Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fragonard. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fragonard. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kosmetiikkaostoksia Nizzasta

Aloitan kuitenkin kuvalla yhdestä maailman kauneimmista rakennuksista, eli Le Negresco Nizzan Promenade des Anglaisilla.  






Hotelli Negresco on kuin unelmainen kermakakku, aivan ihana!






Me emme kuitenkaan yöpyneet Negrescossa, vaan Helena Petäistön suosikkihotellissa Windsorissa.  

Windsor on taidehotelli, jossa jokainen huone on erilainen. Meidän huoneemme oli nimeltään Aladin. Rakastin noita heleitä värejä ja vaaleaa liilaa huoneessa.

Hotellissa oli myös uima-allas ja papukaijoja puutarhassa, jossa aamiainen syötiin. Mukava, vähän boheemi kokemus!






Minusta on kivaa, että tällaisissa vähän erikoisemmissa hotelleissa on usein mietitty myös hotellin kylpyhuonetuotteet tarkasti.

Windsorissa kosmetiikka oli läheisestä Grassen parfyymikaupungista yhdeltä alueen kuuluisimmasta parfyymitaloista Fragonardilta






Fragonard Fleur d'Oranger -käsisaippua ei tuoksunut kovin voimakkaasti appelisiininkukille vaan oli hyvin mieto. 






Huoneessamme oli Fragonardilta myös Fleur d'Orangers -suihkugeeli ja Verveine -shampoo.

Odotin Fleur d'Orangersista makeaa appelsiinintuoksua, mutta se olikin aika vihreä ja vähän tympeä. Verveine oli vähän pehmeämpi sitrus. 






Koska hotellissamme oli myös kylpyamme ja Nizzassa Lush, halusin kokeilla jotakin kylpypalloa. 






Shoppailu Lushilla olikin mielenkiintoista, sillä kaikki oli ranskaksi eikä myyjäkään puhunut englantia.

Pyysin kosteuttavaa kylpypalloa, ja myyjä suositteli minulle tätä Chaudron Magique -nyyttiä. 

Katsoin nyt jälkeenpäin, niin tätä on myynnissä Suomen Lushissakin nimellä Ceridwen's Cauldron. Nizzassa hinta oli 6,45 euroa, ja Suomessa tämä maksaa 8,90 euroa.  






Onneksi Nizzan Lushissa oli inci-lista näkyvissä, niin näin itsekin että tämä Magique sisälsi mm. kaakaovoita, kauraa, saksanpähkinäöljyä ja laventeliöljyä. 






Tässä se nyytti keikkuu.

Olin vähän epävarma olisiko kylpysula pitänyt ottaa pois nyytistä vai laittaa se nyytteineen juoksevaan veteen. 






Laitoin kuitenkin koko paketin. Siitä tuli maltillinen, kevyt vaahto. Tuoksua ei juuri ollut.

Iho oli kuitenkin kivan kosteuteun oloinen kylvyn jälkeen, eli vartalovoidetta ei tarvinnut erikseen laittaa. 







Yksi Nizzan kohokohtia on tietenkin Sephora.

Pääostoskadun Sephora on tosi iso, ja siellä on kaikki mahdolliset Sephoran palvelut, eli meikkauspiste, Benefit Brow Bar ja Nail Bar.

Giorgio Armanin uusi Si-tuoksu oli näyttävästi esillä kaikissa Sephoroissa. Sitä suihkuteltiin sisääntullessa ja se oli myös nostettu erityisesittelyyn standeille.

Muita uutuuksia olivat Urban Decayn loistavan silmämeikinpohjustajan Eyeshadow Primer Potionin Anti-Age -versio, Make Up For Everin Pro Finish -meikkipuuteri, Ciate Luxe -kynsikoristelusetti, Striplac-kynsilakat ja Dior Rouge -huulipunat.

Sephorassahan myydään kaikkia kivoja merkkejä, joita ei yleensä Suomesta saa. Suosikkejani ovat Urban Decay, Too Faced, Make Up For Ever, Nars, Bobbi Brown ja Benefit. 








Nyt ostin varastoon vain kahta tuotetta, joista toista myydään Suomessakin ja toista ei.

Make Up For Ever on Sephoroissa halvempaa kuin Suomessa. Vakiokäytössäni on väritön, hyvin hienojakoinen HD Powder -irtopuuteri, joten ostin sitä lisää. Hinta oli 29,90 euroa, kun se Suomessa maksaa muistaakseni lähemmäs 50 euroa. 

Toinen suosikkituotteeni ja paras kategoriassaan on mielestäni Smahboxin Photo Finish Primer. Sitä saa kyllä onneksi laivoilta, mutta ostin silti tyytyväisenä uuden kappaleen varastoon Sephorasta, sillä en käy laivoilla kuitenkaan niin usein. Hinta oli 31,50 euroa, kun viimeksi maksoin siitä Norjassa 34,70 euroa. 







Yksi tuoteryhmä Sephorasta puuttuu nähdäkseni kokonaan, ja se on luonnonkosmetiikka. Sitä ei muutenkaan ole Nizzassa esillä kovin paljon, vaikka aika monet suuret luonnonkosmetiikan merkit ovat ranskalaisia. 

Niinpä olin iloinen, kun törmäsin tähän Nature & Decouvertes -kauppaan Nice Etoille -ostoskeskuksessa pääkadulla. 

Siellä oli kaikkia kiinnostavia joogavarusteita, aromaterapiaa, teetä ja Terre d'Ocin tuotteita. 






Halusin ostaa Terre d'Ocilta jotakin kokeiluun, joten valitsin tämän Karité-sarjan käsivoiteen kauniissa pakkauksessaan. 

Hinta oli 10 euroa, kun se Suomessa esim. Joliessa maksaa tuplaten sen, 19,30 euroa.

Ihan ok käsivoide, mutta kuvailisin sitä Jolien tapaan ennemminkin ravitsevaksi kuin varsinaisesti kosteuttavaksi. Koostumus on vähän rakeinen ja heikosti imeytyvä ja tuoksu kookoksinen. 






Nizza on Provencessa, ja sieltä on kotoisin myös L'Occitane. Siksi minusta on hauskaa Rivieralla ollessani ostaa jotakin myös L'Occitanesta, vähän kuin paikallista. 






Suosikkituotteitani L'Occitanelta on Shea- eli karitevoi jalkavoide. Sitä on olemassa myös käsivoide. 

Toisin kuin Terre d'Ocin Karité L'Occitanen Shea on kermaista, pehmeää ja hyvin kosteuttavaa. Suosittelen siis lämpimästi.

Shea-voiteet olivat Nizzan L'Occitanessa vähän halvempia kuin Suomessa, 19,50 euroa, kun Suomessa hinta on 23 euroa. 






Nizzassa paras perinteinen kosmetiikkaosasto on Lafayette-tavaratalossa. 

Siellä sisääntulossa ovat paraatipaikalla heti kaikki Ranskan suuret nimet: YSL, Chanel, Dior ja Guerlain. 

Nämä ovat muutenkin kaikissa pienemmissäkin paikoissa parhaiten esillä, ja jossakin sivummalla ovat sitten esim. Lancome ja Clarins. 

Lafayettessa olivat esittelyssä myös ranskalaisen Kure Bazarin luonnonkosmetiikan kynsilakat. Hinta oli 16 euroa kun se on Suomessa 18,50 euroa. 

Myös Essien kynsilakat olivat vähän halvempia kuin Suomessa, 11,90 euroa ja Opit 14,50 euroa.

L'Orealin meikit ovat yllättäen aavistuksen kalliimpia tai samoissa hinnoissa, mutta niistä saattaa olla kausikokoelmia joita ei Suomessa ole, kuten nyt Miss Pop -kesäkokoelma. 

Parfyymien tarjonta Ranskassa on erinomainen. Lafayettessa oli esittelyssä La Collection Privée Christian Dior; 14 yksinkertaista luksustuoksua pakattuna lääkepullon näköisiin pakkauksiin nimeltään esim. Vetiver, Grand Bal tai New Look 1947.     






Jos olette kiinnostuneita parfyymeista, suosittelen ehdottomasti yhtä Nizzan helmeä, Tanagra parfymeriaa. 

Name droppailu alkaa jo Tanagran ikkunassa: Frederic Malle, Tom Ford Private Blend, L'Artisan Parfumeur, Diptyque, Kilian, Annick Goutal, Aqua di Parma, Serge Lutens...

Sisällä on mm. upea vintagevitriini Guerlainilta, joka sisältää kaikki sen julkaisemat kuuluisat parfyymit sekä meikkejä Chanelilta, Guerlainilta ja Bobbi Brownilta. Kun myy hyvää, ei tarvita paljon. 






Loppuun vielä Pumpulipupun lounasvinkki Nizzaan. 

Rue Meyerbeerilla lähellä Negrescoa sijaitsee lempparikahvilani Co-t-Cafe, josta saa Nizzan parhaat salaatit ja hedelmäsalaatit. Nimim. söin viikon aikana 4 kertaa Co-t-Cafen jogurtti-hedelmäsalaattijälkkärin. 

Seuraavassa osassa Cannes!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Parfyymiworkshop Grassessa

Grassen kaupunki on Ranskan parfyymiteollisuuden keskus. Se sijaitsee lähellä Nizzaa, joten vietin sadepäivää siellä.

Grassessa on runsaasti parfyymien raaka-aineiden valmistajia. Ne myyvät tuotteitaan pääasiassa muotitaloille ja muille, jotka sitten valmistavat niistä parfyymeja. Koko touhu on vähän salaperäistä, joten valmistajien tiloihin ei yleensä pääse tutustumaan. 






Onneksi Grassessa on myös kolme parfyymitaloa, jotka tekevät omia parfyymejaan ja toivottavat mielellään myös vieraiijat tervetulleiksi.

Galimard on ehkä perinteisin ja kuuluisin. Fragonard on modernein ja kaupallisin. Ja Molinard sitten jotakin siltä väliltä. 

Kaikilla on tehtaat ja myymälät Grassessa, joihin pääsee vierailemaan. 

Galimard sijaitsee noin 3 kilometrin päässä keskustasta. Fragonardilla on myymälä keskustassa ja tehdas Galimardin lähellä. Molinard sijaitsee Grassen keskustassa.

Galimardilla ja Molinardilla on lisäksi vielä aivan loistava ohjelmanumero: parfyymiworkshop, jossa saa valmistaa oman parfyyminsa!






Toiveikkaana menin ensin Molinardille, sillä sen hienot tilat sijaitsevat lähellä Grassen keskustaa. 

Parfyymiworkshopiin tarvittaisiin periaatteessa vähintään kaksi henkilöä. Olin Grassessa yksin, mutta minulla kävi tuuri, sillä samaan aikaan englanninkieliseen workshopiin oli tulossa myös pieni amerikkalainen ryhmä, joten pääsin sitten heidän kanssaan.

Workshopin hinta oli 60 euroa ja kesto noin puolitoista tuntia. Siihen sisältyi myös itse tehty parfyyymi, 50 ml.   






Molinardin parfyymiworkshop pidettiin omassa, sitä varten nimenomaisesti suunnitellussa tilassaan, L'Atelier des Parfumsissa. 

Huoneessa oli tällaisia pöytiä täynnä erilaisia tuoksuja. 

Tuolla ylemmän kuvan taka-alalla vilahtaa myös ohjaajamme, aito parfymööri vai miten tätä ammattinimikettä nyt kutsuisi.

Parfyymin luominen alkoi siitä, että kerroin ohjaajalle, että millaisista tuoksuista pidän. Tuoksuryhmiä on kuusi: puu- (woody), kukkais- (floral), sitrus- (citrus), itämaiset- (oriental), nahka- (leather) ja saniaistuoksut (fern). 

Suosikkejani näistä ovat kukkaistuoksut sekä gourmand-tuoksut, jotka sisältävät yleensä kaikkea herkullista kuten vaniljaa, suklaata ja hunajaa. 

Sitten parfymööri kertoi tuoksun rakenteesta. 

Tuoksussa on ensituoksu eli top note, joka kestää iholla 20-30 minuuttia. Se aistitaan parfyymista ensin, ja monet ihmiset tekevätkin ostopäätöksensä virheellisesti jo pelkästään sen perusteella.

Tärkeämpi nimittäin vielä on tuoksun sydän eli middle note, joka muodostaa tuoksun teeman ja kestää iholla noin kaksi tuntia.

Sitten tulee vielä pohjatuoksu eli base note, joka tuoksuu parhaimmillaan koko päivän.

Hyvä tuoksu sisältää kaikki nämä kolme elementtiä. Jokaiseen luokkaan voi samassa parfyymissa kuulua useampiakin tuoksuja, ja sitä kohti mekin lähdimme pyrkimään. 






Pullot oli jaettu värikoodeilla base noteihin, middle noteihin ja top noteihin. Alimmassa rivissä olivat base notet ja ylimmässä top notet ja keskellä middlet. Jotkut tuoksut oli luokiteltu myös kahteen luokkaan, eli sama tuoksu saattoi käydä esimerkiksi pohjatuoksuksi ja sydäntuoksuksi.

Ja sitten ei kun nuuskuttelemaan!

Parfyymööri antoi minulle alkuun kuusi pulloa, joiden tuoksujen hän tiesi jo etukäteen sopivan yhteen. Joukossa oli kukkaistuoksuja ja gourmand-tuoksuja. Minun piti valita niistä ne joista pidin, ja sitten kastaa paperisia näyteliuskoja niihin ja tuoksutella niitä yhdessä. Ajatuksena oli saada käsitys siitä, miten tuoksut sopivat yhteen. Ei nimittäin riitä, että tuoksut yksinään ovat hyviä, niiden pitää myös sopia kokonaisuudeksi.

Valitsin pohjatuoksuista mielestäni parhaimmat ja sitten jatkettiin samalla tavalla sydäntuoksun ja ensituoksun kanssa.

Oli kyllä yllättävän vaikeaa! Joku tuoksu kuten cola saattoi tuoksua ihanalta yksinään, mutta ei sitten sopinut yhtään yhteen esimerkiksi valitsemani kukkaisen pohjatuoksun kanssa.  






Lopulta sain parfymöörin avustuksella valittua yhteensä kuusi tuoksua, jotka mielestäni sopivat vielä yhteenkin.

Pohjatuoksuna minulla oli valmis sekoitus kukkaispohjaa (floral base). Siihen yhdistettiin toinen pohjatuoksu, puuteri (powder). Middle noteksi valitsin toisen kukkatuoksun eli vesililjan (aquerous flowery base) sekä makean sokeroidun mantelin (sugared almond). 

Top notena ihastuin vihreän omenan tuoksuun (green apple). Parfymöörin mielestä se oli kuitenkin yksinään liian hallitseva, joten hän ehdotti siihen lisäksi frappea eli rusinaa. Aluksi epäröin, sillä en pitänyt rusinantuoksusta yksinään hirveästi. Oli kuitenkin mielenkiintoista, jos rusinan otti tuoksukimpusta pois. Tuoksu muuttui yhtäkkiä latteammaksi ja suoraviivaisemmaksi, ei yhtään niin hienostuneeksi ja mielenkiintoiseksi. Parfymööri oli siis oikeassa, ja rusina tarvittiin.

Lopputuloksesta tuli mielestäni yllättävän hyvä. Sain itse siirtää tuoksut isommista pulloista pipetillä omaan pullooni. Parfymööri laski tuoksujen suhteet, joka hänen mielestään oli melkeinpä merkittävintä parfyymissä. Loppuun sain sanoa, halusinko tuoksusta enemmän kukkaisen vai makean. Valitsin kukkaisen, ja parfymööri laski sitten middle noten vesililjan ja sokeroidun mantelin suhteen sen mukaan, eli mantelia tuli vähemmän.  

Oman tuoksun luomisessa hienointa oli ehkä se, että tuoksujen maailma aukeni aivan uudella tavalla. Kun tuoksun hajoitti osiin ja aloitti sen tekemisen aivan alusta, alkoi arvostaa monivivahteisia kaupallisia tuoksuja aivan eri tavalla.

Parfymöörikin piti tuoksustani. Hänen mukaansa se oli "elegant" ja "fashionable". Luulen, että se muodikkuus tuli tuosta ihanasta vihreästä omenasta. 

Miesten tuoksujen tekeminen on kuulemma yllättäen paljon vaikeampaa kuin naisten. Miesten tuoksut sisältävät pääosin puu- ja nahkaelementtejä sekä varmaan myös sitrusta.


Parfyymimyymälöiden ja tehtaiden lisäksi Grassessa on myös erinomainen parfyymimuseo. Siellä esitellään parfyymien historiaa, raaka-aineita, valmistusta ja suunnittelua. Todella mielenkiintoista!

Grasseen pääsee Nizzasta mm. bussilla. Matka kestää noin puolitoista tuntia ja maksaa euron (!).