perjantai 16. syyskuuta 2011

IsaDora syksy 2011 Forest Groove

Nyt jotakin oikein kivaa teille honeyt viikonlopuksi, eli IsaDoran uusi syyskokoelma Forest Groove!

Kuten osa teistä on jo varmaan huomannutkin, vähän edullisemmasta kosmetiikasta IsaDora on yksi ehdottomista suosikkimerkeistäni.

Ruotsalainen IsaDora on perustettu jo vuonna 1983. Ja odottakaahan kun täti muistelee, niin ensimmäinen meikkivoiteeni 90-luvun alussa peruskoulussa oli IsaDoralta. Jo silloin olin tyytyväinen sen hinta-laatusuhteeseen, ja sama on vain jatkunut edelleen. Tykkään nykyään erityisesti IsaDoran luomiväreistä, kynsilakoista ja huulipunista.

IsaDora on myös siitä kiva ei-selektiivinen meikkimerkki, että siltä tulee kunnon kausikokoelmat. IsaDoralta ilmestyy yleensä kevät-, kesä- ja syyskokoelmat, ja lisäksi vähän ennen joulua holiday-kokoelma.








IsaDoran tämän syksyn kokoelma Forest Groove on väreiltään ihanan syksyinen, kuten tästä aivan upeasta lookkikuvastakin huomaatte. Kaunista lämmintä ruskeaa ja vihreää silmissä ja viininpunaista huulipunaa. Tykkään todella paljon!







Forest Groove -kokoelman luomiväripaletit ovat uudenlaisia kolmen luomivärin paletteja eli trioja. Yleensä IsaDora tekee singlejä, duoja tai neljän tai viiden luomivärin paletteja. Forest Grooven luomivärit ovat muodoltaan domeja, kupolinmuotoon puristettuja. Muistuttavat ulkonäöltään vähän Chanelin luomivärejä.

Luomiväripaletteja on Forest Groovessa kolme: harmahtavan ruskea 80 Precious Pearls, joka sopii kylmäsävyisille, ruskea 81 Cool Browns ja ruskea-vihreä 84 Forest. Yllä olevassa kuvassa näkyy hieno vihreä Forest, jolla mainoskuvan meikkikin on tehty. IsaDora Eye Shadow Trio -luomiväripalettien hinta on 15,10 euroa.

Kynsilakkoja on myös kolme, eli tumman viininpunainen 642 Zinfandel, ruskean kimaltava 715 Bronze Patina ja vihreänkimaltava 719 Forest. Kaikki ovat todella upeita, joten Forest Grooven kynsilakoissa IsaDora on tällä kertaa kyllä ylittänyt itsensä. Ja taas löytyy samoja värejä kuin Chanelilta tämän syksyn Illusions d’Ombres de Chanel -kokoelmasta, eli siinäkin on vihreänkultainen Péridot sekä ruskeanmetallinen Quartz. Yllä olevassa kuvassa näkyy IsaDoralta tumman viininpunainen kynsilakka Zinfandel.

Huulipuniakin on Forest Groovessa kolme eli 153 Bare Berry, 155 Zinfandel ja 156 Mauve Rose. Erityisesti niistä tuo yläkuvissa näkyvä viininpunainen Zinfandel on minusta aivan upea. IsaDora Perfect Moisture Lipstickien hinta on 12,90 euroa.

Siihen loppuikin sitten Forest Grooven kolmen sarjat, eli huulikiiltoja on kaksi: 07 Vintage Rose ja 23 Zinfandel. Lisäksi kokoelmaan kuuluu viininpunainen huultenrajauskynä 42 Plum, musta tussirajaus ja ripsiväri sekä Blush & Bronze sävyssä 29 Fresh Rural.

Erittäin onnistunut syyskokoelma minusta IsaDoralta!

Viime syksyn 2010 Rock Chic -kokoelmassa oli likaisia ruskeita yhdistettynä hyvin kylmään, jopa aniliinisen vadelmanpunaiseen huulipunaan ja kynsilakkaan. Sävyn nimi oli Grape Jam. Rock Chicista minulla on kokoelman luomiväripaletit 44 Muddy Nudes ja 47 Heavy Metal. Tämän syksyn teema onkin sitten selvästi ruskea, vihreä ja viininpunainen. Todella kaunista!








Minulla on jo ”jonkin verran” vuosikerta-IsaDoraa, joten mietin aika tarkkaan, mitä ostan uusista kokoelmista. Tosin viime kevään Fanciful-kokoelmasta ostin melkein kaiken, niin paljon sen kevyen pastellisista väreistä tykkäsin.

Forest Groovesta hankin ainakin näin ensi alkuun vaaleanruskean Cool Browns -luomiväripaletin ja viininpunaisen Zinfandel-kynsilakan.








Cool Browns -paletti muistuttaa väreiltään aika paljon IsaDoran 51 Cappuccino-luomiväripalettia. Cappuccino on keveiden, nättien väriensä vuoksi yksi lemppareitani kesäisin. Siitä puuttuu kuitenkin tummempi varjostusväri, joka Cool Brownsissa taas on.

Cool Brownsin luomivärit ovat melko hohtavia, mutta kuitenkin tarpeeksi pigmenttisiä ja peittäviä. Olin jopa yllättynyt kuinka voimakas tuo tumma ruskea oli. Oikein hyvälaatuinen paletti siis mielestäni. Eikä ole nimestään huolimatta edes kovin kylmä, eli sopii myös minun lämpimämmälle ihonsävylleni.






Harkitsin Forest Groove -kokoelmasta myös vihreä-ruskeaa Forest-palettia. Se on kuitenkin väreiltään hyvin samanlainen kuin IsaDoran kesäkokoelmassa 2011 Jungle Fever juuri ennen sitä ilmestynyt luomiväripaletti 65 Khaki Bronze, eli samalla idealla erilaisia ruskeita ja yksi vihreä.

En ihan ymmärrä miksi IsaDora toi kaksi kertaa peräkkäin näin samantyyppiset luomiväripaletit markkinoille. Olisin mielelläni nähnyt esim. yhdessä Forest Grooven paleteista viininpunaista luomiväriä, joka vihreän ja ruskean lisäksi on kokoelmassa teemana. En muista, että IsaDora olisi koskaan aiemmin tehnyt ihanaa viininpunaista luomiväriä, joten olisi ollut kiva saada se tässä syksyisessä kokoelmassa!








Olisin halunnut Forest Groove -kokoelmasta ehkä myös viininpunaisen Zinfandel -huulipunan. Aivan ihana, täyteläinen ja tumma viininpunainen väri.

Valitettavasti olen kuitenkin hyvin vaaleaihoinen, joten tummat huulipunat eivät sovi minulle kovin hyvin. Sitä paitsi omistan niitä jo ennestäänkin kaksi, eli We Care Icon Magnetic Lips sävyn 12 sekä MAC Party Linen. Kumpikin ovat oikein kauniita, mutta ehkä ne nyt riittävät tässä lajissa minulle. Mutta te tummat kaunottaret, joille viininpunainen huulipuna sopii, kokeilkaa ihmeessä IsaDoran upeaa Zinfandelia!








Kynsilakoista ostin sen sijaan viininpunaisen Zinfandelin. Ihanaa Zinfandel-sävyähän on Forest Groove-kokoelmassa huulipunana, huulikiiltona ja kynsilakkana. Päädyin hankkimaan sen siis tässä kynsilakassa.

Minulle kävi vielä kynsilakan kanssa sillä tavalla hauskasti, että kun olin ostamassa sitä Stockalla ja seisoskelin siellä IsaDoran standilla, viereeni tuli vanhempi rouva, joka alkoi esittelemään minulle kynsiään. Hän oli ostanut Zinfandelin edellisenä päivänä ja lakannut sillä heti kyntensä, joten näin saman tien miltä se näytti kynsissä. Nyt rouva oli tullut hakemaan lisää Forest Groovea eli vielä lisäksi ruskeankimaltavan Bronze Patina -kynsilakan. Ihastelimme ja kehuimme siinä sitten yhdessä IsaDoraa, n. 30 v. ja 60 v. Eli ei IsaDora ole pelkkä teinimerkki kuten usein ajatellaan, vaan kiinnostaa nähtävästi kaikenikäisiä naisia. Luulen, että ostan itsekin vielä tuon Bronze Patinan myöhemmin, sen verran kivalta se vaikutti.

Tässä lopussa vielä vertailukuvaa Zinfandel-kynsilakasta. Se on hyvin samanvärinen Essie Wickedin kanssa, joka on yksi ehdottomia lemppareitani tummista kynsilakoista.









Essie Wicked on taas dupe Chanelin Rouge Noirista. Se on ollut pitkäaikainen haaveeni, joten ostin sen vihdoin viime viikolla lentokentältä.

Eli tässä nämä kolme hyvin samanväristä lakkaa keikistelevät. Chanel on kallein 26 euroa, Essie noin 17 euroa ja IsaDora 8 euroa, jos ne ostaa Suomesta. Chanelia saa kyllä lentokentältä 17 eurolla ja Essietäkin toki edullisemmin nettikaupoista ulkomailta tilattua. Eli jos tykkäätte legendaarisesta Chanel Rouge Noirista, niin tässä on budjettivaihtoehdot sille!  


Kokoelman mainoskuvat on julkaistu IsaDoran luvalla.

21 kommenttia:

  1. Itse olen todellakin kuolaillut tätä IsaDoran syksyn kokoelmaa. UPEITA SÄVYJÄ! Luulen, että Precious Pearls löytää kodin minun meikkipakistani kyllä. Niin ihanalta se näytti. Muuten en sitten tiedäkään, että pitäisikö hankkia muita kokoelman tuotteita. Ehkä huulikiillot löytävät tiensä myös meikkipakkiini. Mene ja tiedä. Mutta kyllä, todella onnistunut kokoelma ID:tä. :)

    IsaDora on muutenkin alkanut kiinnostaa hieman enemmän, vaikuttaa hyvältä merkiltä. En vaan ennen ole oikein osannut ostaa mitään IsaDoralta, koska en tunne tuotteita niin hyvin eikä ole varaa ostaa "sokkona". Pitänee lueskella vähän täältä netin ihmemaasta arvosteluita... Tässä kun on hakusessa niin hyvä irtopuuteri kuin poskipunakin (ajattelin opetella käyttämään poskipunaa, huh...). Ehkäpä IsaDoralta löytyisi...

    VastaaPoista
  2. Ompa kaunis kokoelma! Mulla ei oo IsaDoralta muuta kuin cracklelakkoja. Olisi kyllä aika tutustua muihinkin, koska varsinkin luomiväreissä tuntuu olevan aika herkullisia sävyjä.

    Näitä kokoelmia tulee niin monilta sarjoilta, joten ei kai ne aina voi mitään uutta tarjota. Mutta kuitenkin tekee aina ihan hulluna mieli niitä uusia tuotteita :D

    VastaaPoista
  3. Mä en ees ehtinyt lukemaan koko postausta kun mun piti jo tulla kommentoimaan, että tsiisus, toi tussiliner näyttää sellaiselta, missä on juuri passeli kärki mulle!!

    Nyt takas lukeen postaustasi, tää oli ihan pakko kommentoida heti kun sai mussa aikaan HERRAN TSIISUS KATO TOI VOIS OLLA TOIMIVA -huudon, jota avomies ei oikein ymmärrä.

    VastaaPoista
  4. No niin, nyt kun on päästy alkuhuudahduksista, pääsee ihan kommentoimaan asiaakin. Näyttää perustoimivalta syksyväritykseltä, mun makuun nappaa hyvin. Mulla on IsaDoralta vanhoja mustakorkkisia lakkoja, jotka ovat juuri tuohon kokoelmaan istuvia: tummaa viiniä. Ruskeaan taittavasta viinistä mä en pidä, mutta sinertävä viini, oh. Tumma khaki ja muut sellaiset ovat olleet lempisilmämeikkivärejäni sen violetin ohella - aiemmin en tykännyt muusta kuin noista kahdesta, likaisenvihreästä ja violetista. Ja kynsissä vain violetista tai viinipunaisesta. Joten yllätys yllätys, kokoelma näyttää mun silmissä hyvältä. En osta, en tarvitse, mutta silti... vähän ehkä haluaisi nähdä Forestin swatcheja, ihan vähän vaan vilaista tuota vihreää siinä...

    VastaaPoista
  5. Olen katsellu Sokkarin nettikaupassa noita Isadoran trioja. Meinasin tilata, mutta sitten ajattelin, että hitsi vie! Täällä Kouvolassa on Sokos, joten joku vapaapäivä käväsen hakemassa omani. Itse kuolaan sitä violettia trioa *yllätys yllätys!*.

    Huomasin myös saman, että uusi pallomainen muoto muistuttaa kovasti Chanelin muotoa. ;)

    Tuossa Isadoran promokuvassa on kyllä mielettömän upea meikki ja look. Ihanan dramaattinen! I love it! :)

    VastaaPoista
  6. Milla: Eikös olekin ihana kokoelma taas IsaDoralta! Kiva kun säkin olet tykännyt.

    Ja viisasta IsaDoralta tuoda taas sekä kylmiä että lämpimämpiä sävyjä kokoelmaan, niin kaikille löytyy jotakin kivaa. Sama homma oli viime syksyn Rock Chic -kokoelmassa. Toinen luomiväripaleteista Heavy Metal oli selvästi kylmä ja toinen Muddy Nudes lämmin. Nyt tämä Forest Groove on minusta kaikkiaan ehkä vähän enemmän kylmällä puolella, eli kovin lämpimiä sävyjä yksinään ei löydy. Mutta kaunista, kaunista!

    Meikkileikkejä-blogin Mansikka osti sen Precious Pearlsin, eli hänellä on blogissaan swatchit siitä, eli sinne vaan! :) Vaikuttaa kyllä aika kauniilta. Ja huulikiillot oli myös ihan kivat. Hyvä kun sä voit käyttää niitä kylmiä sävyjä, mä olen vihdoin opetellut pysymään kauempana niistä. :)

    Luulen, että itse tykkään IsaDorasta osin juuri siksi niin pajon, että olen seurannut sitä jo vuosikausia. Olen ikään kuin "sisällä" merkissä, eli osaan vertailla tuotteita keskenään, tiedän missä tuoteryhmissä se on parhaimmillaan ja osaan arvioida uutuuksia suhteessa vanhempiin tuttavuuksiin.

    Uuteen merkkiin on aina vaikeaa ja työlästä tutustua. Mulla oli pitkään Rimmelin kanssa niin, että en osannut yhtään arvioida sen tuotteita. Nyt sellaisia on puolestaan kalliimmista esim. Guerlain ja Elizabeth Arden, en tiedä yhtään mitkä tuotteet on hyviä ja mitkä ei. :)

    IsaDoran irtopuutereista ja poskipunista en osaa valitettavasti sanoa kuitenkaan yhtään mitään. Eli en ole käyttänyt IsaDoralta meikkipohjatuotteita tuon ekan meikkivoiteeni jälkeen, vaan pysytellyt vain silmämeikissä, huulituotteissa ja kynsilakoissa. Ainahan voi kokeilla, mutta olen kyllä kuullut kehuja myös siitä Rimmelin irtopuuterista! :)


    Asetonihuuruja: Eikös olekin! IsaDora on kyllä mielestäni tutustumisen arvoinen. Hyvälaatuista, turvallista kosmetiikkaa aika kohtuulliseen hintaan. Kaikki tuotteet on allergiatestattuja ym, mutta ei kuitenkaan eläimillä. Takuuvarmaa ruotsalaista laatua. :)

    Ja IsaDoralla värit on usein kivat ja nuorekkaat. Tykkään IsaDorassa juuri siitä, että heillä on aika laaja värivalikoima ja kivoja, iloisia ja inspiroivia sävyjä.

    Joo, kausikokoelmat on kyllä pahoja! Aina tulee halu saada jotakin kivaa uutta, vaikka samoja värejä ja tuotteita olisi ennestäänkin vaikka kuinka paljon. Mutta nyt mua kyllä harmitti se viininpunaisen luomivärin puuttuminen tästä kokoelmasta, kun se olisi sopinut tähän niin kivasti. Eli tylsää että tuli toinen samanlainen vihreä-ruskea luomiväripaletti heti perään.


    Sonia: Ihana kun heti kommentoit, voi sua! Mä ajattelinkin sua kun katselin tuota IsaDoran tussirajausta kaupassa. Kun olit juuri puhunut niistä, niin mietin, että tiedätköhänkään, että IsaDoralla on niitä myös. Tussi vaikutti minusta myös testatessa aika hyvältä, ja melkein jopa ostin sen. Mutta sitten muistin, että munhan piti ostaa se Sensai.

    Mutta hei tyttö, sullahan on myös se loistava Sensai (ja muutama muukin!), joten mihin sä enää uutta tarvitset? Mutta tietenkin, tietenkin, uusia on aina kiva kokeilla että jos löytyisi VIELÄ parempi... :)

    Niitä IsaDoran mustakorkkisia kynsilakkoja minäkään en enää muista. Kuulostavat jo ihan keräilyharvinaisuudelta, kun aika kauan korkit on minusta olleet jo valkoiset. :) Sellainen olisikin kiva postaus, missä esittelisi kaikki vanhimmat meikkituotteensa. Mäkin voisin kaivaa kätköistä vanhat Revlonin (?) huulipunani 1990-luvun lopusta. En kyllä varmaan enää uskalla testata niitä huulille! :)

    Mutta kuule, jos et tykkää ruskeaan menevästä viininpunaisesta, niin unohda ainakin tuo Zinfandel-kynsilakka. Sen sijaan Zinfandel-huulipuna oli minusta kylmempi viininpunainen, eli ei rusehtava.

    Myös Forest-luomiväripaletti oli minusta enemmän kylmempään suuntaan, eli aika tummat värit. Kävisi kyllä varmaan ihan kivasti sulle. Sun pitää kyllä alkaa taas tehdä tummanvihreitä silmämeikkejä, olisivat tosi hineoja! :)

    VastaaPoista
  7. Isadoralla on erittäin onnistuneita kokoelmia, mutta tämä ei ainakaan mun maailmaa järisytä. Ei kannata ymmärtää väärin sillä merkin meikit ovat oikeasti laadukkaimpia mitä markettikosmetiikan puolelta tiedän ja pitkään eniten käyttämäni paletti oli juuri Isadoran valikoimasta. Kulta/ruskea/vihreä ei ole mitenkään erityisen originelli-yhdistelmä mutta kaunishan se on siitä ei pääse mihinkään.

    Olin kuitenkin vähän pettynyt kokoelman palettien hohtavuuteen. Isosta kokoelmasta edes yksi paletti voisi olla hienoa satiinista laatua jota Isadora osaa myös tehdä mestarillisesti.

    Ihan kiva, mutta jää alemyynti-bongailun tasolle jos sinnekään.

    VastaaPoista
  8. Minna: Joo, ehdottomasti paras, että käyt ensin paikanpäällä Sokoksella katsomassa ja testailemassa. Sehän näissä Suomesta saatavissa meikkisarjoissa on niin hyvää, että ensin voi swatchata, eikä tarvitse sokkona netistä tilata. :)

    Mä huomasin kanssa Sokoksen nettikaupassa sen violetin paletin, mutta ei sitä kyllä ole tietääkseni ainakaan vielä IsaDoran valikoimassa! Ehkä se on vasta tulossa, näytti kyllä niin upealta!! Tiedän jo nyt, että hankin sen ehdottomasti kun tulee. Niin syvän violetit värit, ja jos on sama silkkinen ja hohtava laatu kuin noissa Forest Grooven trioissa niin vau!

    Promokuva ja sen meikki on minusta myös hyvin onnistunut! IsaDoralla on yleensäkin hyvät mainoskuvat, ja meikit niihin on tehty huolellisesti. Ja uskon, että on myös aina käytetty kokoelman omia tuotteita, niin samoja värit ovat. Koska olen myös kuullut, että jotkut mainoskuvat tehdään ihan pokkana toisen, paremman merkin tuotteillakin. Eihän siinä ole kyllä mitään järkeä, eron huomaa kyllä heti kun ostaa tuotteen!

    VastaaPoista
  9. Eiko: Minä taas tykkäsin siitä, että tämä kokoelma oli väreiltään niin klassisen syksyinen. Tyylikästä ja kaunista. Ja sikäli myös omaperäistä, että tällä kaudella mikään muu merkki ei tainnut tehdä ihan perussyksyisiä, murrettuja sävyjä. Joskus yksinkertainen ja selkeä on kaunista!

    Mutta ymmärrän kyllä, että kaikki eivät välttämättä löydä kokoelmasta mieleisiään tuotteita. Viime aikoina IsaDora on tehnyt kyllä tosi paljon hohtavia helmiäisluomivärejä. Kesäkokoelman Khaki Bronze -paletti oli sellainen, samoin kuin varsinkin vain Ruotsissa ilmestynyt Ocean Drive. Myös kevätkokoelman Fanciful-luomivärit olivat helmiäisiä.

    Mutta tiedän täsmälleen mitä tarkoitat sillä satiinisella koostumuksella! IsaDoran vanhemmat luomivärit olivat sellaisia, ja niitä kuuluu mielestäni vielä myös peruskokoelman luomiväripaletteihin. Se on kyllä hyvä koostumus, levittyy nätisti ja tasaisesti ja häivyttyy kohtuullisen helposti. Joo, eli lisää sellaista IsaDoralta myös kausikokoelmiin, tack! :)

    Luulen, että tästäkin kokoelmasta kyllä jotakin jää aleeseen. Kevätkokoelman Fanciful ihanat pastelliset luomivärit roikkuivat Sokoksella huikeassa alessa koko kesän. Mun teki mieli tarttua ihmisiä siellä hihasta, että hei, ostakaa halvalla hyviä luomivärejä. Oikein sydäntä särki kun kaikki vain kulkivat niistä ohi eivätkä tajunneet omaa parastaan. Ja joo, en siis ole Sokoksella töissä vaan ihan asiakkaana. Eli oikein varsinainen IsaDora sales woman! :)

    VastaaPoista
  10. Olen vähän Eikon linjoilla tässä, eli mun mielestä tää oli jopa yllättävän tylsä kokoelma IsaDoralta :( Jäi harmittamaan, että mitä ihmettä ne nyt tekee toista Khaki Bronzea! Haluaisin jotain erilaista, eikä heti perään melkein samaa teemaa. Kynsilakat sentään näytti kivoilta, mutta taitaa mullakin jäädä pelkästään aleshoppailuiksi tämä.

    Ah, tulipa tässä yksi päivä IsaDora-pettymys: nelikkoluomiväri, sävyltään Silver Gray (muistaakseni, nyt just ei oo palettia tässä) on todella huono! Oon kyseisestä paletista käyttänyt lähinnä mattamustaa, ja kun yksi päivä testasin harmaata ja hopeaa... Eikä, nehän oli huonompipigmenttisiä kuin IsaDoran luomarit yleensä ja häivyttäessä levisivät sekaisin yhdeksi mössöksi. Täytyy nyt vielä yrittää testata, mutta näillä näkymin tämä on ensimmäinen kokemani pettymys IsaDoran tuotteissa ;/

    VastaaPoista
  11. Minä ihastuin noihin luomiväreihin ja kun Sokoksen asiakasomistajapäivät olivat niin ajattelin yhden niistä paleteista napata itselleni, mutta kuinkas ollakaan että olivat loppu. Noo, eiköhän niitä jostain löydy vielä sillä normaalillakin hinnalla sitten, olisin vain halunnut hyödyntää sen parin euron alennuksen. ;)
    Voi olla etten itse pidä luomivärejä tylsinä juurikin sen takia kun ne ovat nimenomaan syksyiset *syksyihminen* ja enemmän maanläheiset, väreinä on sellaisia mitä näkee vaatteissakin tähän aikaa vuodesta. :) Sävyt myös sopivat varmasti myös useimmille.
    Mun mielestä tämä syksyn on oikeastaan parempi kuin kevään ja kesän. :)

    Sääli ettei itselleni sovi tummat huulipunat näin omasta mielestäni ja pidän itseäni jopa nössönä niille, tuolla mallilla kun nuo huulet näyttävät aivan ihanilta. :D

    VastaaPoista
  12. Uskaltauduin tilaamaan tuon Cool Browns sokoksen verkkokaupasta alekoodilla, koska se ei näyttänyt googlettamissani swatcheissa kylmältä vaan aika neutraalilta. Kiva kuulla vahvistus, ettei se tosiaan ole kovin kylmä (en ole vielä hakenut postista). :) Forest-paletti näytti myös ihanalta, mutta tuumin sävyjen olevan liian tummia.

    VastaaPoista
  13. Elisa: Tosi mielenkiintoista kuulla, että tämä IsaDoran syyskokoelma jakaa näin paljon mielipiteitä! Ymmärrän kyllä tosi hyvin myös sun ja Eikön näkökulman, eihän tässä ole todellakaan mitään uutta. Mulle tuli jopa mieleen se 1990-luvun meikkityyli siltä ajalta kun IsaDoraan ensimmäisiä kertoja tutustuin. Silloin oli muodissa juuri vahva silmämeikki ja tummat huulet sekä kaikki ruskeat, viininpunaiset ja vihreät murretut sävyt. Eli kyllä tämä kaikki on tietysti nähty jo moneen kertaan ennenkin.

    Kynsilakat olivat kyllä mielestäni tämän kokoelman ehdoton helmi, tosi upeita sävyjä! Tuo ostamani Zinfandel on toki aikalailla Chanel Rouge Noir dupe, mutta ne ruskea ja vihreä kimaltava kynsilakka olivat kyllä todella hienot ja erikoiset. Toivottavasti jotakin jäisi aleeseenkin. Ehkä noita luomivärejä voi jäädä, mutta kynsilakoista en olisi kyllä niin varma. :)

    Mutta tosi tylsää oli kyllä tuo, että se syksyn Forest paletti on niin samanlainen kesän Khaki Bronze. Vaikka olen suuri IsaDora fani, en minäkään millään pystynyt perustelemaan itselleni molempien ostamista.

    Tosi hyvä tuo varoitus tuosta Silver Grey -paletista! Se ei olekaan minulle ennestään tuttu. Yleensä IsaDoran luomivärit ovat kyllä olleet aika tasalaatuisia. Harmaita tai ainakaan hopeisia minulla ei kuitenkaan juurikaan ole, joten ehkä se on osoittautunut IsaDoralle liian haasteelliseksi. Aion ehdottomasti swatchata tuon paletin nyt jos näen sen jossakin kaupassa. Kiinnostaa nimittäin kovasti tuo jos yhtäkkiä on tullutkin heikkolaatuisempaa. Tokihan kaikki epäonnistuvat joskus: esim. monissa Dioreissakin on joukossa jotakin heikkopigmenttisempiä sävyjä. :(


    Serrated B: Kiva kun säkin tykkäsit IsaDoran syyskokoelmasta! Mutta tosi ikävää, että luomivärit olivat juuri loppuneet kun olisit hyödyntänyt alennuksia. Kun kyllä se muutaman euronkin alennus on aina kiva, minäkin ostin nuo omani - 15 %:n alennussetelillä.

    Nyt en ole täällä saatavuustilannetta tarkkaillut noiden syksyn palettien osalta, mutta kesän Khaki Bronze -paletti oli minusta säännöllisin väliajoin lopussa Sokoksen ja Stockan standeilta. Aina niitä kyllä jostakin lisää sinne ilmestyi, eli ei ilmeisesti myyty Suomesta kuitenkaan kokonaan loppuun. Olen huomannut, että yleensä kannattaa aina varmuuden vuoksi kysyä jos joku tuote on hyllystä loppu, sillä ainakin Helsingin keskustan Sokoksella vaikuttaa olevan mittavat määrät tuotteita varastossa, vaikka eivät ehdi aina hyllyä täydentämään.

    Minustakin IsaDoran syyskokoelman sävyt ovat oikein käyttökelpoisia. Kun mm. noita erisävyisiä ruskeitahan tarvitsee aina. Ja sopivat kyllä todella hyvin tämän syksyn muotiin ja sen murrettuihin, maanläheisiin sävyihin. Olen muutenkin aivan innoissani nyt tämän syksyn vaatetarjonnasta: ihania, lämpimän syksyisiä värejä. Eli kyllä IsaDora oli nyt hyvin trendissä mukana! :)

    Voi että, me ollaan sitten samassa tilanteessa noiden tummien huulipunien suhteen. Kirkas punainen minulle vielä mielestäni sopii, mutta pakko myöntää, että nuo tummat vain näyttää itselläni oudoilta ja liian jyrkiltä. Se viininpunainen Zinfandel-huulipuna, jota tuolla mallillakin on kuvassa, oli kyllä aivan upea! Voi kun voisin käyttää, mutta ei, on vain hyväksyttävä että ei näytä minulla samalta. :(

    VastaaPoista
  14. Anonyymi: Tosi kiva jos tästä jutusta oli hyötyä sinulle!

    Uskomattoman hyvin kyllä pystyit tilanteen verkkokaupan ja nettisivujen swatchien perusteella kartoittamaan!

    Tuo Cool Browns on kyllä sinänsä varmaan sävyiltään kylmä, mutta sitä kummasti lämmittää nuo vaaleammat värit, ja ainakaan itselleni en kokenut sitä liian kylmäksi. Sen sijaan tuossa Forestissa värit olivat nimenomaan mielestäni aika tummat, ja olisivat ainakin minun vaalealla ja lämpöisellä ihollani varmaankin näyttäneet aika kovilta. Kesän Khaki Bronze -paletissa oli enemmän lämpimämpiä ja punertavampia sävyjä. Lisäksi kun Forestin nopeasti kaupassa swatchailin, minusta näytti että sen tummimmat sävyt tavallaan puuroutuivat, eli kaikki alkoi näyttää vain yhdeltä ja samalta hyvin tummalta sävyltä. Eli en usko että jäät katumaan!

    Toivottavasti tykkäät Cool Brownsista! Itselläni on ainakin ollut sille jopa yllättävän paljon käyttöä, hyvin moneen tilanteeseen sopiva juurikin aika neutraali paletti! :)

    VastaaPoista
  15. Olen sitten ostanut ton Silvery Grays paletin aikaa aikaa sitten, taitaa olla jo pari-kolme vuotta vanha tuo? Eli voi olla että koostumus on parantunut :) Mutta mulle tuo oli ihan älytön pettymys, kun IsaDoran fani kanssa olen. Ajattelin postata sen tekemäni harmaan meikin ihan vaan päästäkseni käyttämään lausetta "don't do this at home" :D

    VastaaPoista
  16. Onko se muuten Gray vai Grey? Grey? ARGH! I speaks enklish.

    VastaaPoista
  17. Elisa: No toivottavasti tosiaankin olisi koostumus parantunut tässä ajassa, jos se on kerran ollut noin luokattoman huono! :)

    Olisi kyllä tosi mielenkiintoista nähdä sun tekemä meikki! Ja kurkkaan kyllä ehdottomasti tuon paletin seuraavan kerran kun menen IsaDoran standin ohi. Itseasiassa kävelin siitä ohi tänäänkin Stockalla, mutta siinä oli IsaDoran konsulentti paikalla, enkä vain kehdannut mennä, kun mitä olisin sanonut: joo, mä tulin vain tarkistamaan, että kuinka huono tämä yksi paletti oikein onkaan... :)

    Ihan kuin joku luonnonoikku, huono IsaDora! :)

    Kyllä se Grey on jos se tarkoittaa harmaata. I tink you speek very kood enklish! :)

    VastaaPoista
  18. Amerikoissa gray, Briteissä grey ;)

    VastaaPoista
  19. Anonyymi: Hei, kiitos paljon tiedosta, en ole tuota aiemmin kuullutkaan! Mulla on niin fiksut ja valistuneet lukijat, aina oppii teidän ihanien ansiosta uutta muustakin kuin meikeistä!

    Kiva kun viitsit selventää asian, kiitos! :)

    VastaaPoista
  20. Olen se Cool Brownsin tilaaja, ja se oli sittenkin yllättävän kylmä. Lämmintä ihoani vasten se on oikeastaan ihan lila ja violetti! Melkein luulin saaneeni väärän tuotteen, mutta Cool Browns siinä lukee.

    Mutta eipä hätää, nuo violetit sopivat hyvin iltameikkiin ja yhdistelmiksi kultaisten luomivärieni kanssa :)

    VastaaPoista
  21. Anonyymi: Voi ei, jos se Cool Browns oli sittenkin sulle liian kylmä! Pahoitteluni, voi harmi! Minusta se on enemmän neutraali kuin suoranaisesti kylmä, eikä näytä ollenkaan pahalta vaalealla ja lämpimällä ihollani.

    Sen sijaan Forest Grooven Precious Pearls on selvästi kylmän kylmän harmaa. Minäkin ajattelin, että josko olisit vahingossa saanutkin sen, mutta ei...

    Onneksi kuitenkin keksit Cool Brownsille käyttöä edes iltameikissä!

    Nyt aloin oikein miettimään, että kuinkakohan kylmältä oma Cool Brownsini lopulta minulla näyttää. Luulen, että vähintäänkin swatchaan sen tänne blogiin ellen jopa tee meikkiäkin, niin että näkisitte!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)