lauantai 14. syyskuuta 2013

Muotiperjantai; Marimekon syksy 2013

Olen nyt tosi innostunut suomalaisesta Marimekosta, johon on viime vuosina tullut kansainvälistymisen myötä mielestäni ihan uudenlaista drivea. 






Ihastelin Espan Marimekon ikkunoita jo loppukesästä, kun niihin oli ilmestynyt tämän syksyn yhtä muotiväriä, syklaamia eli fuksianpunaista. 

Marimekon viime kevään New Yorkin muotiviikoillakin esitelty mallisto oli nimeltään Color For A Reason ja tämä syksyn mallisto on nimetty osuvasti Color For A Season. Toimii ehkä englanniksi paremmin kuin suomeksi, Väriä Säästä.

Malliston kankaat ovat joka tapauksessa aivan upeita, värikylläisiä ja hehkuvia.

Eniten ihastuin tuohon keskellä näkyvään syksyiseen Oodi-kankaaseen, jonka on suunnitellut Teija Puranen.






Tässä on saman suunnittelijan hempeän haalistunut Vuohenputki, joka sekin oli minusta tosi ihana.

Marimekon viime kevään mallistosta ostin kaksi mekkoa, mutta tänä syksynä mielestäni nämä kankaat olivat upeampia kuin vaatteet tai asusteet. Vaatteissa oli aika paljon musta-valkoisuutta ja graafisia muotoja, jotka eivät ole oikein minun juttuni.

Lempparisuunnittelijani Marimekolla on Satu Maaranen. Sellainen parannusehdotus minulla Marimekolle olisi, että tuotteisiin voisi laittaa kuosin lisäksi myös suunnittelijan nimen näkyviin, jotta näkisi mitä uutta Satu Maaranen on luonut täksi syksyksi. Ilmeisesti marimekkolaiset suunnittelevat kuitenkin osin tiiminä, joten yksittäisiä suunnittelijoita ei ehkä aina haluta nostaa näkyviin.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Nivea Cellular Anti-Age

Nivea, se tuttu ja turvallinen, mutta tiesittekö, että se tekee myös kunnianhimoista tuotekehitystä ihonhoidon alalla?







Nivea ei siis ole pelkkiä perusvoiteita sinisissä purkeissa, vaan syksyn uutuutena siltä on ilmestynyt anti-age tuotesarja, joka perustuu ilmeisesti pitkään tutkimukseen.







Sain Nivealta testattavaksi nämä elokuussa julkaistut syksyn uutuudet: Cellular Anti-Age tuotteet.  








Cellular Anti-Age sarjaan kuuluu päivävoide (ilahduttavasti suojakertoimella SPF 15!) ja yövoide. 







Lisäksi sarjaan kuuluu myös seerumi ja silmänympärysvoide. 

Cellular Anti-Age -tuottet on suunnattu 40+ -naisille, ja sarjassa onkin oikeastaan kaikki mitä nainen tarvitsee ihonhoidossa puhdistustuotteiden lisäksi.







Cellular Anti-Age tuotteiden vaikuttavina aineina ilmoitetaan olevan hyaluronihappo, kreatiini ja magnoliankukkauute.

Tuotteiden pitäisi stimuloida ihosolujen toimintaa. Niiden pitäisi vähentää näkyvästi ryppyjä, tehdä ihosta kimmoisampi ja olla koostumukseltaan ja tuoksultaan hemmottelevia. 






Halusin käyttää tuotteita kokeeksi muutaman viikon ennen kuin katsoisin niiden inci-listaa. 

Olen tottunut ihonhoidossa ehkä vähän ylellisempiin tuotteisiin kuin mikä on mielikuvani Niveasta. Normaalisti käytän japanilaiseen ihonhoito-osaamiseen pohjaavaa Sensaita tai luonnonkosmetiikkaa. Ihoni on myös aika hyväkuntoinen, ja vaikka olen n. 35-vuotias, ikääntymisen merkkejä ei mielestäni juurikaan ole. Ainakin minua luullaan yleensä nuoremmaksi kuin mitä olen. 






Cellular Anti-Age -voiteet on pakattu purkkeihin, jotka ovat ehkä vähän laadukkaamman oloisia kuin Nivealta odottaisi. Ne ovat kuitenkin aika kevyet, eli ei lasia kuten kalliimmissa voiteissa.

Nivea on panostanut tuotekehityksessä erityisesti voiteiden tuoksuun ja tuntuun iholla. 

Tuoksu on minusta aika parfyyminen ja voimakas. Siinä pitäisi erikoista kyllä olla samanlainen rakenne kuin hajuvesissä. Ensituoksussa kukkaisuutta eli bergamottia, orvokkia ja luumua, sydäntuoksussa puuterista jasmiinia ja pionia sekä pohjatuoksuna myskiä, tonkapapua ja santelipuuta. 

Itse pidin eniten hillitymmästä sydäntuoksusta. Voimakas ensituoksu oli minusta aika tätimäinen, mutta hei, nämähän ovat anti-age -tuotteita.

Tuoksun tarpeellisuudesta en ole varma. Lancomen Hydra Zeneissa, jotka minulle tulivat näistä Niveoista vähän mieleen, tuoksu lisää minusta tuotteiden ylellisyyttä ja käytön iloa, mutta näissä Niveoissa olisi riittänyt vähempikin.  

Sen sijaan Nivean tuotekehitys on minusta onnistunut erityisesti voiteiden rakenteessa. Ne ovat miellyttävät levittää, imeytyvät helposti ja kosteuttavat hyvin. Ihosta tulee myös heti pehmeä.






Yllättävän hyvää jälkeä Cellular Anti-Aget tekivät myös ihollani, vaikka minulla ei suurempia ongelmia olekaan eikä vielä varsinaista tarvetta anti-ageing tuotteille. 

Mielestäni ihoni oli kuitenkin aavistuksen hehkuvampi ja kosteutumpi kuin normaalisti. Epäilin syyksi hyaluronihappoa ja magnoliauutetta. Pidin tuotteista yllättävän paljon. 

Niinpä minua jännitti kovasti, että miltä tuotteiden inci eli ainesosaluettelo näyttäisi. Olisivatko aktiiviaineina mainostetut hyaluronihappo, magnoliankukkauute ja kreatiini aivan viimeisenä luettelossa? Olisiko halpa mineraaliöljy ensimmäisten joukossa, olihan kyse sentään varsin edullisesta Niveasta? 






Yövoiteen inci-listassa magnoliauute on 13., kreatiini 14. ja hyaluronihappo 16. Yleensä sanotaan, että 8-10 ensimmäistä ainetta incissa ovat merkityksellisimmät. Alkupäästä löytyy kuitenkin ihan hyviä kosteuttajia ja pehmentäjiä kuten glyseriini ja cetearyl alcohol. Mielenkiintoista on myös, että ennen aktiiviaineiksi ilmoitettuja incissä on myös hyvinä kosteuttajina tunnettuja sheavoita (8.) ja macademiaöljyä (11.).

Päivävoiteessa sijoitukset ovat samaa luokkaa, mutta edellä on vielä aurinkosuoja-aineita ja silikoneja.

Seerumi lähtee myös liikkeelle silikoneilla ja glyseriinillä, mutta siitä magnoliauute löytyy jo sijalta 9., kreatiini 10. ja hyaluronihappo 12. Paikkaansa siis pitää se, että seerumissa on tehokkaampi koostumus aktiiviaineita kuin voiteissa. 







Mutta jos unohdetaan tämä incien tuijottaminen, niin nämä ovat oikein mukavia voiteita.

Parhaiten Nivea Cellular Anti-Aget sopivat varmasti niille, jotka eivät halua tai joilla ei ole mahdollisuutta tuhlata omaisuuksia ihonhoitoon, mutta haluavat kuitenkin tehdä jotakin. Silloin voi ostaa Nivean anti-agea. Kaikkien Cellular Anti-Age -tuotteiden hinta on n. 16,50 euroa kappaleelta. 

Sain Nivean testipaketin mukana lahjakortin kukkakauppaan, missä oli minusta samaa ihanaa ajatusta. Kukkia ei välttämättä raaskisi ostaa itselleen, mutta silti niitä on kiva saada ja niistä tulee hyvä mieli. Samaa pientä arjen hemmottelua vähällä rahalla on myös näissä Nivean Cellular Anti-Ageissa.   

maanantai 9. syyskuuta 2013

Marjaisia sävyjä meikissä

Syyskuu, ja olen innostunut sinisistä, viininpunaisista ja violeteista sävyistä meikissä.







Ahkerassa käytössä ovat olleet nämä kaksi luomiväripalettia, eli Estee Lauderin viime syksyn 2012 fantastisen upean Violet Underground -kokoelman nimipaletti Violet Underground ja Diorin legendaarinen vihreiden silmien paletti Stylish Move. 

Huulimeikissä olen myös käyttänyt viininpunaisen marjaisia sävyjä kuten MACin Party Linea. Kynsissä on ollut OPIn Diva of Geneva. 






Viininpunainen meikki sopii hyvin myös punaiseen tukkaani.

Tämä meikki on tehty Estee Lauderin Violet Undergroundin punaisilla sävyillä, mutta yhtä hyvin siinä voisi olla Diorin Stylish Movea.

Tuota Stylish Movea suosittelisin muuten epävarmemmallekin punaisella meikkaavalle, sillä se on aivan pomminvarma häivyttyjä. Sävyt ovat niin harmoniassa, että sille ei tarvitse häivytyssivellintä kuin näyttää, lopputulos on varmasti aina kaunis. Sopii kiireaamuihinkin, vaikka on viininpunainen!







Ja uskoisitteko, että tämäkin silmämeikki on tehty samalla EL Violet Underground -paletilla.

Paletti on siis todella monikäyttöinen: sillä saa punaisia, sinisiä ja ruskeita meikkejä.

Myös Maitokahvi sokerilla -blogin ihana kiireinen aamumeikkailija Eiko on nyt innostunut Violet Underground -paletista. Hänen sillä tekemiinsä meikkeihin pääset tästä (pinkki) ja tästä (sininen).  






OPIn Swiss -kokoelman Diva of Geneva syksyltä 2010 on aika diiva myös kynsissä. Kaunis viininpunainen, violettia shimmeriä heijastava kynsilakka, mutta vähän hankala levittää. Mutta kuten kaikille suurille diivoille, sillekin voi antaa anteeksi hankaluudet matkan varrella, sillä lopputulos on so fabulous!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Muotiperjantai; Gloria High Fashion Show 31.8.2013

Toivottavasti ketään ei häiritse, että Muotiperjantai ilmestyy tällä viikolla vähän vääränä päivänä. En vain ehtinyt eilen sitä kirjoittelemaan, olen pahoillani! Mutta korvaukseksi voisin kertoa teille vähän enemmän Gloria High Fashion Shown meikeistäkin.





Helsingissä vietettiin viime viikonloppuna 29.8.-1.9.2013 ensimmäistä kertaa Helsinki Fashion Weekendia. Musiikkitalon eteen Töölönlahden rannalle pystytetyssä teltassa nähtiin torstaina 29.8. Cosmopolitan Urban Fashion Show, perjantaina 30.8. Me Naiset Trend Fashion Show ja lauantaina 31.8. oli Gloria-lehden vuoro High Fashion Showlla. 

Olen ollut aiemminkin katsomassa Gloria Fashion Showta. Viime vuonna se oli Vanhalla ylioppilastalolla, ja sitä aiemmin ainakin Korjaamossa Töölössä. 

Gloria Fashion Show on upea syksyinen tapahtuma, johon kannattaisi tulla kauempaakin. Ainoita näkemiäni kunnon muotinäytöksiä Suomessa Marimekon ja Ivana Helsingin lisäksi. Kiva juttu on myös se, että muotinäytöksen vaatteita voi ostaa ihan tavallisista kaupoista. Stockmannilta näytöksessä nähdyt vaatteet loppuvatkin yleensä aina heti samana päivänä.

Nyt Helsinki Fashion Weekendin telttaan oli Gloria High Fashion Dayta varten rakennettu näyttävä, valkoisena kiiltävä iso lava, jolla tähtinä kävelivät kansainväliset huippumallimme Suvi Koponen ja Kirsi Pyrhönen. 






Gloria High Fashion Shown oli suunnitellut ruotsalainen stylisti Karin Smeds. 

Näytös oli jaettu neljään osaan: Dusty Dawn, Legends of the Night, Early Morning Magic ja Starlet Sunset. 

Minua nauratti erityisesti Legends of the Night -osio, jonka musiikki oli aika kovaa rapia tyyliin Wu-Tang Clan. Sen tahdissa Teemu Muurimäen Marimekolle suunnittelemat mekot, Henri Lloydin, Tommy Hilfigerin, Ril'sin, Longchampin, Gantin ja Sandin vaatteet marssivat lavalle. Ei ehkä ihan sitä mihin näissä melko konservatiivisissa taloissa tai Gloria Fashion Showssa on totuttu, mutta todella piristävää ja tuoretta ruotsalaisnäkemystä kyllä!

Starlet Sunsetin musiikki oli puolestaan cheesy 80's, ja vaatteet Anna Ruohosen kauniita kankaita, Turo Tailoria, Armania, Vilaa, Joutsenta jne. 

Stylistillä olikin varmaan kova homma saada kaikki erimaalaiset ja erityyliset merkit kasaan yhtenäiseksi näytökseksi, ja musiikki oli yksi tapa tehdä se.  






Torstain Cosmopolitan Urban Fashion Dayn meikkisponsorina oli Maybelline, ja lauantain Gloria High Fashion Dayn puolestaan Giorgio Armani. En tiedä mikä meikkimerkki oli Me Naiset Trend Fashion Dayssa, mutta ainakin Maybelline ja Giorgio Armani oli erinomaisesti valittu kyseisten lehtien päivän teemaan. 

Glorian muotinäytöksestä poimin 4 erilaista Giorgio Armani -meikkilookia. 

Huippumalli Kirsi Pyrhösen johtamalla malliryhmällä oli luonnollinen nude-meikki ja vahvat, 1980-luvun tyyliset Brooke Shields -kulmakarvat.

Yhdellä mallijoukolla oli taas voimakkaat petroolinväriset luomivärit melkein kulmakarvoihin asti ja punaiset huulet, vähän kuin tuossa Armanin mainoskuvassakin.

Kolmas ryhmä oli mm. Suomen huippumalli haussa -ohjelmasta tutut Polina Hiekkala ja oma suosikkini ohjelman 3. tuotantokaudelta, punatukkainen Tiia Hakala, joilla oli hailakat kulmakarvat ja kirkkaan oranssit, pirteät huulet. 

Neljäs look oli Chanelin inspiroima nukkemainen, voimakkaiden mustien ripsien tyyli nudeilla huulilla.   

Kansainväliset huippumallimme oli huomattu jättää liikaa meikkaamatta luonnollisemman näköiseksi, jolloin heidät saattoi nähdä mahdollisimman paljon omina itsenään tässä harvinaisessa tilaisuudessa kävelemässä Suomessa catwalkilla. 

Meikit olivat meikkitaiteilija Ilkka Ruotsalaisen vetämän tiimin tekemiä. Ilkka Ruotsalainen tekee paljon töitä Lancomellekin, mutta tässä hän edusti siis Giorgio Armania. Ilkka Ruotsalainen kuvaili meikkejä itse seuraavasti: "Lavalle astuu moderni glamour-nukke, mutta myös boheemi rock-nainen Jane Birkinin tyyliin.".

Glorian näytöksen hiuksista vastasi kansainvälisesti menestynyt, upea hiustaiteilija Tom Wennerstrand Salon Noir -tiiminsä kanssa. Tom Wennerstand on uskomattoman hyvä hiusnero, joka tekee muotiviikkoja maailmallakin Pariisissa, Milanossa, Lontoossa ja New Yorkissa.

Kirsi Pyrhösen johtamalla malliryhmällä oli hyvin sileät, sleekit suorat hiukset, petroolisilmämeikkisillä tytöillä päänmyötäisesti kiinnitettyjä wetlook-sykeröitä, Suomen huippumalli haussa -tiimillä pörröistä kiharaa ja mustilla ripsitytöillä seksikkäitä laineita a la Brigitte Bardot. Lisäksi nähtiin muutama erityinen hiuslook L'Orealin omassa sisääntulossa. 






Gloria High Fashion Dayssa oli esittelyssä myös Giorgio Armanin meikkejä ja Armanin uusi Si-tuoksu.

Si:ta jaettiin tuoksuteltavaksi paperiliuskoilta sisään tullessa, ja lisäksi näytöksen goodie bagissa oli näyte Si:sta. Itse osallistuin jo Si:n julkaisuiltaan, ja sattumalta meinasin laittaa sitä myös näytökseen. 

Ystäväni ihastui Si:n lämpimään, hedelmäisen italialaiseen tuoksuun kovasti, joten annoin hänelle goodie bagista omankin testerini, sillä minulla on kotona kokonainen pullo tätä hurmaavaa loppukesän tuoksua.   





Glorian näytöksessä esiintyi perinteisesti myös Boutique Kaarina K. Heidän sisääntulostaan bongasin yllättäen samat kengät, joita ihastelin malli Saimi Hoyerin päällä muutama vuosi sitten Kauneusmessuilla. Kengät ovat siis varmaan joko Giuseppe Zanottin tai Balmainin, joita Kaarina K myy. Ne ovat niin huikean korkeat, että en tiedä pystyykö niillä kävelemään kukaan muu kuin huippumalli, mutta ihanat ne ovat! 

Koska näytös oli Glorian, en halua steal their thunder, vaan linkitän vain tähän Glorian nettisivuille, joilta pääsette halutessanne katsomaan näytöskuvia tarkemmin. Lisää kuvia tulee Glorian lokakuun numeroon, joka ilmestyy 24.9.2013.






Goodie bagin sisältö on kuitenkin esiteltävä kuten aina. 

Gloria-lehden ja Si-tuoksun lisäksi goodie bagissa oli Fazerin suklaata ja näytteet L'Orealin uudesta Inoacolor Care Argan Oil + Green Tea -hoitoaineesta ja hiusnaamiosta. Lisäksi saimme näyteen Lancomen uudesta DreamTone -seerumista, josta pyörii parhaillaan ihana mainos tv:ssä nuorine tyttösineen ja ruusuineen. 

Ei siis Giorgio Armania, mutta muuten kiehtovia uutuuksia kyllä!