perjantai 8. heinäkuuta 2011

Baborin kasvovoiteet ja geelatut varpaankynnet

Hei sweetiet,

Olin viime viikolla Tallinnassa kauneushoidoissa ihanassa Babor Spassa (Narva mnt 5, eli Forumin talossa melkein Viru-hotellia vastapäätä).

Babor ei ole kauneushoitolana varmaankaan Tallinnassakaan halvimmasta päästä, mutta aivan luksuskokemus. Ja missä tahansa muualla maailmassa samat hoidot maksaisivat varmaan satoja euroja.

Minulle tehtiin Baborissa uutuus New Skin -kasvohoito (60 min, 49 euroa) ja pedikyyri Gelish-lakkauksella (60 min, 35 euroa).






Kasvohoidon tuloksena ihoni oli upean hehkuva ja hohtava. Sama oli kokemukseni myös edellisellä kerralla, kun minulle tehtiin Baborissa Vitamiinihoito (90 min, 59 euroa).

Niinpä kun kosmetologi suositteli minulle Baborin tuotteita myös kotikäyttöön, päätin ostaa ne mukisematta.  






Ostin kosmetologin suosituksesta ensinnäkin Babor Skinovage Argan Calming Repair Cream -kasvovoiteen. Se sisältää erityisesti arvokasta ja hyvin kosteuttavaa arganöljyä.

Hintaa 50 ml:n purkilla oli 50,95 euroa. 

Pakkauksen mukaan kyseessä on 24 h kasvojen hoitovoide. Sitä voi siis käyttää sekä päivä- että yövoiteena. Kosmetologi suositteli sitä kuitenkin minun kuivalle iholleni näin kesäaikaan erityisesti yökäyttöön, sillä se on aika tuhtia tavaraa. 






Babor Skinovage Argan on koostumukseltaan ihanan ylellistä ja paksua. Tuoksukin on ihan miellyttävä.

Purkki on hienoa painavaa lasia, ja tuntuu arvokkaalta.






Eniten minua kuitenkin jännitti voiteen inci eli ainesosaluettelo. Baborin tuotteet ja hoidot tuntuvat tehoavan niin hyvin, että minua kiinnosti kovasti, mitä voide oikein lopulta sisältää.

Klikkaamalla saatte kuvan tarvittaessa isommaksi jos haluatte lukea voiteen ainesosaluetteloa.

Syötin Babor Skinovage Arganin ainesosat myös loistavaan Cosmetic Check -palveluun, joka kertoo hymynaamoilla mitä mieltä se on tuotteesta. Toivottavasti saatte tuon alla olevan kuvan klikkauksella halutessanne suurennettua, muuten siitä ei ole paljonkaan hyötyä.






Oloni alkoi olla aika epäuskoinen kun olin saanut ensimmäiset ainesosat syötettyä palveluun. Pelkkää leveää kolmen naaman hymyä. Ihan uskomaton voide!

Luulen, että kosmetiikkatuotteissa on sama kuin ruoka-aineissa, eli ainesosien pitää olla luettelossa siinä järjestyksessä kuin mitä määriä niitä on tuotteessa. Jos tämä pitää paikkaansa myös Baborin voiteen kohdalla niin huh, huh. Aika pitkälle sain ainesosaluettelossa mennä, ennen kuin alkoi tulla ensimmäisiä kertoja surullisempiakin naamoja. 

Ei siis mennyt rahat todellakaan hukkaan! 






Babor Skinovage Argan -voiteen alle kosmetologi suositteli minulle fluideja. En oikein tiedä mikä se on suomeksi, ehkä lähinnä seerumi?

Minulle suositeltu paketti oli nimeltään Energy, ja se sisälsi 7 nesteampullia yhteishintaan 23,44 euroa.

Paketissa oli 5 kpl Oxygen Energizing Fluideja ja 2 kpl Skin Perfecting Fluideja.






Ne eivät saaneet Cosmetic Checkia pelkästään hymyilemään, vaan välillä tuli vähän vakavampaakin naamaa. Ainesoasluettelon loppuosa sai kuitenkin melkein poikkeuksetta kolme hymynaamaa. Eli tämä varmaankin hälventää ainakin epäilykseni siitä, että Baborin Argan-voiteen kohdalla olisi huijattu ja laitettu kylmästi vaan kaikki parhaat aineet ainesosaluettelon alkuun.

Sitten pahoittelen jo etukäteen, että joudutte katselemaan varpaitani. En tykkää niistä yhtään, miten ihmisellä voikin olla niin rumat jalat.

Uhrauduin kuitenkin taas tämän vakavan tieteellisen tutkimuksen eteen ja esittelen teille uudet Gelish-kestolakatut varpaankynteni.

Voilà:






Voi itku, olin vielä lenkilläkin ennen tämän kuvan ottoa, joten koittakaa kestää.

En ollut edes tiennyt, että Baborissa voisi saada geelauksetkin kynsiin. Viime kesänä siellä oli mielestäni vain aivan tavallisia kynsilakkoja tarjolla, mutta nyt olivat uutuutena myös paremmin kestävät geelilakat.

Viimeksi Baborissa tehty pedikyyri kesti minulla hyvänä ainakin kuukauden. Siksi kun kosmetologi ehdotti nyt geelauksia varpaankynsiini, ei tullut mieleenikään tacka nej.

Kynsistä tuli oikein nätit ja siistit. Valitsin tuollaisen kirkkaan, aika iloisenvärisen kynsilakan kun ajattelin, että se olisi kiva kesällä.

Ainoa ero tavalliseen pedikyyriin verrattuna geelikynsissä oli siinä, että varpaat laitettiin hetkeksi sellaiseen uv-laitteseen. Muuten oli aivan sama ihana rutiini kuin tavallisessakin pedikyyrissä, eli jalkojen liotus lämpöisessä vedessä, raspaus, kynsien viilaus, kynsinauhojen siistintä ja rasvaus.

Geelilakkaus oli kuitenkin samantien kuiva ja siinä on nyt tosi hieno kiilto.

Ainoa huoleni on se, että mitenköhän nämä geelaukset oikein lähtevät pois? Kosmetologi sanoi, että ne kasvavat vähitellen pois, mutta sitä en ehtinyt siinä hötäkässä miettiä, että miltäköhän ne sitten näyttävät, sanotaan nyt vaikkapa siinä puolivälissä kynttä.

Tyttöjen kanssa pohdimme tätä teemaa oikein syvällisesti jälkeenpäin. Hyvä ystäväni oli havainnoinut, että usein geelaukset tehdään ainakin käsiin hyvin vaalealla lakalla. Mietimme, että johtuisikohan se siitä, että kädet eivät olisi aivan niin törkeän näköiset kun lakkaus kasvaa pois.

Mutta minähän voin yrittää paikkailla noita geelien kasvurajoja vaikka samanvärisellä kynsilakalla, ja syksyn tullenhan varpulit piilotetaan muutenkin jo taas sukkiin. Jännityksellä siis odotamme: geelipedikyyri - hyvä juttu vai no?  

5 kommenttia:

  1. Noihin geelilakkauksen poistoihin on saatavana jotain poistopakkauksia niitä tekevistä paikoista tai voi poistattaa myös paikanpäällä.Ilmeisesti ne saa pois myös kotikonsteilla: asetonia pumpuliin,pumpuli kynnen päälle ja folio päälle ja anna vaikuttaa vartti.

    VastaaPoista
  2. Jotain marketin halpaa mahdollisimman asetonista poistoainetta ja antaa muhitella, niin varmasti lähtee irti. :) Siis ainetta pumpuliin, kynnelle ja varvas tiiviisti folioon.

    Harmiksi tuo Cosmetic Checkin kuva ei auennut tarpeeksi isoksi, jotta siitä olisi saanut selvää. :/

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Kiitos paljon neuvoista! Mä arvasinkin, että te ihanat lukijat tiedätte kyllä mitä tehdä! Kun tuolla kauneushoitolassa kosmetologi sanoi vain, että geelaukset kasvavat itsestään pois, eikä mitään muuta ohjetta niiden poistosta. :)

    Luulen, että koitan varmaan tuota pumpulijuttua sitten kun alkavat näyttää siltä, että on pakko poistaa. Ellen sitten mene ottamaan uusia geelauksia, kun nyt ainakin tuntuu, että nämä ovat niin kätevät! Varpaille ei tarvitse tehdä mitään, ja pikku kolhutkaan eivät hirveästi kynsilakassa näy. :)


    Myy: Kiitos tosi paljon neuvoista, ihanaa kun tiedätte mitä tehdä! :) Elikkä luulen, että teen juuri noin sitten kun alkaa tuntua siltä, että haluaisi geelaukset pois! :)

    Voi hitsi, eli se kuva ei sitten näy! Mulla oli nimittäin merkittäviä vaikeuksia sen kanssa, varmaan 2 tuntia säädin, että sain sitä edes pienennettyä. Kun Baborin voiteessa oli niin paljon ainesosia, että listasta tuli 4 sivua pitkä, ja halusin sen yhdelle sivulle ja yhteen kuvaan. Täytyy vielä katsoa osaisinko tehdä sille jotakin, tosi tyhmää että se ei nyt näykään. Sori hirveästi!

    VastaaPoista
  4. Mua kiinnostaa tietää, että oliko geelilakat hyvät vai huonot. :)

    Sulla on hauskat varpaat. Omat on niin pienet ja lyhyet, ne näyttää lähes palloilta jalkojen jatkeena. :D

    Sun reissu kuulostaa niin luxusmaiselta ja rentouttavalta. :) Oma reissu Tallinnaan lähenee, jee! :) Itse menen miekkoseni kanssa, joten ei tuhatta kenkä- ja meikkikauppaa, mutta ne vakiot mies saa sietää kiltisti. ;D

    VastaaPoista
  5. Minna: Kiitos vaan, että löydät jotakin nättiä sanottavaa myös mun horror-varpaista. :) Ne on ihan kummallisen pitkät, mielummin ottaisin kyllä sellaiset söpöt nöpöt. Mietin tosi kauan kehtaanko edes laittaa kuvaa niistä tänne, mutta toivottavasti kaikki katsovat vain noita geelauksia. :)

    Tallinnan matka oli oikeastaan kyllä työmatka, mutta tiesin että siellä olisi eka ilta vapaa, joten varasin hyvissä ajoin nuo Baborin hoidot. Oltiin siellä viime kesänä kahden mun hyvän ystävän kanssa ja ihastuttiin paikkaan niin, että halusin mennä myös uudelleen. On kyllä todella ihana paikka, jos haluaa kokea jotakin ylellistä ja rentouttavaa!

    Tosi kivaa, että pääsette pian Tallinnaan! Toivottavasti olisi ihana matka ja hyvät säät! Tallinna on kyllä niin kiva ja kaunis kaupunki, ja lisäksi vielä hyvä tuo kosmetiikkatarjonta. Huomasithan muuten, että Mirssiinalla oli Pretty Sweet -blogissaan juuri postaus Tallinnan kosmetiikkatarjonnasta?! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)