tiistai 27. syyskuuta 2011

Wet n Wild tuotepaketti ja arvonta!

Heippa mussukat!

Kuulkaa, sain blogin kautta lahjaksi paketillisen upeita Wet n Wild tuotteita.

Samanlaisen paketin sai myös aiemmin ainakin huisin hauska Meikkistudio (mammalomailee) -blogi.






Amerikkalainen halpismerkki Wet n Wild eli Wettishän on nyt jonkinlaisessa uudessa nousussa. Tuotteet ovat uudistuneet viimeisen vuoden sisään, ja sen jälkeen olen kuullut niistä pelkkää hyvää.

Itselläni on ennestään kokemusta Wettiksen luomiväreistä (runsaasti!), ja olen tykännyt niistä kovasti. Erinomainen hinta-laatusuhde, koska nehän eivät montaa euroa maksa.






Wet n Wildin sinkkuluomivärien hinta on 3,95 euroa, kolmen luomivärin palettien 5,95 euroa ja kuuden luomivärin 7,95 euroa.

Wettistä myyvät mm. Seppälät ja jotkut Anttilat. Seppälässä on usein vielä kosmetiikasta ota 3 maksa 2 -tarjouksia, joten eipä todellakaan tule kalliiksi! 

Luomivärien lisäksi Wet n Wildin dynastia on tuottanut viime aikoina myös muita kehuttuja tuotteita.

Lazy Dynamiten Nekku hehkutti taannoin Wettiksen Mega Bronzer -aurinkopuutereita ja Mega Glo -hohtopuutereita sekä poskipunia (kaksi jälkimmäistä ainakin 5,95 euroa kappale). Myös kosmetiikkaguru Paula Begoun on ylistänyt niitä kirjassaan Don't go to the cosmetics counter without me ja verrannut niitä laadultaan jopa MACn tuotteisiin.

Myös Wet n Wildin Cover All -peiteainepaletti (5,95 euroa) on kerännyt kehuja, mm. Meikkileikkejä-blogin Mansikalla on se.

Wet n Wildilta kysyttiin etukäteen, että mitkä heidän uudistuneista tuotteistaan kiinnostaisivat minua.

Olen kuullut hyvää myös Wettiksen Mega Liner -nestemäisistä rajauksista. Koska minulla on jo muita noita edellä mainittuja Mega-tuotteita muilta merkeiltä, niin halusin sitten kokeilla niitä.






Wettishän sitten toteutti tämän toiveeni ruhtinaallisesti, ja sain rajauksia kaiken kaikkiaan neljä kappaletta. Värit olivat vielä minulle erittäin sopivat ja mieluisat eli tummanruskea, luumu ja turkoosi.

Lisäksi sain Wet n Wildin H2O eli waterproof -rajauksen sävyssä Smoky. Ihanaa, kiitos!

Kaupassa Wet n Wildin rajausten hinta on muuten vain 3,95 euroa. Ihan käsittämättömän edullista!






Lisäksi Wet n Wildilta oli laitettu pakettiin mukaan kolme kynsilakkaa (hinta kaupoissa 3,95 euroa kappale).

Vasemmanpuoleisin on säihkyvä viininpunainen Burgundy Frost. Keskellä on tyylikäs musta Black Creme. Ja oikeassa laidassa sitten kuuluisa sateenkaari-glitter Kaleidoscope.

Miettikää, kuinka upealta tuo viininpunainen Burgundy Frost näyttää nyt syksyllä esim. tuon luumunvärisen rajauksen kanssa. Niin ihanaa!

Mustaa kynsilakkaa aion taas käyttää chanelmaisesti jopa töissä musta-valkoisten vaatteiden ja helmien kanssa. Dress it up siitä vähän rock n roll -fiiliksestä! 






Myös Wet n Wildin Kaleidoscope kiinnostaa minua suuresti. Sitäkin on mielestäni kehuttu kovasti.

Vertaisin Kaleidoscopea lähinnä China Glazen ihanaan Fairy Dust -kynsilakkaan. Sekin on samantyyppistä glitterkuorrutetta. Eli bling-bling vaan, ehdottomasti talvisiin pakkassäihin vaikka ihan valkoisen kynsilakan päälle!






Jotenkin tuntuu, että olikohan Wet n Wildilla luettu blogiani tarkastikin, sillä saamani Wild Shine -huulipunatkin olivat juuri tämänhetkisissä lempparisävyissäni.

Vasemmanpuoleinen Fierce on kirkas, klassinen punainen, joita parhaillaan rakastan syvästi. Oikealla Lustful on taas se tumma, voimakas viininpunainen, jollaisesta olen nyt syksyn tultua haaveillut.

Kivaa päästä kokeilemaan myös näitä Wettiksen kynsilakkoja ja huulipunia, kun niistä minulla ei ole ennestään kokemusta. 






Lisäksi sain Wet n Wildin kauniin kolmen värin luomiväripaletin Knock on Wood. Valitettavasti se on minulla kuitenkin jo ennestään.

Kuvassa näkyy muuten oma käytetty Knock on Woodini, sillä ajattelin arpoa tuon Wettikseltä saamani teidän rakkaiden lukijoideni kesken. Nyt teilläkin on siis mahdollisuus päästä tutustumaan näihin hienoihin Wet n Wildin luomiväreihin!






Laitan mukaan voittopakettiin vielä lisäksi Wet n Wildin kuuden luomivärin lämpimän kelta-ruskean paletin Vanity.

Tämäkin kuva on omasta vastaavasta paletistani, sillä en halunnut avata tuota voittajalle tulevaa palettia.






Jätin myös Knock on Woodin vielä pakkaukseensa, niin minun on helppo lähettää se eteenpäin onnekkaalle voittajalle.

Olen tällä viikolla Kööpenhaminassa, mutta I'm going to leave you with love, siis.

Voittaja saakin vielä lisäksi jonkun kivan yllätyksen Kööpenhaminasta Goshilta, sillä sehän on tanskalainen kosmetiikkamerkki.

Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Toivoisin, että kertoisit kommentissasi lempparisi näistä edullisemman kosmetiikan merkeistä tai jonkun suosikkituotteesi niiltä. Nyt ei siis ole kyse niistä Dioreista ja Chaneleista, vaan näistä ihan marketeista ym. helposti saatavista Maybellinesta, L'Orealista, Rimmelistä, Wettiksestä, Natural Codesta jne. Ehkä myös keskihintaiset Gosh ja rakastamani IsaDora mahtuvat tuohon kategoriaan.

Näin me muutkin saamme hyviä ja edullisia vinkkejä, ja voittaja saa lisäksi nuo Wet n Wildin ihanat Knock on Wood ja Vanity -luomiväripaletit sekä Kööpenhaminasta jonkun kivan yllätyksen Goshilta.

Voit jättää kommentiisi myös sähköpostiosoitteesi, tai jos et halua sitä tuonne kaikkien näkyville, niin ei hätää. Huhuilen kyllä voittajaa sitten vielä täällä ja sinä voit sen sijaan lähettää sähköpostia minulle. Ja anonyyminä kommentin jättävät, laittakaa ystävällisesti itsellenne joku nimimerkki niin että erotan teidät, kiitos!

Osallistumisaikaa arvontaan on perjantaihin 30.9.2011 klo 15 asti.

Good night, and good luck!

31 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä !! :) Ja W&W ei todellakaan ole kallista, ja itsekin olen kuullut kehuttavan. (:

    Itsellä lempparimerkki taitaa halppisten puolelta olla La Femme. Varsinkin parit meikkipaletit, mitä omistan, ovat täynnä värejä ja ovat suht. hyvä pigmenttisiä! :) La Femmen Essential Beauty Kitillä olen viimeaikojen luomarit laittanut, siitä löytyy sekä hillitympiä, että myös villimpiä värejä. Ja poskipunia. Me likes!! :)

    VastaaPoista
  2. Glitz & Glamiin tulee juttua ja meikkikuvia juuri tuosta Knock on Wood paletista ja smokey-lineristä. ;) Lisäksi parista huulipunasta ja kynsilakoista, jotka on valittu minua ajatellen. Sain siis myös kokeiltavaksi Wettiksen tuotteita ja annoin heille vapaat kädet mitä haluavat minun kokeilevan. :)

    En nyt enempiä kirjoittele kokemuksistani, koska juttu on vielä julkaisematta, kuten olet varmaankin huomannut. ;) But soon...

    En tarvitsisi toista KoW palettia, mutta se Goshin ylläri kiinnostaisi... eli jos arpaonni osuu, niin saisinko vain sen Goshin? Wettiksen paletin voi sitten arpoa toiselle. :)

    Minun yksi suosikkimerkeistä on juuri tuo Gosh. Goshin effect powderit on kivoja luomilla antamaan ylimääräistä säihkettä erityisesti pikkujouluaikaan. ;)

    Maybellinen ripsarit ovat minusta parhaimpia markettiripsareista.

    Max Factorin luomivärit ja meikkivoiteet ovat markettimerkeistä parhaimmat. Pan Stik taitaa olla ainut marketeissa myytävä halpa voidemainen meikkivoide ja ainut jolla on niin voimakas pigmenttisyys, että kelpaa kuvausmeikkauksiin. Pan Stikiä voi käyttää myös vain peiteaineena.

    Nyt paljastin paljon tulevien postauksien juttuja, mutta ehkäpä monia silti kiinnostaisi jossakin vaiheessa tuleva markettikosmetiikkaviikko. ;)

    VastaaPoista
  3. Mä osallistun niin tähän! Liputan aina halvemman kosmetiikan puolesta, koska itselläni ei vaan ole varaa Dioreihin sun muihin kuin ehkä kerran vuodessa (veronpalautukset...). Itsellä on jo pitkään ollut irtopuutereiden nro. 1 Rimmelin Loose Powder. IHAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN HYVÄ. Ei tule jauhoisen näköiset kasvot ja pitää meikin paikoillaan. Toinen mitä voisin hypettää, on Maybellinen Falsies- ripsiväri. Toimii UPEASTI.

    Sähköpostiani en tähän jätä, sen saa tuolta minun blogistani kyllä. :) Kiitos arvonnasta!


    Milla/ATST

    VastaaPoista
  4. mukava, että nuo oli valittu sinulle ajatuksella, eikä vaan lähetetty mitä sattuu :)! Suosikkituotteeni on Rimmelin Hazel-kulmakynä, se on päivittäin käytössä, ja tosiaan hakkaa esim. Chanelin. Mutta varsinaista suosikkimerkkiä ei ole, kun mikään ei ole osoittautunut ylivoimaiseksi. Ei siis kalliimmistakaan. Houkuttelevimpia ovat ehkä MNY, Gosh, We Care Icon, Wettis ja Natural Code. Sinistapintaa @ gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onpas kivan näköisiä! Wet n' Wildin tuotteita en olekaan pitkään aikaan käynyt katsastamassa, saati sitten käyttänyt. Omistan vain Cool as Cucumber luomiväritrion ja tällä hetkellä en oikein vihreitä luomivärejä ole käyttänyt. :D Kynsilakatkin ovat jääneet hieman väliin vaikka ovatkin ihanan sävyisiä, mutta tuo punainen lakka näyttää kyllä ihanan herkulliselta! Ja minähän en juuri koskaan ole oikein ollut punaisten lakkojen ystävä siis.

    Isehän käytän paljon markettikosmetiikkaa, ihan jo senkin takia kun budjetti tulee vastaan.
    Maybellinelta käytän paljon tämän ripsivärejä, näillä taitaakin olla parhaimmat kuten Minna tuossa aiemmin jo mainitsi. Maybellinelta myös tulee aika lailla uusia ripsareita ja valinnanvaraakin on, kun vertaa vaikka We Care Iconiin jolla on vain pari ripsiväriä valikoimassaan.
    Isadoran tuotteita on aina tehnyt mieli kokeilla (etenkin syyskokoelman luomivärejä), viimeisimmäksi meinasin meikkipuuterin ostaa tältä mutta loppujen lopuksi Lumene Natural Code vei voiton inci-listansa vuoksi mitä pikkaisen kaupassa vilkaisin. ;)

    Maybellinen ripsareihin kyllä olen ollut yleensä hyvinkin tyytyväinen, joten luultavasti se vie nyt voiton. :)

    VastaaPoista
  6. Pakko osallistua, koska haluaisin todella kovasti kokeilla noita luomivärejä, mutta en vain kykene perustelemaan niiden ostamista mitenkään. :)

    Lemppareitani edullisista kosmetiikkamerkeistä ovat juurikin Wet'n'Wild ja ehkä myös L'oréal. Lisäksi MNY on kovaa vauhtia kirimässä kohti kärkeä. Kaikista lempparein on Milani, mutta sitä on tilattava netistä.

    Wet'n'Wildilta ehdoton suosikkini on se Mega Bronzer -aurinkopuuteri - ostin siitä kaksi varakappalettakin, kun se vaikutti kausituotteelta. :D L'oréalin valokynä on ollut luottotuotteeni jo pitkään (ostin taas eilen uuden) ja tykkään paljon myös merkin meikkivoiteista, luomiväreistä, nestemäisestä eyelinerista ja ripsiväreistä.

    Millan tavoin minäkin kehun Rimmelin irtopuuteria, se on hintaluokassaan vertaansa vailla. Ja GOSHilta täytyy mainita Light'n Shine -huulikiillot, jotka ovat älyttömistä lisävarusteistaan huolimatta todella todella hyviä.

    lazy.dynamitee(a)gmail.com

    VastaaPoista
  7. WnW:llä on todella hyvä luomiväripaletti jossa on todella pigmenttinen musta, kyseessä on Don't Steal My Thunder joka on juurikin tuollainen kolmen sävyn paletti.
    Muita Wnw tuotteita en omista joten tuo arvontavoitto olisi tosi ihana!

    VastaaPoista
  8. Aika hankala kysymys :D Päädyn vastaamaan että Lumene, sillä en pärjäisi ilman lumenen silmämeikinpohjustajaa, ja mustikkaripsarit on kans aika huippuja.

    pulilakka@hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Itselläni kaikki kosmetiikka on halpaa kosmetiikka, joten suosituksia on jakaa, mutta omiksi suosikeiksi on päässeet nivean control shine!-kasvorasva, maksaa ainakin täällä päin n. 6€. Täydellinen tuote ainakin omalle kiiltälle sekaiholleni.

    Toinen suosikkini sitten on Constans Carrolli Shimmer Glimmer, joka mainostaa itseään hohtopuuterina, paletissa on neljä eri sävyä, joista ainakin itse käytän kolmen sekoitusta varjostukseen ja sitten neljättä korostukseen. Ruskean sävyisten luomivärien huutaessa puutettaan käyntin myös luomivärinä. Hintaa oli jotain 5€:n luokkaa.

    VastaaPoista
  10. Mä oon kans lämmenny nyt wettiksille, tykkään kaikista niiden luomiväreistä ja kynsilakoista, mitkä omistan. :P

    Toisena halpislöytönä suosittelen testaamaan ecotoolssin siveltimiä, nissä on musta ihan mahtava laatu! Vielä kun tilaa i-herbistä, postareineen ei hintaa paljoakaan jää.

    todellaupealaura@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Wet n Wildin luomivärit ovat kyllä huippuja, mutta yksi ehdoton halpissuosikkini on NYX:in Mosaic Powder sävyssä Highlighter. Nimensä mukaisesti tällä saa kaunista kuultoa ja hohtoa kasvoille, mutta ilman glitteriä. Lopputulos on kauniin luonnollinen :)

    Maujau

    bambooh@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mä taidan kanssa tällä hetkellä taipua ton wettiksen puoleen ainakin luomiväreissä ja kynsilakoissa, toinen luottomerkki lakoissa on Wild and Crazy ja sitten meikkivoiteissa oon tykänny ihan Lumenesta.
    Ihanan pakkauksen ne sinulle lähettivät! Odotan innolla myös tanskan tuliaisia:)

    VastaaPoista
  13. Edullisemmasta kosmetiikasta suosikkejä on ehdottomasti Wild&Crazyn ja Wet'n Wildin kynsilakat. Jälkimmäiset etenkin on kivoja, kun ovat formalhydenittömiä ja toluenittomia.

    L'orealin Double Extension Waterproof on suosikki vuodesta toiseen ripsiväreissä. Pidennysten kanssa tuota ei voi käyttää, mutta ennen pidennyksiä ja ripsipidennyksettömien kausien aikaan käytän aina tuota.

    Lumenen kulmakynistä löytyy riittävän vaalea sävy mulle.

    Muita ei nyt tule mieleen. Meikkipohjat alkaa olla luomua, kaikki pesukosmetiikka on luomua ja vähitellen koko meikkipakki on kokenut muutosta luomuun suuntaan.

    VastaaPoista
  14. Tähän kyllä täytyy osallistua! Itse pidän Maybellinen ripsivärejä parhaina ja niitä en vaihtaisi mihinkään, myös tämän merkin meikkivoiteet ovat mielestäni hyviä. Wild&Crazyn kynsilakkoja saa ihanissa väreissä ja niihin olen jäänyt ihan koukkuun. Wet n Wildin luomivärit ovat kyllä todella hyviä hintaansa nähden ja pari luomiväripalettia omistankin. :)

    VastaaPoista
  15. Oi miten kivoja värejä!
    Lempituotteeni on ehkä L'oréalin Lash Architect Carbon Gloss, vedenpitävä tietysti. Olisin halunnut kokeilla 4D mascaraa samalta merkiltä, mutta en koe tarvitsevani ripsiväriä, joka lähtee vedellä. Maybelinnen kynsilakat on aika kivoja.

    VastaaPoista
  16. Onpas kiva arvonta! Itellä ei oo kokemusta nuista luomiväreistä, mutta muut Wet 'n Wildin tuotteet on kyllä vakuuttanu.

    Omat suosikkini markettikosmetiikasta on kyllä Natural Coden meikkipohjatuotteet, uusi meikkipuuteri on tosi kiva. Muuten sarjan kosmetiikka ei kyllä ole mitenkään superia.
    Kynsilakoissa ehdoton ykkönen on Sally Hansen!

    VastaaPoista
  17. Mulla on vanhanmalliset pullolliset Black Crémeä ja Burgundy Frostia ja tykkään molemmista. Varsinkin Black Créme on noussut suosikki mustaksi lakaksi.

    Jätän osallistumatta, mutta tykkäilen Natural Coden mineraalipuuterista paljon. Mielestäni kivipuuterista ei muutenkaan kannata kauheasti maksaa, meikkipuuteri on sitten asia erikseen ;)

    VastaaPoista
  18. oma vastikään löydetty halpissuosikkini on hennesin kynsilakat, ne sellaiset, joissa on leveä suorakulmion mallinen korkki. laaja värivalikoima, ihana kiilto ja hyvä pysyvyys, eikä hintaa ole kuin 3,95 :) lisäksi olen tykästynyt rimmelin ripsiväreihin.

    niin, ja osallistun toki arvontaan! :)

    VastaaPoista
  19. Mäkin osallistun tähän, palkinto on niin ihana!

    Omia markettilemppareita ovat Rimmelin Vinyl Glossit (joista varmaan tiedätkin ;) ), Wnw:n musta Megaliner- nestemäinen rajaus sekä merkin geelirajaus. Lisäksi WnW:n luomivärit ovat myös upeita. Muita halpislemppareita ovat Max Factorin FLE wp, L'Oréalin kiiltopunat, Goshin luomiväripuikot, Rimmelin I <3 Lasting Finish punainen Double Decker Red- kynsilakka, Manhattanin meikit, Ecotoolsit ja lista vaan jatkuu :D Ainiin ja IsaDoran Blooming Spring- paletti! <3

    VastaaPoista
  20. Ihanan näkösiä noi kaikki ! (: olisin ite kiinnostunu testailee noit tuotteita (: pitäny monta kertaa ostaa, mut jotenki sitten ne vaan on jääny kauppaan.

    Mut lemppari markettimerkki on varmaankin l'oreal (: luomiväreistä tykkään tosi paljon, huulipunista ja yks lempiripsarikin niiltä tullu (: Tykkään kans maybelinestä tosi paljon.

    Mut joo osallistun arvontaan (: sähköposti on : pinskus@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mun suosikkeja on markettikosmetiikan puolelta on luomiväreissä L'Oreal sekä IsaDora (jos se lasketaan kategoriaan). Kynsilakoissa ja huulikiilloissa tykkään Max Factorista (valitettavasti ne tosin pienensivät kynsilakkavalikoimansa ihan muutamaan sävyyn ja oma suosikkihuulikiilto-laatu on myös lopetettu). Lumenen öljyputsari on myös suosikki jota jemmasin monta pulloa kun valmistus lopetettiin.

    Ihan epistä että omat suosikkituotteet lopetetaan!!

    Silmämeikinpoistovesi ja käsivoide on Pirkkaa. Kakkosvaiheen putsasi on myös Lumenen valikoimasta, samoin kulmakynä. Nämä tulivat äkkiseltään mieleen kun kelasin omaa "käyttövalikoimaa".

    Sähköpostitietoni löytyvät profiilin kautta :) jos onni suosiii arvonnassa.

    VastaaPoista
  22. Ensimmäisenä suosikkihalpista miettiessä mieleen paukahti kirkkaana Gosh. Jäin kuitenkin miettimään asiaa, olen sentään pettynyt heidän luomivärikvartetteihinsa ja lipstaineihinsa, eikä minulla lopulta ole edes koko sarjasta mitään hyperkattavaa kokemuspohjaa. Pohdittuani kysymystä, varovainen vastaukseni on kuitenkin Gosh. Pakkaukset ovat simppelisti tyylikkäitä ja kynsilakat kaikinpuolin mielettömiä (lisäksi niitä on vähän koko ajan Sokoksella johonkin tosi kohtuulliseen 3,5e-hintaan tai -70%), suosikkejani hintaluokasta riippumatta. Luottamus sarjaan kokonaisuutena on aika hyvin kohdallaan.

    Ihanaa muuten, että kerrankin on arvonta, joka ei edellytä sitä, että olisi jaksanut tehdä itselleen jotkut tunnukset! :) Luen läjää blogeja päivittäin, mutta nuo tunnus-asiat tuntuvat niin kauhean työläiltä ja turhilta.

    VastaaPoista
  23. Hauskaa reissua köpikseen!!!
    Olen itse siirtymässä enemmän ja enemmän markettikosmetiikan saloihin,ihan säästösyistäkin jo.
    Olen kovasti pitänyt lorealin color riche-huulipunista sekä lumenen natural code trioista.Lumenella on myös upea uudistettu luomivärisarja,duoja ja yksittäisiä luomareita:)wild rose-huulipunat ovat myös mieleeni!!w&w en ole aikaisemmin ikinä kokeillut,mutta täytyy toivoa arpaonnea:)

    VastaaPoista
  24. Niin ihan Ansku vaan on nimeni edelliseen kommenttiin lisäyksenä:D

    VastaaPoista
  25. Wet'n'Wild on siitä, hauska, että edukkaiden tuotteiden lisäksi voi viihdyttää miespuolisia tuttuja sarjan nimellä. On aiheuttanut poikkeuksetta spontaaneja tyrskähdyksiä. Oikeesti, märkä ja villi...

    Oma lempparini wettikseltä (uagh, se ei vaan parane lyhennettäessä) on kiireessä mukaan napattu kivipuuteri. Kun onnettomasta "vipasta" hankkiutuu eroon, on kyseessä ensimmäinen kivipuuteri, joka ei kiristä pintakuivaa ihoani, eikä jätä hilsepintaa nenänpäähän. Whoa!

    Toinen halpisluottotuotteeni on Maybellinen Liner Express- rajaussyteemi. Kestää, ja helppo poistaa mikä on herkkäsilmäiselle kova juttu. Lisäksi tätä kamaa riittää lähes puoleksi vuodeksi päivittäisessä käytössä! Hinta jotakin kympin hujakoilla. Parasta kamaa.

    VastaaPoista
  26. Suosikkeja halpiksista:

    - WnW luomivärit
    - Natural Code -kynsilakat ja huulikiillot
    - L'oreal huulipunat
    - Lumene Blueberry Curl Volume -ripsari
    - Goshin puikkoluomivärit

    mitenniinliikaa@gmail.com

    Hiih! :) Kiva arvonta ja loistava paketti. Itsekin tässä mietin arvontaa pitäväni, mutta saa nähdä jaksanko heti teemaviikon jälkeen järjestää.

    VastaaPoista
  27. voi ihana palkonto
    lampparini halpiksista on toistaiseksi ollut se wettiksen violetti harmaa kuuden luomivärin paletti, nimeä en nyt valitettavasti muista, mutta se on ihana :)
    ruuruli@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihme kyllä, Wet and wild on mulla loppujen lopuksi aika lailla kokeilematta. Oon rajauskyniä käyttänyt ja sitten tuota nestemäistä, josta tykkäsin kyllä. Hajos vaan se korkki, joten ei oo oikein käteensopiva se pieni tynkä, joten taisin heittää pois. Oon ostellut testiin joskus alekopasta, mutta blogien perusteella nuo luomivärit ois kyllä testaamisen arvoisia.

    Mun halvemman kosmetiikan suosikkeja tulee mieleen just meikkirintamalla mm. HM:n kulmakynä! Ainakin mulle siitä löytyy juuri sopiva sävy. Ja sitten nuo Goshin puikkoluomivärit! Ja onhan noita, mutta nuo nyt on ne parhaat, jotka heti tulee mieleen.

    VastaaPoista
  29. Ihana arvonta! :)

    Markettimeikeistä minulla kuluu Rimmeliä, Max Factoria ja Maybellinea. Esimerkiksi Rimmelin Exaggerate Liquid Eyeliner on päivittäisessä käytössä. Se kestää oikeasti kauemmin kuin jotkut kalliimpien merkkien vastaavat tuotteet. Se ei myöskään leviä luomen yläosaan tekisi sitten kuinka paksut rajaukset tahansa.

    nocturniquette@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Oi miten kivaa olisi päästä kokeilemaan uusia Wet'n'Wildin luomivärejä :)

    Minulla ei ole itseasiassa mitään selektiivistä kosmetiikkaa, hyvin olen markettituotteilla pärjännyt ja mielestäni lopputulos on ollut aina ihan kelvollinen. Ehdottomat kolme suosikkiani näistä halvemmista tuotteista ovat Wet'n'Wildin rajauskynä, L'Orealin luomivärit (etenkin vanhanmalliset triot ja hohtavat chrome shinet) sekä myöskin L'Orealin Volume Million Lashes ripsiväri.

    VastaaPoista
  31. En ole koskaan testaillut Wet'n'Wildin meikkejä, joten olisi ihanaa jos onni potkaisisi! :)
    Suosikkituotteeni ovat Goshin lip balm, Maybellinen useimmat ripsarit ja We care iconin huulipunat.
    Aivan ihana arvonta!

    jonnatammela@hotmail.com

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)