sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Taidenäyttely kauneushoitolassa

Olin viime perjantaina mitä ihastuttavimmissa taidenäyttelyn avajaisissa. 

Shampanjaa, vaahtokarkkeja, muotikuvia, meikkejä ja pikamanikyyrejä...




Taidenäyttely avautui nimittäin Beauty Queens -kauneushoitolassa Helsingissä. 

Muotikuvat ovat fashion illustrator Olesja Hännikäisen





Avajaisissa oli mahdollisuus tavata myös itse taiteilija.

Olesja kertoi, että muotipiirustuksia käytettiin muotilehdissä kuvituksena erityisesti 1900-luvun alussa ennen kuin oli valokuvia. 

Muotisuunnittelijat nykyäänkin myös itse piirtävät kokoelmiaan, ennen kuin ompelimot toteuttavat ne. 




Olesja on inspiroitunut vanhoista Voguen kansikuvista ja haute couture -muotinäytöksistä. 




Ooh la la!

Vogue Cover (100 euroa).




Le Fashion, La Mode, Le Look...

Koska rakastan pilkkuja, yksi ehdoton suosikkini oli tämä Polkadot. 

Se olisi vielä myynnissä (100 euroa).




Reunoilla goodie bagien yläpuolella näkyvät keltaiset kuvat Olesja maalasi, koska tykkäsi niin paljon Armanin Far East -teemaisesta näytöksestä muutama vuosi sitten.  




Hurmaavan Olesjan teoksista tehtyjä julisteita voi ostaa myös Juniquesta täältä (12 euroa). 

Alkuperäisiä on vielä muutaman viikon myynnissä Beauty Queensissa (hinnat n. 100-300 euroa). 




Olesja tekee kuvituksia myös tilauksesta (http://olesjafi.wordpress.com). 

Olesjalta voi tilata high fashion -muotikuvan vaikka itsestään Voguen kannessa lempisuunnittelijansa luomuksissa; Diorissa, Chanelissa tai vaikka Alexander McQueenissa. 

A chance to go all out, ladies!




Taidenäyttelyn avajaisissa kauneushoitolassa oli mahdollisuus saada myös pikamanikyyreja ja -meikkejä. 





Minulla oli niin kiire, että ehdin ottaa vain pikahoidon käsille, jossa kynnet siistittiin huolellisesti.

Kynsilakka on omani, Essien viime kesän upea ja superkestävä Sunset Sneaks, joka nyt valitettavasti loppui, nyyh.

Kaikki kuvat viimeistä lukuunottamatta Olesja Hännikäinen ja Beauty Queens

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana idea. Olen useampaan kertaan itsekin mielinyt taidenäyttelystä omassa kauneushoitolassani. Itselleni taide on suuri innoituksen aihe ja saan taidenäyttelyistä virtaa itseenikin. Jo omista asiakkaistani löytyy taiteilijoita joiden töistä voisi muutkin asiakkaat nauttia. Täytyypä pitää mielessä.

    Inkeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa jos innostuisit pitämään taidenäyttelyä myös omassa kauneushoitolassasi!

      Helsingissä olen aiemmin nähnyt vaihtuvia taidenäyttelyitä kampaamoissa, mutta en aiemmin kauneushoitolassa, jonne ne sopivat myös tosi hyvin.

      Luulisi että tämä on win-win tilaisuus kaikille: taiteiljalle, asiakkaille ja omistajalle. Kaikki tavoittavat uusia kohderyhmiä.

      Itsekin olin ensin asiakkaana tuolla Beauty Queens -kauneushoitolassa ja näin kun teoksia vasta ripustettiin seinälle. Sainkin sitten ilokseni kutsun myös avajaisiin, jossa yllätyksenä myös taiteilija Olesja Hännikäinen oli paikalla. Oli tosi mukava ilta, kun taiteilija kertoi teoksistaan ja kauneushoitolan kosmetologit tekivät avajaisvieraille pikamanikyyrejä ja meikkejä. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)