tiistai 29. joulukuuta 2015

Diorin ja Chanelin joulun meikkikokoelmat

Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana joulu!




Yleensä kyllästyn heti joulun jälkeen kaikkeen jouluun liittyvään, mutta tänä vuonna ei ole jostakin syystä niin.

Myös joulun meikkikokoelmat kiinnostavat edelleen. Hyvä joulukokoelmahan toimii myös joulun jälkeen. Diorin ja Chanelin molempien osalta se pitää tänä vuonna paikkansa. 




Diorin joulukokoelma on State of Gold, Diorin mukaan "gold and light".
 
Kulta ja punainen on jo niin nähty joulukokoelman aiheina, että niitä on vaikea tehdä uudella tavalla.
 
Dior kuitenkin onnistuu tässä. Kulta on kokoelmassa vain hienovaraisena tausta-ajatuksena, ja toteutuu viininpunaiseen ja harmaaseen sekoitettuna. Harmaa ja vaaleanpunainen ovat Diorin muotitalon tunnusvärejä, ja se näkyy taidokkaasti myös tässä kokoelmassa, erityisesti luomiväripaleteissa ja kynsilakoissa.
 
Hienoin juttu kokoelmassa on pinkinpunainen huulipuna Fantastique, uudenlainen idea ja valinta joulukokoelmaan!
 



Chanelin lähestymistapa joulukokoelmaan - tai kuten poliittisesti korrekti tapa ilmaista asia nykyään on "holiday collection" - ei ole jouluun sidottu. Chanel on valinnut aiheeksi klassikkokynsilakkansa vuodelta 1994 Rouge Noir, jonka myyntinimi USA:ssa on Vamp. USA:ssa kokoelman nimi onkin Vamp Attitude.
 
Viininpunainen oli muotia syksyllä jo ennen Chanelin joulukokoelmaa, tai sitten Chanel toi sen muotiin. Joka tapauksessa se oli yksi syksyn kuumimpia värejä.
 
Silmämeikki on saanut inspiraationsa viininpunaisenmustasta kynsilakasta ja huulimeikki on sen vastapainona syvän aniliininpunainen. Modernia ja sen vuoksi muodikasta!
 
Chanel yhdistää kokoelmassa viininpunaista myös kultaan ja harmaaseen, joten en kummastele että ensivaikutelmani oli, että Chanelin ja Diorin joulukokoelmat ovat tänä vuonna hyvin samanhenkisiä.   





Chanelin kokoelmaan kuuluu tietenkin myös itse klassikko Rouge Noir -kynsilakka, joka on myös Chanelin pysyvässä valikoimassa. Joulun aikaan siihen voi yhdistää kokoelman kultalastuisen erikoiskynsilakan, Gold Sparkle, jolla saa tummanpunaisen mustaan Rouge Noiriin vähän juhlavaa loistetta.

Vamp Attitude sopii varmasti myös uudenvuodenjuhliin! 

4 kommenttia:

  1. Lumenen kynsilakat pärjää hyvin näille kalliimmille merkeille. Hyvän päällyslakan kanssa kestävät monta päivää. Olenkohan vain kuvitellut vai onko usein vielä samoja sävyjä kausikokoelmissa kuin isoilla taloilla?

    Joulukokoelmat eivät tule pienimpiin putiikkeihin, joten menneet hieman ohi minulta. Guerlain sai taas kaiken huomion (ja rahat) niin sekin voi vaikuttaa. Klassiset kulta ja punainen ovat kyllä ihania ja ajattomia. Ehkä ikäkin tekee sen, ettei vahva punainen ole enää niin pelottava. Tosin sävyn pitää olla sitten täydellinen.

    Hyvää uutta vuotta ja kiva kun postasit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kehuja Lumenen kynsilakoista, kun olen itsekin huomannut, että ovat tehneet nyt aivan uutta nousua. Tosi kiinnostavia, innostavia kokoelmalanseerauksia ja hyvin mietittyjä värivalintoja. Ainakin uudet Gel Effect kynsilakat ovat oman kokemukseni mukaan olleet kestäviä, hyvä Lumene!

      Tosiaan, joulukokoelmat tulevat varmaan myyntiin vain isoimpiin tavarataloihin. Kesäkokoelmathan eivät tule Suomessa välttämättä edes niihin kaikilta merkeiltä. Helsingissä Stockmannilla ja Sokoksella olivat myynnissä Chanelin ja Diorin joulukokoelmat. Chanel on jo nyt hävinnyt jonnekin kevään tieltä, mutta Diorin State of Gold on edelleen esillä. Eivät varmaan laita niitä alennusmyyntiin ennen kuin kesällä, mikä on kiva niiden kannalta jotka ovat juuri osatneet joulukokoelman tuotteita ennen joulua normaalilla kalliilla hinnalla. Ei olisi kiva huomata saman tuotteen olevan alennuksessa heti joulun jälkeen. :)

      Olen itse huomannut käyttäväni yhä useammin klassista punaista huulipunaa mitä vanhemmaksi tulen. Sitä kaipaa vain kasvoihin lisää väriä, ja punainen huulipuna on siihen aivan erinomainen, raikastava ja pirteä valinta. Toinen hyvä on pinkki poskipuna, sitä suosittelen myös. Ylipäänsä sellainen ajaton 1950-luvun meikkaustyyli on alkanut näyttää tosi hyvältä!

      Kiitos paljon toivotuksista, lämmitti tosi paljon mieltä! Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle! Olen niin harvoin ehtinyt viime aikoina kirjoittamaan tänne, että tosi kiva kuulla että joku on edelleen kiinnostunut!

      Poista
  2. Kiitos.
    Täällä on ainakin blogiasi luettu, olin vain Chanelin syksyn aikana robotti, joten kommentointi ei sujunut:)
    Tuli silloin tehtyä täyskäännös babypinkkicremelakoista ja yönsininen Fortissimo oli pakko hankkia. Ja se avasi oven Guerlainin joulun violetille. Kaunein näistä tummista lakoista on kyllä ollut viime talven punainen Lumenen Tulen Hehku, valo kun käy on tosi hieno. Siksi taidankin kaydä katsomassa Rouge Noirin, vaikuttaa siltä että voisin tykätä.

    Ja taitaa muuten pinkkiä poskipunaa olla kohta tarjolla useammalla merkillä. Kuvia olen katsellut ja miettinyt, ettei tarvetta kyllä ole. Diorin kevään puna on tosi kaunis, kun Guerlain taas... Ehkä en vain ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! :)

      Minulla oli syksyn aikana blogissa jonkin aikaa päällä tarkempi kommenttien valvonta, kun kommentteihin tuli niin paljon roskapostia. Ikävää siis että kommentointi ei onnistunut!

      Chanelin sininen syksy oli kyllä hieno. Ihan kiinnostavaa myös erityisesti kynsilakkojen osalta mitä Chanelilta on tulossa kevääksi. Kun usein se mitä Chanel tekee määrää muidenkin valmistajien kevään muotivärit.

      Chanelin Rouge Noir on kyllä klassikko, mutta sinänsä siinä ei ole mielestäni mitään ihmeellistä. Samanlaisia hyvin tummanpunaisia, lähes mustia sävyjä löytyy muiltakin, ainakin Essien tarjonta kannattaa katsoa läpi jos haluaa päästä vähän halvemmalla. Mutta toki siinä on aina oma juhlavuutensa käyttää nimenomaan Chanelia, josta itse ainakin maksan mielelläni vähän lisää.

      Ihana kun olet jo selvästi nähnyt kevään meikkikokoelmia. Minä odotan innoissani niiden saapumista Helsingin Stockmannille. Aina kun niitä alkaa tulla, tuntuu että kevät alkaa jo olla asteen lähempänä!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! :)