kyllä tuollaisen kokemuksen jälkeen kaksi kertaa, tilaako enää ikinä mitään. :(

    VastaaPoista
  6. Minäkin kuulun siihen 90-luvun alun YR-tilaajasukupolveen. :) Ihania jasmiinintuoksuisia suihkugeelejä ja ties mitä tuli tilattua.

    Olen viimeisen vuoden aikana löytänyt jälleen YR-tuotteet. Ihastuin kesällä aurinkopuuteriin, ja syksyllä löysin hyvän (ja edullisen) päivävoiteenkin. Hoitoainetta olen myös kokeillut, mutta tunkkainen tuoksu ei ollut mieleeni. Olen tosin ostanut kaikki liikkeestä myyjän avustuksella, en tilannut katalogista. Sinne liikkeeseenkin tulee muuten niitä -50 % tarjouksia, kun liittyy kanta-asiakkaaksi. :)

    VastaaPoista
  7. Heh, olen kanssa sitä sukupolvea joka tilaili YR:ltä. ;D Muistan kuinka äitini ja molemmat tätini (erityisesti tätini) tilailivat YR:ltä kun itse en vielä silloin saanut meikata. Sain kuitenkin suihkugeelejä ja minulla olikin valtava kokoelma YR:n suihkugeelejä muksuna. Vein aina pullon takaisin omaan huoneeseen suihkun jälkeen, jotta vahingossakaan joku muu käyttäisi MINUN luksussaippuoitani. :D Lisäksi minulla oli Lahdessa asuvalta tädiltä saatuja Body Shopin saippuoita, joita varjelin. Eli lapsesta asti olen ollut tälläinen kempparihörhö, joka haalii kaikkea ihanaa.

    Muistan juuri tuon kun sai ihania kylkiäisiä ja usein oli puoleen hintaan tai 2 yhden hinnalla tarjouksia. En koskaan kokeillu YR:n ripsaria, koska äitini ja tätini haukkuivat Rockerin ripsarit. Itse tilailin lähinnä hajuvesiä, suihkugeelejä, huulipunia ja kajal-kyniä. Mietin tuossa eräs päivä, että pitäisikö ihan vaan kokeilumielessä testata Rockeria uudestaan monen vuoden jälkeen.

    Tuli tässä vielä mieleeni, että muistatko sen kookokselta tuoksuvan vartaloöljyn, jota piti lämmittää ensin, jotta öljystä tulisi juoksevaa? Mä muistan sen tuoksun vieläkin! :D Itse tykkäsin sen tuoksusta hirmuisesti ja minusta oli olevinaan tosi hienoa, kun öljy oli lasisessa pullossa ja sitä pulloa piti pitää lämpöisessä vedessä, jotta öljyä pääsi käyttämään. :D

    VastaaPoista
  8. Mä kiinnostuin YR:stä taas oikeastaan Karkkipäivän yhden postauksen jälkeen, se Jardin des Nymphes -kokoelma jotenkin vetosi muhun :D. Sitten tein tosiaan sen tilauksen mistä postasinkin. Nyt kävin viime viikolla liikkeessä, se oli tosiaan hirmu sekava, varsinkin kun ei sinänsä tarvinnut mitään erikoista. Pakkaukset ovat kyllä enimmäkseen paljon freesimmän oloisia kuin sillon teininä. Tuoksuja menin nuuhkimaan, niistäkin mulla on ollut vähän nurja vaikutelma, mutta Fragranticassa on hehkutettu joitakin. Huomasin, että nettikaupasta ne lähtisivät paaljon halvemmalla.
    YR:llä on muuten vissiin ekosertifioitujakin tuotteita!

    VastaaPoista
  9. Itsehän olen ollut YR:n asiakas vuodesta 1994, välillä aktiivisesti välillä ei niin aktiivisesti. Nykyään tykkään hulluna Couleurs Naturen luomiväreistä, ne toimivat minulla kuin unelma (tosin tietenkin on UDPP alla). Jotkut YR:n tuotteista on täyttä kuraa, mutta jotkut taas aivan uskomattoman hyviä. Esimerkiksi 3 teetä sisältävä vaahtoava&kuorivat putsari on aivan mahtava! Meikeistä luomivärit ovat parhautta, eikä huulipunissa/kiilloissakaan ole mitään valittamista. Mutta meikkipohjat... Ei vaan toimi mulla. Vääriä sävyjä ja koostumukset ärsyttää järjestään mun ihoa.

    Vaan no, YR on kuitenkin se, jolla aloiteltiin kosmetiikkaan tutustuminen. Äitini kun ei kamalasti opastanut, kun itse ei käyttänyt niin YR:n Kauneuden Vihreäkirja opasti sitten. Joten YR:llä on aina spesiaalipaikka sydämessäni. :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten kivaa kun kerrotte kaikki kokemuksianne ja muistojanne Yves Rocherin tilausten osalta!


    Anonyymi: On kyllä aika hauskaa, miten meillä kaikilla on samat kokemukset Yves Rocherista sieltä 1990-luvun alusta. :)

    Kivaa, että olet löytänyt Yves Rocherin tuoteet uudelleen! Tuo on kyllä varmasti hyvä vinkki, että liikkeessä kannattaisi kysyä apua ja neuvoja myyjältä, eikä vain yrittää yksin pyöriä siellä.

    Ja tosi hyvä tietää, että myös liikkeeseen voi saada kanta-asiakasalennuksia. Kun usein olisi kivempi ostaa liikkeestä, niin pääsisi kokeilemaan tuotteita ja saisi ostoksensa heti mukaansa. Mä olen ainakin niin malttamaton, että inhoan odotella netti- tai katalogitilausten saapumista... :)


    Minna: Tervetuloa kerhoon, tutustuminen kosmetiikan ihanaan maailmaan on aloitettu siis sunkin osalta Yves Rocherista! :)

    Tosi hauska tuo, että varjelit sun ihania pulloja ja saippuoita. :) Mä teen sitä välillä vieläkin, eli piilotan mieheltä esim. kalliimpia käsivoiteita, kun hän käyttää aina sitä mikä lähimpänä on, vaikka se olisi herran jestas mun kallisarvoisia Opeja. Ei ymmärrä yhtään niiden arvoa vaan lotraa surutta menemään. :)

    Mun mielestä ehdottomasti kannattaa kokeilla jotakin Yves Rocherin tuotteita. Tarkistaa vaan vaikka inci-listan, että onko ok. Ainakin noissa mun saamissa tilaajalahjoissa näytti incit tosi hyviltä. Olisi kiva kuulla sun mielipide! :)

    Mä en muista nyt kyllä valitettavasti sitä kookosöljypulloa. Luulisin kyllä, että muistaisin jos olisin sen nähnyt, sillä tykkään niin paljon kookoksen tuoksusta. Body Shopista mulla vain oli sellainen kookosöljyparfyymi. Kuulostaa kyllä aika hauskalta tuotteelta! :)


    Hellin: Samoin minutkin sai Karkkipäivä kiinnostumaan uudelleen Yves Rocherista. Se Jardin des Nymphes -kokoelma oli kyllä hieno, mutta valitettavasti aivan väärät värit mulle. Mutta hienoja sini-vihreitä kyllä!

    Ehkä Yves Rocherin liikkeessä kannattaisi vain suosiolla pyytää suosituksia ja apua myyjältä, niin kuin anonyymi oli tehnyt. Muuten tuntui, että ei siellä pystynyt tarttumaan oikein mihinkään kun tuotteet eivät olleet ennestään tuttuja.

    Olen kyllä lueskellut mielenkiinnolla tuota Kauneuden Vihreää Kirjaa, ja varmaan kokeilen muitakin tuotteita. Aion vaan kanssa mennä sinne liikkeeseen katselemaan, niin pääsee samalla testaamaan niitä.

    Hyvä tietää, että nettikauppa vaikuttaisi siis olevan halvempi kuin liike. Nettikaupastahan tulee silti tietysti ne toimituskulut, mutta nyt ainakin oli tarjouksena, että sai tilata ilman toimituskuluja. :)


    Milla: Ihan mahtavaa kuulla, että olet ollut Yves Rocherin tyytyväinen asiakas jo pitkään.

    Nuo luomivärit kuulostaa kyllä todella kiinnostavilta, varmaan pakko minunkin testata!

    Kaikilla kosmetiikkamerkeillä on varmaan sitä epätasaisuutta tuotteissan. Yksi osaa jonkun tuoteryhmän paremmin kuin toinen. Siksi minusta on tosi tärkeää tietää, mitä miltäkin merkiltä kannattaa ostaa. Esim. Diorilla on tosi hyvät luomivärit, mutta Chanelilla ei, vaikka muuten ovat aivan samantasoisia merkkejä jne. Yves Rocherin vahvuus ovat varmasti ne suihkugeelit ja erilaiset vartalonhoitotuotteet, sekä ilmeisesti ainakin tuo kasvoputsari ja luomivärit. Tosi arvokkaita vinkkejä, kiitos! :)

    VastaaPoista
  11. Mukavaa, kun löydän muitakin Yves Rocherin tuotteista kiinnostuneita. Lapsuudesta asti tuttuja tuotteita minullekin.

    Olen kokeillut rasvaisen ja herkän ihon hoitosarjoja ja voin sanoa, että kehitystä on tapahtunut -jo siinä, että nykyään firmalla on nuoren epäpuhtaan ihon hoitoon tarkoitettu sarja, jota ei minun nuoruudessani ollut. Taisin jopa joutua lääkäriin käytettyäni aikuiselle iholle tarkoitettua talvio kasvista valmistettua ihonhoitosarjaa.

    Sehän tässä Yves Rocher tuotteiden käytössä (kuten varmasti monen muunkin kosmetiikkayritttäjän tuotteissa), että kaikille ei sovi sama tuote ja varsinkin kasvipohjaiset tuotteet voivat herkemmin aiheuttaa mm. allergisia reaktioita. Nyt hyvin monet Yves Rocherin tuotteet ovat ihotautilääkäreiden testaamia ja se on hyvä.

    Itse en säikähtänyt kokemuksestani ja olen jatkanut firman tuotteiden käyttöä ja pidän niitä itselleni sopivina. Esim. cure solutions sarjan tuotteet napakoittavat ja uudistavat ihoa ihanasti.

    Käytän myös meikkejä ja esim. kynsilakat ja ripsivärit ovat olleet itselleni sopivia. Koin pettymyksen ostaessani samaan hintaluokkaan kuuluvan Oriflamin kynsilakan -ei ollenkaan samaa laatua Yves Rocherin kanssa. Huulipunia en ole käyttänyt, koska suuni kerää muutenkin huomioita, mutta huulikiiltoja ja hoiteita ostan mielelläni Yvesiltä. Colours Naturen poskipunaa en vaihtaisi mihinkään -värin ja tuoksun takia -tuoksusta tulee mieleen äitini ja hirveän hyvä emotionaalinen lataus tietenkin! Luomivärit pysyvät hienosti paikallaan ja sävyt ihonväriin sopivia. Ainoa meikkituote jota hieman vieroksun on kajalit...öljyisen silmänympärysihon takia saan kajalin valumaan. Minulla onkin käytössä Body Shopin kajal, joka ilmeisesti valuu sekin -sillä keskellä päivää kärsin usein silmien kirvelystä.

    Olen ymmärtänyt, että Ranskassa on vanhat perinteet luonnonkosmetiikalla ja esim. kampaamoliikkeillä on usein aivan omakehittämät shampoot ja hoitoaineet. Esim. ystäväni kehui ranskantuttavaltaan saamaansa shampoota (kampaamon oma tuote!) -että päänahkakin hengittää!

    Oma Yves Rocher innostukseni on kasvanut niin, että uneksin salaa matkasta La Cacillyn kylpylään... siitä paikasta jos kellään on kokemusta niin kertomuksia luen mielelläni!

    VastaaPoista
  12. Madam: Kiitos paljon viestistäsi, todella kiinnostavaa lukea kokeneen Yves Rocherin käyttäjän kokemuksia!

    Minustakin kehitystä Yves Rocherilla on selvästi vuosien varrella tapahtunut. Monissa tuotteissa vaikuttaisi olevan laadukkaita raaka-aineita ja omat käyttökokemuksenikin ovat viime aikoina olleet oikein hyviä. Ja kertoohan jotakin sekin, että Yves Rocher vain vuodesta toiseen menestyy ja myy hyvin Suomessa! :)

    Varmaan muillekin saattoi nuorena käydä noin, että tuli vahingossa käytettyä aivan liian vahvoja ihon hoitovoiteita. Ei silloin teininä kyllä paljon ohjeita luettu, minäkin muistan kokeilleeni Yves Rocherilta vaikka mitä, joukossa varmaan kaikenlaista anti-ageingiakin. Lääkäriin asti en sentään onneksi joutunut, hui! :)

    Olet kyllä varmasti oikeassa tuossa, että erityisesti kasvipohjaiset aineet voivat allergisoida herkemmin, vaikka kasveista saatavien raaka-aineiden käyttö muuten onkin oikein hieno juttu! :)

    Luulen, että Keski-Euroopassa ja varmaan erityisesti juuri Ranskassa pienet, kasvipohjaiset merkit ovat tosiaan suosittuja. Onhan siellä jo niin pitkät apteekki- ja luostariperinteetkin. Ihanaa, pitäisikin enemmän ja rohkeammin testailla matkoilla pienten merkkien eri tuotteita!

    Tuosta La Cacillyn kylpylästä en ollut ennen kuullutkaan, kuulostaa todella mielenkiintoiselta! :)

    Kiitos vielä todella mielenkiintoisista ja hyödyllisistä Yves Rocher -kokemuksistasi ja vinkeistäsi! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)